Lehden kannessa on kuva ystävällisesti virnuilevasta menninkäisestä. Artikkeli vahvisti minua pitkään epäilyttäneen asian: Sari Peltoniemi on menninkäinen. Ja miksikö olen vahvasti sitä mieltä? Kas kun täällä lehdessä on useita upeita kuvia Sarista, ja kaikissa niissä Sarilla on keijukorvat.Semmoiset isot, samankaltaiset kuin Spockilla. Kuvatekstissä sanotaan, että ”Sari Peltoniemestä tulee mieleen menninkäinen tai keiju, vaikka korviin ei olisikaan liimattu muovisia keijunkorvia.”
Tämähän on nerokas tapa naamioida se totuus, että ne korvat ovatkin aidot! Lukijaa ystävällisesti vedätetään arvelemaan, että eihän ne voi olla totta, ne on vain maskeerausta. Salaliitto onkin parhaiten piilotettu silloin kun se on silmien edessä sellaisenaan, ja annetaan olettaa, että kyseessä on vain vitsi. Mutta hienoahan tämä on, nyt meidän menninkäisemme voi liikkua kaikessa rauhassa korvineen päivineen keskuudessamme, emmekä enää arvuuttele tai aristele korvien alkuperää. Mutta älkää menkö nykimään niitä korvia! Saattaa tulla korville, tai vähintään säikähdys, sillä ne eivät irtoa.
Artikkeli on oikein lämminhenkinen, ja sen aloittava kuva, jossa Sari ja Nella kuukistelevät suolla? pellolla? ja lukevat kirjaa on oikein tunnelmallinen. Sarilta ilmestyy nyt keväällä lastenromaani Kerppu ja tyttö. Kirja kertoo koirasta, joka mankuu vanhemmiltaan itselleen tytön. Kuulostaa mukavasti nyrjähtäneeltä maailmankaikkeudelta. Artikkelissa todetaankin, että Sari yhdistää teksteissään ”tiskirättiproosaa ja fantasiaa”.
Odotan kirjaa innolla!
