Arjen outous -kirjoituskilpailun deadlineen on vielä pari viikkoa aikaa. Tein juuri tilannekatsauksen ja purin tähän mennessä tulleet kirjekuorit ja tulostin sähköpostiin tulleet tekstit.

Nyt kisaan on tullut 41 novellia. Kirjoittajia on vähemmän, sillä moni on osallistunut kahdella tai kolmella tekstillä. Lyhyin kisaan tullut teksti on kaksiliuskainen, pisin 20-liuskainen. Suosituspituushan kisassa oli 25 liuskaa ja sitäkin pidempiä kisaan saa laittaa, jos menee vähän yli niin se ei ole nyt mikään kamala synti (tässä kisassa ei olla niin ehdottomia kuin Novassa).

Puolet novelleista on tullut sähköpostitse, puolet kirjeitse.

Nyt on siis vielä hyvää aikaa kaivaa pöytälaatikon peruja ja kovalevyn uumenia ja osallistua kisaan. Palkinnot ovat lähinnä nimelliset, mutta mainetta ja kunniaa on luvassa sitäkin enemmän.

Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, mitkä viisi tekstiä kisan voittajiksi valikoituvat, vai onko voittajia vain yksi (joka tarkoittaa sitä, että tuomarit valitsevat saman voittajan). Veikkaukseni on kyllä enemmän sinne suuntaan, että jokainen tuomari valitsee eri novellin voittajaksi. Novan ja muutaman muun kisan tuomaristona olleena olen havainnut, että suurista linjoista yhteysymmärrys löytyy nopeasti, mutta pienten nyanssien kohdalla tuomarin henkilökohtainen näkemys painaa niin että yksilöllisiä eroja tulee. Ja niin pitää ollakin, muutoinhan voisimme tuomaroittaa kaikki kisat roboteilla, jotka mittaisivat tieteellisin menetelmin kunkin kisan voittajat.

Odotan jännityksellä viimeisten päivien lähetysruuhkaa, yleensähän kisanovellit ruuhkaantuvat deadlineen, sillä moni tekee vielä viime hetken säätöjä ja naputtelee viimeiseen saakka.