Minä olen murhaaja. Olen onnistunut tappamaan kolme kaktusta (mikä on kyllä aika erikoista, kaktukset ovat ikuisia). Ne muuttuivat kuin itsestään kovista käkkänöistä pehmeiksi, luttanoiksi ja vihreiksi mönjäkasoiksi, joiden piikit eivät enää pistäneet. Syytän tästä osin automaagisia tonttuja, jotka ovat kastelleet kukkia poissaollessani. Syytän myös huonoa, hämärää sijoituspaikkaa.

En ole kukkaihmisiä, vaikka yritän niitä kovasti kasvattaa. Peikonlehti paleltui pakkasessa miltei kuoliaaksi (siirron aikana), mutta nyt se puskee pitkiä ilmajuuria (joita äitini ystävällisesti taannoin leikkasi "kuivina oksina" pois). Kissan rakastamat rönsyliljat on ilmeisesti syöty. Aloe veraa on käytetty palohaavojen lääkitsemiseen niin, että se on kohtuullisen raakin näköinen.

Yrttien sun muiden esikasvatus taasen on jotakin aivan käsittämätöntä. Mutta täytynee yrittää hakea naapurista ehtaa hevonlantaa ja pykätä pystyyn yrttitarha. Tavoitteena on se, että Usvan kesäleirillä salaatti ja maustekasvit saadaan omasta tarhasta. Ellen tapa niitä yrttejä ennen sitä...