Saara heitti Finnconin aikana nopean arvion muutamasta kirjailijan ylläpitämästä blogista. Jääskeläinen ja Koskinen käyttävät blogia selkeästi uuden kirjansa markkinointiin, kun taas minä olen puhunut langoista aika vähän. Tottahan se on. Tässä on pyörinyt mielessä niin paljon kaikenlaista muuta, että olen haudannut kirjan ja sen ilmestymisen jonnekin takaraivon sopukoihin. Ehkä kyse on jonkinlaisesta itsesuojelustakin, jonka olen vuosien aikana kehittänyt. Neljä yhteiskirjaa julkaisseena olen tottunut melko loivaliikkeiseen toimintaan, ei ole tavatonta, jos Hesarissa ei olekaan arvostelua, tai jos jossakin tölväistään oikein kunnolla. Läpimurtoa koko kansan tervopaasiraittilaksi ei tapahdu ehkä koskaan, joten laakereilla ei lepäillä eikä Tuonelan poljinrattaiden pyöriminen pysähdy (vrt. Lautturin tytär).



Mutta kyllähän minä kirjasta puhun, kun muistutetaan.(Mitä luultavimmin vireillä oleva yhteisromaani on harhauttanut ajatukseni ihan toisaalle, elelen osin toisissa maailmoissa.)



Olin hivenen jännittynyt etukäteen, koska en ollut bogannut kirjaani etukäteen kirjakaupoista: ehtiikö se ilmestyä vai ei... olin siis erittäin helpottunut, kun Ulla oli ilmestynyt myyntipöydän taakse ja myyntipöytä pullisteli minun kirjojani. Pääsin ihan tuoreeltaan kirjoittamaan nimmareita ja omistuskirjoituksia, ja se oli oikein mukavaa puuhaa. Valitettavasti aloin jo olla niin sekaisin, että minun piti kysyä joka toiselta tutulta nimeä, anteeksi Maarit, Saana, Paula ja Lotta: tunsin teidät kasvoilta, mutta nimenne olivat pyyhkiytyneet jonnekin takaraivon solmukohtaan ja hautautuneet sinne...

Standilla oli muuten mukava törmätä myös moniin muihin tuttuihin kirjoittajiin ja ihmisiin: terkkuja Caritalle, Kanervalle, Borikselle, Liisalle, ja monelle ihan uudelle tuttavuudelle!

Miellyttävä yllätys oli myös se, kun vanha koulukaverini Virva kävi ostamassa kirjan ja esittäytymässä. Nyt ei ollutkaan ihme, että en osannut paikallistaa Virvaa: aikaa on kulunut se 15 vuotta kun olen häntä viimeksi nähnyt.



Ilmassa oli jo suurta urheilujuhlan tuntua (kiri-kiri! Anne), kun minut soitettiin puistoon. No minähän menin. Siellä naukkailimme asiaankuuluvia puistovirvokkeita ja puhuimme jo uusista teksteistä toveri Laineen ja Salinin kanssa. KOira ei karvoistaan pääse minnekään.



puistossa.jpg

Treenausta läheisessä puistossa - onhan kirjailija pidettävä oikealla tiellä.



M

utta siis lauantaina klo 15.00 tapahtui sitten SE, eli Valkeita lankoja julkistettiin. Varttia aiemmin kuin piti, pahoitteluni niille jotka sijoittivat tästä johtuen tulonsa väärin. Minut oli disinformoitu. Jukka Halme jutusteli mukavia ja minä vastailin. Kirjan kansi oli heijastettu taakse ja minä upposin massiiviseen soffatuoliin.



Kirja oli upeaa julkaista omien keskellä. Kuten Jukka Halmeen haastattelussa sanoinkin, kokoelman juuret ovat  Portin novellikisassa menestyneissä tarinoissa. Kirjallisen urani varrella on monia valkeita lankoja, henkilöitä, jotka ovat vaikuttaneet siihen mitä teen ja miten: Portin raatilaiset, monet kollegat, monet kotimaiset spekulatiiviset kirjoittajat, muut kannustajat. Monille paikalla olijoista tekstini olivat ennestään tuttuja, ainakin osittain.



Jukka myös kertoi yleisölle, että hän oli kässärini esilukija kustantamokierroksella. Käytännössä Jukka paljasti asian minulle kun kirjani oli hyväksytty kustannusohjelmaan (kustantaja ei sitä kertonut, koska heidän kuuluu suojella lausunnonantajaa). Tilannehan on  hankala, kun esilukija tuntee kirjoittajan. Mutta sattuneesta syystä olemme Jukan kanssa edelleen puheväleissä.



(Ja tämä tarina taas todistaa sen, että kustantajat käyttävät kässäreiden arvioimiseen fandomin asiantuntijoita, eivätkä ihan tuosta vaan julkaise ihan mitä tahansa, mitä talon tekijät heille kiikuttavat)

halme.jpg

Katsokaatte! J. Halme kaataa A. Leinoselle vettä!

Ennätin katsoa vielä Jääskeläisen Pasin Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin julkkarin, ja sitten minun oli rynnättävä täyttämään napaani. J. Pekka Mäkelää näin conissa myös lyhyesti ja sain nimmarin Alshainiin. Kotimainen kirjanälkäni on siis hetkeksi tyydytetty.

Valkeisiin lankoihin

liittyviä haastattelupyyntöjä ei ole vielä tullut, joten mielelläni vastaan kysymyksiin, jos joku haluaa jutella kirjasta enemmän. Laitan myös piakkoin tähän blogiin ajatuksiani novellikokoelmasta ja sen sisällöstä.