Päivitin blogeja sivuston laitaan ja nyt samalla vinkkaan joitakin  löytöjä.


Ehdottomasti seuraamisen arvoinen on Usvassakin julkaisseen Marko Hautalan blogi. Marko on juuri allekirjoittanut kustannussopimuksen, joten hän liittyy niiden spefiäkin kirjoittaneiden joukkoon, jotka breikkaavat kaupallisen kustantamon puolella. Marginaali valuu mainstreamin puolelle....

Markon novellistiikkaa on Usva 1/2006:ssa (Minä perhonen, sinä Morfeus) ja seuraavan kerran luettavissa numerossa 1/2008.

Oskari Rantalan blogia on myös mukava seurata. Oskari on menestynyt ja julkaissut Portissa, mutta on enemmän tehnyt kritiikkejä ja haastatteluja.

Hänen blogistaan kannattaa kurkata erityisesti hänen tuleville äidinkielenopettajilleen tekemänsä luettelo tsekkaamisen arvoisista kirjoista.


Kriitikko Maria Loikkasen blogia seuraan taas, koska hän pohdiskelee erityisesti lasten- ja nuortenkirjakritiikkiä. Samalla tulee avarrettua omia näkemyksiä kritiikin kirjoittamisesta. Kentälle kaivataan läpinäkyvyyttä, ja tässä on oivallinen blogi kysyä jotakin kriitikolta.

Kirjastoalan kuulumisiakin on tärkeä seurata, siksipä Antitäti eli Reetta Saineen blogi on myös listoillani. Reetalta ilmestyi BTJ Kustannuksen kautta teos Lasten ja nuorten kauhukirjat . Reetta on myös tehnyt Devoted Soulsista arvostelun!