Viitosia neljä, nelosia yhdeksän, kolmosia kahdeksantoista. Siinä se kärki, joka kiinnosti ja inspiroi minua Novan esiraadituskierroksella.

Kakkosen päädyin antamaan noin 70:lle novellille, ykkösiä jaoin noin 60. Näiden kahden kategorian raja on häilyvä, varmaan moni novelli olisi ansainnut enemmän kuin ykkösen, mutta jatkokäsittelyn kannalta sillä ei ollut merkitystä. Tämä raaka jako on oikeastaan matemaattista, mutta ei kyllä Gaussin käyrän mukaista. Koska Novassa on karsittava jatkoon menijät noin kahteenkymmeneenviiteen, on henkilökohtaisessa listassakin pakko vetää raja hyvin korkealle. Kolmosen saaminen tarkoittaa sitä, että harkitsen novellia vakavissani jatkoon ja tarvittaessa puolustan sen paikkaa muille esiraatilaisille.

Kakkoskastiin päätyneitä novelleja ei pidä pitää huonoina, vaan epätäydellisinä, keskeneräisinä, työstökelpoisina. Osa näistä novelleista on esimerkiksi sortunut liian ohkaiseen spefiainekseen. Olen spefin suhteen hyvin avarakatseinen, mutta jossakin menee alaraja, jonka jälkeen mielenkiinto tekstiin Novan raameissa alkaa heiketä.

Joissakin novelleissa on hyvä idea, mutta henkilökuvaus, miljöökuvaus tai toteutustapa ei tue kokonaisuutta, ja idea hukkuu muun sälän joukkoon. Kyseessä on kumminkin kaunokirjallinen kirjoituskilpailu, ei parhaiden ideanikkareiden seulonta, joten kielelliset ja tyylilliset vaatimukset ovat aina korkeat ja novellin on vakuutettava kaunokirjallisesti.

Liian tuttu kuvasto on huono asia. Tolkienista tutut haltiat haltioina, roolipelien hahmoluokat stereotyyppisesti käsiteltynä, vampyyrit normaalilla imemiskeikalla tai tavanomainen tarina alieneista valloittamassa maata ovat kulunutta kalustoa. Monta kertaa nähty ja koettu, ja siksi ei säväytä.

Loogisuusvirheet ärsyttävät. Monimutkaisissa rikostarinoissa, avaruusseikkailuissa tai aikamatkatarinoissa kirjoittaja saattaa tarinan huumassa unohtaa massan joukkoon loogisia aukkoja. Esilukija, joka haistelee ja maistelee kokonaisuutta, kompastuu näihin helposti. Monta kertaa mietin, että jos kirjoittaja olisi näyttänyt tekstiään jollekulle asiasta kiinnostuneelle, olisivat nämä lapsukset ehkä saatu nitistetyiksi.

Novelli ei ehkä täytä novellin vaatimuksia, vaan on enemmänkin kertomus, kasku, tai pahimmassa tapauksessa palanen suuremmasta kokonaisuudesta, jopa romaanista. Yhden idean novellit, joissa ei ole mitään muuta kuin jokin juonellinen paljastus, harvoin säväyttävät. Jos paljastuksen lisäksi kieli on aistivoimaista, rakenne timanttinen ja tarina koskettaa, novelli voi hyvinkin olla kärkikahinoissa mukana.

Kuinka sitten novelli päätyy sinne ykkösten joukkoon?
- Kopioimalla jostakin kirjasta tai televiosarjasta hahmot ja juonen ei ainakaan vakuuta ketään.
- Kirjoittamalla tarinasta päättömän kokonaisuuden, jossa on liiaksi juonenpätkiä tai henkilöhahmoja, tai ei juonta ollenkaan.
- Tekstin putkeen kirjoittaminen, ilman minkäänlaisia kappalejakoja on myös aika tehokas keino ainakin uuvuttaa tuomari.
- Spefin unohtaminen pudottaa ykköseen.
- Rasistinen tai muuten moraaliltaan kyseenalainen teksti on huono juttu: esim väkivalta tai seksi ilman perusteluja, vain shokkiefektin vuoksi.
- Tajunnanvirtadada tai tuokiokuvaus ilman tarinaa tai jännitettä jää tarinallisten toteutusten jalkoihin. Eikä tallennu tuomarin mieleen.
- Kielen tasolla liian yleinen, ainekirjoitusmainen kirjoitustapa, jossa ei ole minkäänlaisia tarkkoja havaintoja tai yksityiskohtia, on myös pisteitä alentava tekijä.
- Kielioppivirheitä, muuten vain tönkköä ja puisevaa kieltä.

Kirjoittajan nimimerkki ei ole sijoituksen kannalta merkityksellinen, vaikka tuomaria voi ilahduttaakin tai muuten vain aiheuttaa hauskoja hetkiä.  Novellin nimi ei laske pistesijaa, jos kaikki on muuten kunnossa. Yleensä toki viitosen novellilla on myös hyvä tai ainakin kohtuullinen nimi. Nimien puolella paljastavuus on paha asia: esimerkiksi "Miia ja kummitus" on huono nimi, jos kokonaisuudessa ei ole yhtään mitään muuta tarjolla kuin Miia ja kummitus. Nimi myös saattaa vaikuttaa lukijan tulkintaan, "Satu palavasta pensaasta" antaa odottaa satua, ja "Todellisyys XYZ-koordinaatistossa" taas scifiä.

Omalla tavallaan jännittävää oli se, että Novassa oli tänä vuonna monta samannimistä novellia. Yksittäisen, yleisen sanan valitseminen on siis aina riskaabelia. Tekaisen taas esimerkin: on hyvinkin todennäköistä, että isoon kisaan saapuu kaksi novellia, joiden nimi on "Metsä", "Varjo" tai "Kuolema". Tänä vuonna jopa niin, että yhden novellin nimi oli toisen kirjoittajan nimimerkki. Esiraadin oli pidettävä silmät tarkkana, ettei ääni mene väärälle tekstille.

On muuten yksi asiavirhe, joka toistui useammalla kirjoittajalla. Sanojen "laji" ja "rotu" merkitys kannattaa tarkistaa sanakirjasta ja pohtia, ovatko ihminen ja satunnainen ökkömönkiäinen eri lajia vai eri rotua... Pieni detalji, mihin kenenkään menestys ei kaadu, mutta hyvä opetella silti.

Tässä aatoksia häntäpäästä. Tuonnempana kehun kärkeä.