<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Helle hapettaa aivot, vie kaikesta vähänkin fyysisestä toiminnasta terän pois ja kaiken lisäksi hiostuttaa!

 

Eilen oli perinteinen HSFS:n kesäretki Suomenlinnaan. Jo perille pääseminen on yhtä suurta seikkailua. Tulin Helsinkiin Vantaalta, tarkemmin sanoen Ikeasta, ja sieltä pois pääseminen onkin sitten yllättävän nihkeää. Ensin istun väärällä bussipysäkillä ja missaan bussin, sitten vaihdan pysäkkiä ja odottelen puoli tuntia seuraavaa. No, Suomenlinnan lautta oli vähintäinkin ruuhkainen ja pääsen toisteen lauttaan (kun joku toteaa edelläni, että hän pääsi vasta neljänteen lauttaan). Ahtaassa väkijoukossa seisoessani muistan, miksi kaikenlainen jonottaminen on ahdistavaa. Massaksi pakkautunut ihmislauma käyttäytyy sikamaisesti, ja koko ajan on semmoinen fiilis, että osa väkijoukosta murskautuu parhaillaan jalkoihin.

 

Suomenlinnassa oli vähintään hautovan seisova ilma, semmoinen 30 astetta varjossa, jos enemmänkin. Paikalla oli paljon fandomin ihmisiä, mölkkyä siellä näköjään pelattiin ja minä likasin hiekassa varpaani. Olkapäät punoittivat, mutta en kärähtänyt kumminkaan. Lippalakkini tietenkin jätin lojumaan rannalle, onneksi Vesa sen ystävällisesti pelasti. Tolkienistien ja Risingin ryhmiä en nähnyt, vaikka bongasin joitakin heikäläisiltä näyttäviä paikalta. Terkkuja kaikille paikalla olleille, te tiedätte, keitä olette. Poistuimme paikalta joskus kahdeksan maissa aterioimaan hyväksi koettuun Metro-Pizzaan.

 

Jatkot olivat HYSFK:in klubihuoneella ja ilta vierähti laatukirjallisuuden, mm. Rauni-Leena Luukasen ja Ron Hubbardin teosten parissa (Kenkä-Marskin tarjonnasta minun on edelleen sanottava, että käykää joskus siellä kaupan alakerrassa ja katsokaa, miten laaja valikoima siellä on). HYSFK tulee varmaankin kiistämään näiden kirjojen olemassaolon, ja niin minäkin sen, että olen koskaan pitänyt niitä kädessäni.

 

Kotona Otavassa olin 4.30, yöbussissa oli rentouttava matkustaa, ja heräsin ennen oikeaa pysäkkiä.

 

Kirjoita kosmoksia minulla oli reissussa seitsemän kappaletta mukana ja kaikki katosivat uusien omistajiensa hyppysiin. Oppaasta, tai oikeastaan sen ulkoasusta, tuli palautetta. Valokuvien mainstream-linjasta keskusteltiin, mm. kannen osalta, onko se liian pliisu. Kirjan sisällä oleva "karvamaha" eli lintupäinen mies oli myös yksi kansisuosikeistani, mutta kommenttien perusteella sitä pidettiin kuitenkin semmoisena, että kiltimpi kuva toimisi. Joten keijutyttö tuli sitten valituksi.

 

Kuvavalinnat olivat kyllä ihan tietoisia, sitä (ilmeisesti pilallaan ehdotettua)  tähtitaivasta ei missään nimessä opukseen haluttu (se jos mikä olisi kaksoisinformaatiota). Lapsikuvista kysyttiin, että miten ne liittyvät spekulatiiviseen fiktioon. Niin, mitäpä tuohon sanoisi. Kyllä kirjoittaja keksii tuhansia syitä sille, mitä spekulatiivista on lapsessa, joka pitää kädessään paperilennokkia. Jos ei keksi niin ehkä on syytä tehdä kirjoitusharjoitus, joissa täytyy rustata paperille kuvassa esiintyvän henkilön monologi. Tai ryhtyä kokopäivätosikoksi.

 

Myönnän, että kosiskelemme tietoisesti mainstream-kirjoittajia (ja mm. kirjastoja). Mutta syystäkin: minusta olisi aika sääli, jos kirja jäisi vain fandomin kirjoittajien hyppysiin. Pitkän linjan suunnitelmana on levittää spekulatiivisen fiktion hovikelpoisuutta, ja kaikenlainen valtavirtayleisön positiivinen harhauttaminen on sallittua. Valokuvat antavat sellaista tuttua ja turvallista fiilistä, mutta kun teoksen avaa, sen teksti viettelee scifin ja fantasian maailmaan.

 

Suomenlinna mainitaan ainakin näissä blogimerkinnöissä:

http://kirjuri.vuodatus.net/blog/174339

http://tathuantinsuyo.blogspot.com/