Olen hurahtanut ihan uuteen peliin. Eilen ilmestyi Halo 3, mutta vaikka se onkin hemmetin tyylikäs ja sen testaamiseen on kuulemma todella panostettu, olen enempi verkkopelien ystävä.

Devoted Souls on koukuttanut alusta saakka. Pelissä maailmaa hallitsevat jumalat taistelevat ja juonittelevat keskenään, ja ihmispoloiset yrittävät tehdä parhaansa miellyttääkseen jumaliaan. Ensin vastataan järeään kysymyspatteristoon ja sen perusteella saa hahmon, joka on valmiiksi jonkun jumalan kannattaja (ja jolla on tietynlainen esivanhemmilta saatu perimä). Siitä sitten lähdetään tutustumaan oman jumalan kannattajien tarjoamiin tehtäviin ja koetellaan rajoja, onko sitä aidosti kyseisen jumalan kannattaja vai ei. Helposti käy niin, että ei pysty toimimaan sen määrittelemän koodiston puitteissa, ja voikin olla syytä harkita ehkä uskon vaihtamista. Käännyttäjiä kyllä riittää, samoin taisteluja eri ryhmien välillä.

Pelissä on panostettu todella paljon hahmonkehitykseen: käytännössä kaikki matkan varrella tehty jää muistiin hahmoon. Hahmoluokkia ei ole, vaan jokainen voi kehittää hahmostaan ihan sellaisen kuin haluaa. Erikoistuminen toki kannattaa. Minulla on isandalainen hahmo Krekken, joka siis palvoo teknologian jumalaa Isandaa. Hahmolla on barokkihame, sen hiukset on sidottu päälaelle kummallisella metallihäkkyrällä ja poskipäässä komeilee tuore, taistelussa saatu arpi.

Yritän nyt pelata hahmon tasolle 10, jotta pääsen luomaan jonkun toisen pelaajan kanssa alttia. Lisähahmoja kun ei saa kuin "lisääntymällä", ja uuden hahmon kykykombinaatio on osittain sattuman summaa. Yhteen hahmoon ja sen perillisiin keskittyminen tekee pelistä mielekästä, sillä vaihtoehtoja ja vaihtelua on etsittävä pelin sisällä.

Serverillä tuntuu olevan kivoja pelaajia, jotka satsaavat ropettamiseen.

Peliin voi tutustua osoitteessa http://www.devotedsouls.com