Syksyn kirjallinen aktiviteetti on käynnistynyt. Oleellisimpana yhteiskirjan ilmestyminen syyskuussa (tuo juuri oikoluettu), ja siihen liittyen messuesiintymiset Turussa ja Helsingissä. Lisäksi olen lupautunut toimimaan päätuomarina paikallisessa lasten- ja nuorten kirjoituskilpailussa. Kursseja olen luvannut vetää kolme: ensimmäisenä täällä Mikkelissä muutaman tunnin mittaisen Käsikirjoituksen ja kustantamisen ABC:n, jonka tarkoituksena on antaa opastusta käsikirjoituksen viimeistelyn teknisiin puoliin sekä julkaisemis/kustantamisvaihtoehtoihin, kuten nyt esimerkiksi palvelukustantamoihin. Hyvin mielenkiintoinen aihe, josta on virkistävää taasen päivittää omia tietojaankin, tai jos ei muuta niin laittaa sekalaiset havainnot paperille.

Kuulostaa vauhdikkaalta syksyltä, ja sitä se tietenkin onkin. Toisaalta nuo kurssihommat ovat sellaisia, että niihin tehtäviä materiaaleja tarvitsee aina muuallakin, mm. tekstipalautteita kirjoittaessa on noista kustantamoselvityksistä usein hyötyä, kun voi antaa ajankohtaisen tietopaketin kouraan, ja materiaalin tekijänoikeudet on taatusti kondiksessa.

Mitä kirjoittamiseen tulee, niin omalla tekstirintamalla tulen olemaan varmaankin enemmän tai vähemmän suunnittelutauolla. Jotakin pientä tulee värkättyä (olen pari novellia luvannut kirjoittaa valmiiksi, Porttiinkin taidan saada jotakin), mutta tuskin mitään suurempaa. Seuraaviin käsikirjoituksiin on syytä valmistautua huolella kaikenlaista materiaalia hankkien ja ideoiden. Hyväksi havaittua aktiviteettia on myös leffojen katselu, noin inspismielessä nyt ainakin.

Mutta aivan seuraavaksi keskityn hetkeksi Kauhu-Usvan taiton viimeistelyyn. Tein kesällä pohjatyön, joten nyt ei tarvitse kuin lisäillä kuvia ja tarkistaa tekstien juokseminen.