Novassa käyttööni on  hioutunut viisiportainen novellien arvotussysteemi, jota käytän nykyään soveltaen aina kun tarve vaatii. Luokittelu ei ole yksin minun  kehittämäni, vaan kunnia siitä kuuluu Novan esiraatilaisille useamman vuoden ajalta. Jokainen esiraatilainen toki määrittelee numeroiden sisällöt hieman eri tavalla. Tässä minun näkemykseni eri ryhmistä:

Ykkönen
Kielellisesti ja kaunokirjallisesti pahasti keskeneräinen novelli, tai idea on susi jo syntyessään. Kirjoittaja ei vole oivaltanut, että samasta aiheesta on kirjoitettu jo tuhansia novelleja, ja tekstin aihepiiri ja käsittelytapa kulkee tuttuja uria. Teksti päätyy myös tähän kategoriaan, jos siinä ei ole havaittavissa kelvollisia spefi-elementtejä, vaikka se ulkoisesti saattaa spefiltä näyttääkin (täysin genren huti kirjoitetut novellit hylätään)

Kakkonen
Yleensä tässä kategoriassa on paljon novelleja, jotka spefin tai scifin puolesta ovat ideoiltaan oivaltavia, mutta jotka eivät novelleina toimi ollenkaan. Rakenne painottaa vääriä asioita, kaunokirjallinen toteutustapa on tankero. Novellissa selitetään liikaa, väännetään rautalankaa, kirjoitetaan monikertaisia aloituksia tms rikkeitä, jotka yhdessä tekevät tekstistä keskeneräisen. Myös pahoilla kielioppivirheillä putoaa tähän kategoriaan herkästi.

Kolmonen
Teksti on sujuva luettavaa, kaunokirjallisesti kohtuullisen pätevää, ideassa on tuoreutta tai tuttu asia on käsitelty mielenkiintoisella tavalla. Spefi on oleellinen osa novellia, eikä mikään irrallinen tekijä. Teksti ei kumminkaan sytytä minua lukijana intoon. Jotakin tuntuu vielä puuttuvan ja pystyn osoittamaan selkeitä parantamisen paikkoja. Parannettavaa voi olla esim siinä, että teksti kärsii näkökulman tavanomaisuudesta. Jos novelli on muuten hyvä, mutta sen spefiaines tuntuu päälleliimatulta, novelli päätyy tähän kategoriaan. Kolmosen novellit jakaantuvat vielä selkeästi vahvoihin tai heikkoihin kolmosiin. Vahvoilla on hyvät mahdollisuudet nostaa sijoitustaan listallani.
 
Nelonen
Teksti on erittäin lupaava. Idea ja kaunokirjallinen toteutustapa rullaavat, kirjoittaja hallitsee suomen kielen kaunokirjallisen käytön. Jokin vielä jää hankaamaan. Pystyn ehkä osoittamaan selkeät korjaamisen paikat, teksti vaatii vähintään yhden uudelleenkirjoituksen. Korjattavat asiat eivät kuitenkaan himmennä tekstin muita ansioita. Novellista jää hyvä mieli.

Viitonen
Idealtaan ja kaunokirjalliselta toteutukseltaan toimiva novelli, rakenne ja kieliasu kunnossa. Tekstissä on rytmiä, kielikuvia, persoonallista ääntä, se koskettaa. Novelli kestää useita lukukertoja, saattaa jopa avata uusia tulkintoja. Teksti herättää ajatuksia ja toimii nimenomaan spefinä. Sallin kategoriassa pieniä kirjoitusvirheitä ja lapsuksia, nehän on helposti korjattavissa. Usein tällaista tekstiä lukiessa tulee olo, että toimittajana en enää pyytäisi novelliin mitään muutoksia, vaan otan kirjoittajan näkemyksen vastaan sellaisenaan.

Tuommoisesta 150 novellin pinosta nelosia ja viitosia löydän ensimmäisellä lukukerralla kymmenkunta, kolmosia kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen. Sitten alkaa vertailu toisten esiraatilaisten kanssa. Jos kaikki kolme esiraatilaista ovat samaa mieltä, on tapaus selkeä. Mutta jos merkittävää heittoa esiintyy, perusteet vedetään esille ja usein novelli luetaan uudestaan. On mahdollista, että olenkin tulkinnut novellin väärin, tai arvioinut sen ainutlaatuisuuden pieleen. Toisten lukijoiden näkemykset ovat tärkeitä, sillä esiraatilaisten on pyrittävä huomioimaan tasaisesti eri lajityypit ja lukijat.

Oma kolmosten kategoriani on semmoinen, että toisella tai kolmannella lukukerralla jokin novelli voikin alkaa vähitellen kivuta ylemmäs. On käynyt niinkin, että esiraaditusvaiheessa antamani kolmonen on muuttunut radikaalisti varsinaisessa tuomarointivaiheessa, ja olenkin suositellut tekstille palkintosijaa. Keskeneräisen novellin tunnistaa ensimmäisellä lukukerralla, mutta tietyn tason jälkeen on teksti luettava uudestaan ja mietittävä tarkoin, antaako oman subjektiivisen näkemyksensä vaikuttaa liikaa, niin hyvässä kuin pahassa.