Usva 1/2008 mielen maailmoissa

Tällä kertaa Usvan novelleissa matkataan sekä mielen maailmoihin että kauas avaruuteen. Elämä on tarinaa, joskus valheellista, eikä kaikki ole sitä miltä näyttää. Pakkomielteet ja pelot hallitsevat elämäämme, mutta onneksi on myös olemassa selviytymiskeinoja ja valoa tunnelin päässä.  Lataa numero ilmaiseksi osoitteesta http://usvazine.net/usvazine108.pdf

 
Carita Forsgrenin Karva on lämminhenkinen ja humoristinen novelli naisesta ja viemäritukosesta, myös rakkaudesta, jonka keskelle voi yllättäen joutua. Jukka Laajarinteen monimerkityksellinen Virilivili sukeltaa syyllisyyden ja pelkojen keskellä elävän naisen psyykeen hienovireisesti: uhka tuonpuoleisesta on käsin kosketeltavissa.  Marko Hautalan Lumikeijun päähenkilö elää ulkonäkönsä puristuksessa. Uusi amerikkalainen hoitomuoto tarjoaa kelpo reseptin ongelmista selviytymiseen, mutta itseään ei pääsekään noin vain pakoon.

Boris Hurtan Louhisaari muodostuu kahdestatoista raapaleesta tai krapuista. Kummitustarina nojaa vahvaan tunnelmaan ja historialliseen miljööseen. Veen kalvakat nuoret neijot on J.T.V Raution kalevalamittainen, eroottissävyinen runoelma.

Albedo Nolla on Petri Laineen Tähtivaeltaja-kisassa kunniamaininnalle yltänyt novelli, jossa matkataan kaukana avaruudessa uuden kodin ja elämän toivossa. Ihminen ei voi kuitenkaan ennakoida sitä, mitä hän pimeässä kaukaisuudessa kohtaa. Numeron kruunaa Anu Maaret Lahtisen Vihreä palaa, joka avautuu lukijalle vähitellen kuin sipuli. Novellin päähenkilö kertoo yksityiskohtaisia tarinoita elämästään erikoiselle yleisölle.

Lehden artikkeleina ovat Boris Hurtan henkilöhahmojen nimeämistä käsittelevä MXYZPTLK ja muita nimiä sekä Anne Leinosen koostama Usvan tuomarointikysely, joka tehtiin keväällä 2008 ja jossa selvitettiin spekulatiivisten kirjoituskilpailujen tuomareilta näkemyksiä ja kokemuksia tuomarointityön yksityiskohdista ja hyvän novellin ominaisuuksista. Molemmat kiinnostanevat myös mainstream-kirjoittajia.

Artikkelit ovat saatavissa myös html-muodossa osoitteesta: http://usvazine.net/arkisto_jutut.htm
Numeron kuvittajina ovat Carita Forsgren ja Tuuli Hypén. Antoisia lukuhetkiä!

 
P.S. Usvan vastaavan toimittajan lokikirja on muuttanut osoitteeseen http://usvazine.wordpress.com

Suoraryhtinen olo:
Särön tekstihautomon osallistujat vihdoin valittu.
Usva 1/2008 lähes taitettu.
Taapeli kasvaa silmissä.

Uutisia kiinnostuneille:

Jarmo Papinnniemi toteaa Parnasson blogissa Atenan kirjoituskilpailusta seuraavaa:
”Niin, ja kesällä alkaa sitten Parnasson ja Atenan proosakilpailutöiden lukeminen. Kertynyt pino on kuulemma jo koripalloilijan korkuinen ja kasvaa kasvamistaan...”

Deathwritersin Flag on jättänyt blogiini terveisensä tulevasta toiminnasta.

Sanomalehden alta löytyi kuollut hiiri.

Vähän laiskottaa, kellojen siirtäminen tuntuu rassaavan, mutta silti kaikenlaista pientä on tullut tehdyksi. Usvan tuomarointikysely lähti/lähtee tänään vastanneille nähtäväksi ja Usvan taiton viimeistely alkaa. Särön kirjoittajakoulutuksen valinnat ovat meneillään ja luen tekstejä vielä uudestaan. Ensi viikolla mukaan päässeiden nimet selvinnevät. Koulutuksessa on tarkoitus työstää syvällisesti kirjoittajien kanssa käsikirjoituksia siihen pisteeseen, että ne voisi laittaa kustantajalle. Luettavana on myös muuta mukavaa ateljeekritisoitavaa ja pitkästä aikaa taas omakin romaani huhuilee puoleensa.

Niin, Erkosta, tulokset on tosiaan selvinneet ja kutsut tilaisuuteen lähteneet. Palkinnot jaetaan 25.4 * joten sitten voin kertoa aiheesta tarkemmin ajatuksia.

Blogin kommentointi ei muuten onnistu, tulee jotakin cookie-ilmoituksia jos yrittää kirjoittaa. Systeemiä on uusittu, vika toivon mukaan korjautunee pian. (toimi nyt 5.4 klo 23)

*EDIT: elelen ihan eri kuukautta näköjään. Palkinnot jaetaan siis muutaman viikon päästä.

Torstaina oli kirjailijavierailupäivä Savonlinnassa. En ole vähään aikaan käynyt perinteisellä kirjailijavierailulla, ja pitkästä aikaa oli mukavaa tavata sekä kohderyhmää että kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta innostuneita ihmisiä ihan livenä.

Oma jännityksensä oli tietenkin siinä, että tiistaina säätiedotus lupasi lumimyräkkää, keskiviikkona oli sitten perin sankka maitomainen lumitupru, jonka keskellä jopa 60km/h autoilu oli aika jännittävää vänkärin paikaltakin koettuna. Samanlaista tavattoman huonoa keliä kuvattiin torstaiksi. Minä kun olin viime syksynä keikalle lupautuessani nähnyt mielessäni sulat tiet ja kirkkaan auringonpaisteen...

No, sinne vain sekaan. Tie oli huonossa jamassa, mutta minulla oli allani kunnolliset suomalaiset (ja kalliit) talvirenkaat niiden viime talvena nastoja pudotelleiden halpiskiinalaisten tilalla. Auto myös oli kohtuullisen jämäkkä, joten mikäpä sitä autoillessa, vaikka tie olikin aluksi jäinen ja Juva-Savonlinna -osuus oli kuin olisi ajanut kaukalossa. Maalla tottuu sohlaamaan melkoisissa lumiojissa, joten ei sinänsä mitään paniikkia.

Ensiksi Mertalan yläkouluun kertomaan ysiluokkalaisille, joita oli kokoontunut ruokalaan peräti satakunta. Kuuntelivat rauhallisina ja tarkkaavaisina. Suurin osa heistä oli lukenut novellini Shh shh, ne sanoivat, ja novelli olikin kuulemma herättänyt ihmetystä ja oudoksuntaa. Se kun ei ole täysin perinteinen kiusaamisnovelli, jossa on kiltti yksiselitteinen onnellinen lopetus. Itse asiassa yksi äikänope kertoi näyttäneensä tekstiä erikseen eräällä maahamuuttajapojalle, joka ei sitten olisi halunnut muiden luokkalaisten lukevan tekstiä. Pojan mielestä joku voi saada tekstistä sellaisen kuvan, että maahanmuuttajia  pitää syystäkin syrjiä, vaikka hän oli ymmärtänyt, että näkökulma on tekstissä kuitenkin uhrin eli maahanmuuttajatytön puolella.

Aiheesta keskusteltiin myös illalla kirjastossa, kun olin puhumassa tieteiskirjallisuudesta aikuiskuulijoille. Sielläkin oli lukija, jota tekstin lopetus oli jäänyt kiusaamaan ja arveluttamaan, miten se suhteutuu rasismiin. Mitä sitten itse ajattelen novellista? Minusta maahanmuuttajista ja heidän ongelmistaan täytyy voida keskustella muullakin tasolla kuin jyrkästi puolesta ja vastaan –aspektilla, joka tuntuu nykyään olevan lähes jokaisen minkä tahansa nettikeskustelun perusjuoni. Elämä ei ole yksinkertaista ja yksiselitteistä, kuvaamassani tilanteessa ei ole voittajia. Novellissani sekä kiusaajat että uhrit kärsivät omalla tavallaan: kiusaaja kuolevat ja uhri kokee syyllisyyttä. Olen siis halunnut kuvata ilmiötä ja jättää asian lukijan itsensä pureksittavaksi. Ilmeisesti siinä onnistuen, koska teksti on herättänyt kummeksuntaa ja ristiriitaista oloa.

Kirjastovierailun perusjuoneksi olin saanut ohjeistukseksi puhua tieteiskirjallisuudesta ihmisille, jotka eivät perusolettamuksena tiedä aiheesta paljon. Liudensin tietoisesti puhetta spekulatiiviseen fiktioon, koska  käytännön kokemus on osoittanut, että monet lukijat löytävät osastolta Verronen/Vainonen/Krohn/Sinisalo/Atwood tuttuja lukukokemuksia, ja niiden pohjalta on sitten helpompi lähestyä tieteiskirjallisuutta.

Yleisön joukosta tuli bongattua blogituttu, eli Maria Loikkanen. Hänen kysymyksensä ja kommenttinsa täsmensivät aihetta mukavasti.

Olen Savonlinnassa 27.3 ensin kouluvierailulla ja sitten klo 18 pääkirjastossa kertomassa scifistä ja kirjoittamisesta Kirjoittajayhdistys Akselin vieraana. Kyseessä on ihan perustietoa siitä, mitä scifi on. Aion esitellä kotimaisia tekijöitä ja kertoa siitä, kuinka itse käytän science fictionia tarinoissani hyödyksi - vaikkapa silloin kun haluan kertoa nykyisyydestä tulevaisuuden kautta. Orwellin 1984:stä puhuminen lienee myös aika hedelmällistä, koska isoveli valvoo. Vai oliko se jokuveli. Tulevaisuuden tutkimus, heikot signaalit. Kirjoittavalle mielelle pätöä kamaa.

Uusi Särö on ilmestynyt, ja siinä on kirjoittamani artikkeli, joka käsittelee kustantamisen eri muotoja. Juttu pohjautuu syksyllä pitämääni kurssiin Kustantamisen käytänteet. Yleisesitys omakustanne/palvelukustanne/täyskustanneasioista. Säröä saa ainakin Akateemisista kirjakaupoista ja irtonumeroita voi tilata netin kautta osoitteesta www.sarolehti.net, jos kiinnostaa.



Tuli myös kaiveltua arkistoja, sillä olen juuri laittamassa ohjeita eräällä lahjakkaalle kirjoittajalle, joka on lähestymässä kustantajaa ensi kertaa. Olen näköjään kirjoittanut käsikirjoituksen hiomisesta artikkelinkin ja tehnyt mallin käsikirjoituksen formaatista. Kaikki tiedot ovat vain vähän hajallaan kovalevyn uumenissa ja tulosteina erilaisissa nipuissa. Pöytälaatikoista taas löytyi tulosteina kaikenlaista jännittävää (ja tarpeellista). Olisi ehkä aika tehdä papereiden suursiivous ja mapittaa säilyttämisen arvoiset paperit. Hankalaa, koskaan kun ei tiedä mitä sitten loppujen lopuksi tarvitsee ja mitä ei. Mitään ei tekisi mieli heittää pois, mutta tilaa on säännöllisin väliajoin saatava.

Eilen sain käytyä koko tuomarointikyselyn loppuun saakka, nyt vielä hion kirjoitusasua ja sitten laitan tekstin vastaajien nähtäväksi ennakkoon. Erkon kilpailun tiimoiltakin on kaikenlaista ajatusta tarttunut haaviin: mielenkiintoista onkin ollut verrata fandomin kilpailuja nk. mainstreamin kilpailuihin. Erkon tuomarointi on ollut miellyttävä kokemus, jo itsessään luku-urakkana mutta myös keskustelut toisten tuomareiden kanssa ja ajatusten vertaaminen. On oma harjoiteltava taitonsa nähdä jostakin tekstistä, että siinä on palaset kohdallaan, on hienoa huomata että toinen ihminen löytää tekstistä samat asiat, on jo kerrassaan uskomatonta kun kolmaskin poimii täsmälleen saman tekstin pinosta ja tykittää vielä perusteluihin mukaan uuden näkökulman, joka silti tukee havaintoa tekstin hyvyydestä.

Uusin Usva saattanee viivästyä hieman huhtikuun puolelle, lähinnä siksi, että olen hoitanut pois kaikenlaista pakollisia juttuja, mm. kuun vaihteessa tehtäviä hakemuksia ja taloon ja tiehen liittyviä papereita (josta tuli mieleen, että sitä verotustakin pitäisi kohta ryhtyä värkkäämään).


EDIT: Särö on juuri aukaissut oman blogin.

(aluksi kiitos Pazille kukista)

On mukava suunnitella tulevaa ja haaveilla uusista projekteista. Tässä heittoja (vakavia ja vähemmän vakavia). Laitetaan tähtäimeksi seuraavat viisi vuotta, niin ei näytä siltä, että kaikki tapahtuisi vuoden 2008 aikana... ihan niin vikkeliä ei sentään olla.

Usvan uusiminen

Olen vähitellen taipumassa siihen suuntaan, että ehkä Usvasta voisi kokeilla html-version julkaisemista pdf:n rinnalla. Se vaatii jonkin verran enemmän työtä per lehti, mutta ei suinkaan ole mikään ylitsepääsemätön juttu. Uskoisin, että tämä kasvattaisi Usvan lukijakuntaa. Kopiosuojausta ei sitten tietenkään olisi, mutta kirjoittajat voisivat itse päättää, antavatko novellinsa html-julkaistavaksi vai eivät. Sivusto täytyy luonnollisesti samalla uusia.

Kirjoituskilpailu

Jostakin uudesta teemasta olisi kiva järjestää kirjoituskilpailu, ehkä sillä tähtäimellä, että voittajatekstit julkistettaisiin vuoden 2009 aikana Usvassa.

Antologia

Olisi mukavaa toimittaa jokin spekulatiivinen antologia. Ehkäpä semmoisen voisi tehdä Usvan puitteissa, best of -tyylisesti, tai kokonaan jostakin uudesta aiheesta. Tietotaito antologian tekemiseen olisi kyllä, painopaikkoja ja menetelmiäkin, mistä valita. Ja kirjoittajiahan löytyy myös. Mitään suurta myyntiä ei olisi tarkoitus tavoitella, lähinnä vain tehdä jotakin kivaa yhdessä.

Sparrausryhmä

Usvan leirien rinnalla/yhteydessä jonkinmoinen kirjoittamisen sparrausryhmäkin voisi olla paikallaan. Muutaman hengen poppoo, joka kokoontuisi tietyin väliajoin ja saisi palautetta toisiltaan ja ehkä vaihtuvalta kommentoijalta. Netin välityksellä voisi sitten edistää asiaa tapaamisten välillä.

Tekijänpalkkiot

Usvan kirjoittajille tekijänpalkkioiden maksaminen olisi kyllä aika hienoa. Vaikka se olisi suuruudeltaan vain 20 euroa, olisi se silti jotakin. Kirjallisuuspiireissä tehdään paljon ilmaista työtä, lehden arvoa kirjoittajien parissa (eritoten niiden, jotka eivät kuulu fandomiin ja ole tottuneet avustamaan) voisi entisestään parantaa pienikin korvaus. Lukijoille lehden on edelleen oltava ilmainen, sillä se on lehden toimintaidean ydin: saada spefille ja sen kirjoittajille uusia lukijoita. Tämä vaatisi vuosittaista rahoituspohjaa, esim. mainostuloja ja avustuksia.

Virallisuus

Jotkut hankkeet olisi helpompi toteuttaa, jos ne voisi toteuttaa yhdistyksen kautta (rahaliikenteen alvittomuus, avustukset, mahd. tekijäpalkkioiden maksaminen). Suomessa on niin paljon yhdistyksiä, että yhteistyö olemassa olevien kautta olisi varmaan kaikkein mielekkäintä, edellyttäen että yhdistyksillä on aikaa ja resursseja lähteä hankkeisiin mukaan. Oman yhdistyksen perustaminen ja pyörittäminen on... noh... vähintään työlästä. Ei tietenkään mahdotonta, jos se osoittautuu aidosti tarpeelliseksi.

Tein tilastoa siitä, miten Usvaa on ladattu kautta aikojen:

numero        2005    2006    2007    yhteensä latauksia
1/05             172    431    266          869
2/05             205    848    550        1603
4/05             284    711    336        1331
4/05                0    777    294        1071
1/06                0    974    437        1411
2/06                0    648    557        1205
3/06                0    337    415          752
4/06                0       0    463          463
Inter 2006        0    603    559        1162
1/07                0       0   1024        1024
2/07                0       0    747          747
3/07                0       0    761          761
Inter 2007        0       0    308         308

Yhteensä kaikki numerot             12707

Toivottavasti luvut näkyvät oikein, tässä vuodatuksessa kun ei taida olla taulukko-optioita ollenkaan...

Eli numerot on koodattu ja sarakkeissa näkyy kunkin vuoden latausmäärät, lopussa kokonaismäärä. Tilastossa on mukana 13 numeroa (niitä on ilmestynyt 14 yhteensä).

Vuoden 2005 ja 2006 luvuissa on mukana Atorox-raatilaisten latauskerrat, mutta vuoden 2007 luvuissa niitä ei vielä oletettavasti ole .. Numero 4/07 ei ole tilastoitu, koska se julkaistiin vuoden vikana päivänä.

Tämä valaa uskoa siihen, että netissä julkaiseminen kannattaa: luulisi uusien lukijoidenkin löytäneen mielenkiintoisia novelleja Usvan kautta!

International 2007:än lataukset ovat jääneet vain kolmeensataan. Toisaalta se on julkaistu kolmea kuukautta myöhemmin kuin edellinen International, joten ehkä syynä on yksinkertaisesti vain liian lyhyt tilastointiaika...

Usvan satuaiheiseen teemanumeroon on tullut ehdokkaita, ja niitä on tullut jo ruodittuakin. Numeroa toimittaa kanssani Liisa Rantalaiho, ja hyvä on ollutkin, että saa jakaa jonkun kanssa ajatuksia. Törmäsimme nimittäin heti mielenkiintoiseen ongelmaan: miten satu määritellään ja millaisia satuja haluamme tähän Usvan numeroon näytille.

Sadulla on omat kriteerinsä, ja niitä lähdimme Liisan kanssa perkaamaan. Sadun henkilöt ovat yleensä tyyppejä, eivät kompleksisia henkilöitä, vaikka tosin tunteet ja kuvailu eivät tietenkään ole kiellettyjä. Usein henkilöiltä on jätetty nimet pois ja he ovat vain prinsessoja, prinssejä, ei tosin aina, tunnetaanhan myös Tuhkimo ja Ruusunen, Hannu ja Kerttu jne. Arkkityypit ovat vahvasti mukana, hyvä on hyvä ja paha selkeän paha. Sadut ovat usein allegorioita ja niissä on opetus. Raakoja ne voivat olla, ja mitä vanhemmista saduista puhutaan niin sitä julmempia pahantekijöiden saamat rangaistukset voivat olla (eritoten kun synti on joskus ihan vain laiskuus).

Toisto kuuluu myös kuvioihin mukaan, moni varmaan muistaa Pekka ja Susi -tarinan toistuvuuden, samoin toivomuksia esitetään usein kolme.

Mitä satu sitten ei ole? Mikä tahansa fantasiaseikkailu ei voi olla satu. Tuntuu jopa, että mitä pidemmäksi teksti muuttuu, sitä todennäköisemmin se on jotakin muuta. Elokuvallisuus, tarkat kuvailut ja kohtaukset eivät tunnu sadun kuvastolta. Sadun dialogi on usein juonta eteenpäin vievää, kun taas vaikkapa novellissa dialogin tulisi tarinan eteenpäin viemisen lisäksi kyetä kertomaan puhujasta enemmän kuin mitä sanat päällisin puolin ovat.

Saduissa myös kuultaa sen alkuperäinen käyttötapa: niitä kerrottiin ulkomuistista. Siinä on varmasti korostunut tarinan sisältö ja sen koukuttavuus kuin täsmätarkat yksityiskohdat. Prinssin miekkaa on siksi turha kuvata tarkasti, oleellista on vain se käyttääkö prinssi sitä miekkaa lohikäärmeeseen vai ei.

Mutta täsmälliset toisinnot vanhoista saduista voivat olla koko numeron täydeltä puuduttavaa luettavaa. Siksi näkisimme mielellään numerossa mukana myös jotakin sellaista, mitä Gwyneth Jones kertoili Jyväskylässä muutama vuosi sitten (oliko 2004 Finnconissa): hän on uudelleen kirjoittanut lukuisia vanhoja satuja ja kansanperinteen tarinoita. Jonesin mukaan sadut olivat vanhan ajan elämänohjeita, joiden avulla esim. opeteltiin irtaantumaan omista vanhemmista, elämään omilla ehdoilla, kohtaamaan seksuaalisuus jne. Kaikki tämä on vain melko tiukasti siellä rivien välissä, ja pintatasossa on tarina käänteineen.

Siis, vanhojen satujen kaltaisia satuja tai modernisoituja, uusia versiota vanhoista saduista. Mutta silti satumaisia. Haasteellista, en itsekään noin vain usko saavani hyvää satua aikaiseksi, tutkimista ja pohdiskelua se vaatisi.

Voi olla, että saduista joudutaan laajentamaan nuorille sopiviin tarinoihin, mutta nyt ensi alkuun etsimme satuja!

Mahtaako blogin lukijoilla olla saduista salattua tietoa?

Vuonna 2008 Usva jatkaa teemanumeroiden tekemistä, luvassa mm. satunumero, miekka&magia ja pulp/huumorinumero. Numeroita kootaan avoimella haulla, ja satunumeron toiseksi toimittajaksi on lupautunut Liisa Rantalaiho, ja pulp/huumorinumeron toimittajaksi Kalle Lintunen. Oikein mukavaa päästä keskustelemaan novelleista ja niiden julkaisemisesta ja editoinnista jonkun kanssa!

Lisäksi vuoden alussa on tarkoitus toteuttaa spefi-kirjoituskilpailujen tuomareille kysely ja ruotia spefi-novellien arvotusperusteita. Vuoden 2007 kotimaista kirja-antiakin tullaan sivuamaan joidenkin poimintojen myötä. Viime vuonna ilmestyi aika monta mielenkiintoista kotimaista teosta.

Usva tarjoaa seuroille ja toisille lehdille sivuiltaan tilaa: jos haluatte mainostaa lehteänne tai yhdistystänne tai vaikkapa ihan epävirallista yhteisöä, niin ottakaa yhteyttä, tehdään juttu tai mainos. Ei maksa mitään!

Sitten on tietenkin lehden yleinen kehittäminen, johon oli tarkoitus paneutua jo viime vuonna, mutta sitten ei aika riittänyt. Lehti toimii nyt neljättä vuottaan, ja kohta lienee aika uusia kotisivut sekä muutenkin tehdä lehdelle formaattitarkistus. Tätä varten lienee syytä väsätä lukijakysely ja tsekata, mitä lehdestä ja sen sisällöstä ylipäänsä ajatellaan, ja miten lehteä voisi parantaa. Kotisivujen uudistamiseenkin todennäköisesti tarvitaan apua, ainakin grafiikkapuolelle.

Mietin semmoistakin, pitäisikö Usvalle lopultakin perustaa se sähköpostilista, jonka kautta halukkaat saavat tiedon lehden ilmestymisestä ja ehkä muitakin tiedotteita. Listahan itse asiassa on olemassa, en vain koskaan ole ottanut sitä käyttöön. Jos se koetaan hyödylliseksi, niin eipähän siitä tarvitse ilmoittaa kuin liittymisohjeet.

Tulevaisuudessa voi olla kiva pitää taasen jokin uusi kirjoituskilpailu, rahoituskin kun todennäköisesti olisi järjestettävissä niin, että voittajille saisi pienet rahapalkinnot. Mutta ensiksi kannattaa haistella ilmaa ja tuumia, millaiselle kisalle olisi tarvetta. Ettei kuitenkaan kierrätetä täsmälleen samoja tekstejä kisasta toiseen.

Iloista ilmoitettavaa!

- - -

Lataa uusin Usva ilmaiseksi osoitteesta: http://www.usvazine.net/usvazine407.pdf
(Tiedoston koko 1,1 Mt)

Usva 4/2007 kutsui koolle tekstejä, joihin tavalla tai toisella liittyvät hyönteiset. Numero on vierailevan päätoimittajan Petri Salinin kokoama. Pääkirjoituksessa hän kertookin scifin ja fantasian suhteesta hyönteisiin ja havainnostaan, että tässä kokonaisuudessa hyönteiset kytkeytyvät mielenterveyteen ja sen järkkymiseen. Soppaan on keitetty mukaan kotoisia kärpäsiä ja perhosia, mystisiä sudenkorentoja, toteemieläimeksi nimetty heinäsirkka, verenhimoisia punkkeja ja raatojen seurassa viihtyviä kovakuoriaisia

Dekkaristina ja jännityskirjailijana tunnettu monitaituri Tapani Bagge rakentaa veijaritarinan verovirkailijasta, jonka selkeä elämä menee sekaisin, kun hän tapaa puistossa tuntemattoman miehen.

Saana Tykän Sisko on tekohas ja tiivis tarina pojasta, jonka perhettä on kohdennut tragedia, ja talosta, joka hengittää ja huokailee salaisuuksien myötä. Tiina Raevaaran Sudenkorento kertoo nimensä mukaisesti sudenkorennoista ja niiden tutkijasta, joka kohtaa suolla muutakin kuin vain korentoja.

Hörp slurps verta! on Helena Nummisen hyvin todentuntuinen kertomus ajankohtaisesta vaarasta, punkeista, ja niiden tunkeutumisesta meidän ihmisten arkeen. J.K. Miettisen Lapsellinen. Onnellinen sijoittuu lähitulevaisuuteen ja kertoo raadollisesti päämäärästä ja keinoista, jotka ovat vähintään kyseenalaisia.

M.G. Soikkelin Jumala, jumala, näytä sarves'  vie lukijansa parvien, rytmien ja massojen maailmaan. Novellissa metsästetään Korentoa, jonka havaitseminen on perin vaikeaa. Tämän novellin luettuaan alkaa tavallista ihmiselämää katsella uusin silmin, erilaisia vinkkejä ja merkkejä etsien. Numeron päättää Anne Leinosen parisuhdedraama Todelliset kasvot, jossa kuoriaiset ja muut mönkijät ja afrikkalainen naamio ovat merkittävässä roolissa.

- - -

Lehti ilmestyi kreivin aikaan (näin voidaan sanoa eritoten kun täällä Brahen perustamassa pitäjässä asutaan). Vuoden 2008 Atorox-kisa "umpeutuu" vuoden vaihteessa, eli vielä tänään ilmestyneet novellit ovat mukana vuoden 2008 Atoroxissa. Tammikuussa ilmestyneet siirtyvät vuodelle 2009. Ennen on otettu mukaan tammikuun loppuun mennessä ilmestyneet, mutta nyt tästä on luovuttu. Hyvä parannus, koska nyt esiraati ja fandom voi aloittaa kisassa mukana olevien novellien lukemisen saman tien: ei voi väittää että osa lehdistä ilmestyi niin myöhään, ettei niitä ehtinyt saada mistään käsiinsä.

Olen kasannut Netticolosseumiin epävirallista luetteloa vuonna 2007 ilmestyneistä novelleista. Luettelo löytyy täältä. Jos jopku huomaa novelleja puuttuvan, niin sinne vain ketjuun ilmoitusta, tai vaikka tähän blogiin. Jonkin verran sieltä on jo novelleja poistettu, mm. siksi, että ne ovat julkaistu aiemmin jossakin muualla. On tietty epäselviä tapauksia, esimerkiksi Boris Hurtan Vuoden pimein aika, joka on ilmestynyt vuonna 1992  Wanhain Herrain Seuran julkaisuna hyvin pienenä painoksena,  novelli tuskin on koskaan ollut yleisesti saatavilla ja kisassa mukana. Nyt se on mukana Hurtan novellikokoelmassa Vuoden pimein päivä.

Vettä. Lorinaa. Missä ovat paukkuvat pakkaset? On tästä se etu ollut, että sateinen ilma sopii mainiosti lukemisen ja kirjoittamisen taustalle. Voi aina sanoa, ettei tässä nyt ulkona muutenkaan viitsisi asua (siitä huolimatta olen pyrkinyt käymään päivittäin tunnin lenkillä, satoi tai ei)

Lukemispuolella kaksi teosta on ollut tapetilla. Ensinnäkin luin Boris Hurtan uusimman novellikokoelman Vuoden pimein päivä (Turbator 2007). Osa novelleista oli minulle tuntemattomia, osa taasen tuttuja. Kirja tuli hotkaistua hetkessä, ja ajatuksia siitä sitten enemmän Tähtivaeltajassa 1/2008, johon teen kirjasta arvostelun.

Mutta: hyvä kirjoittamisopaskin löytyi. Elokuvan runousoppia (Like 2007), jonka artikkelit toimivat valtavan hyvin myös mihin tahansa proosan kirjoittamiseen. Tekijöinä Vacklin, Rosenvall ja Nikkinen, käsikirjoittajia ja monitoimimiehiä. Teoksessa on paljon havainnollistavia esimerkkejä elokuvista ja tv-sarjoista, ja juuri esimerkit tekevät asioista ja teoriasta helposti avautuvia. Esimerkiksi dialogia ja henkilöhahmon kehittämistä käsittelevissä osuuksissa on paljon sellaista, mitä ei ole tullut ajatelleeksi aiemmin. Bonuksena kirjassa on laajat kaavio/malliesimerkit niistä teorioista, joihin teoksessa viitataan (Freytagin kaava, Tobiaksen 20 perusjuonta jne jne) ja suorat mallit siihen, miltä näyttävät elokuvan käsikirjoitukset eri osaset. Mahtava käsikirja – ja usuttaa heti tarkistamaan omasta kässäristä yhtä sun toista...

Eihän näitä ohjeita tietenkään kannata sellaisenaan käyttää, mutta hyvinä muistilistoina ja ajatuksen herättäjinä ne toimivat. Ja kirja on ennen kaikkea syventävä, eli se menee suoraan asian ytimeen. Sisälsi ainakin minulle paljon sellaista, josta en aiemmin tiennyt.

Lisäksi lainasin kirjastosta tukun suomalaisia kansantarinoita (eritoten kummituksia ja outoja ilmiöitä) käsitteleviä kirjoja, näistä valmistelen Usvan Kummituksia ja kauhua –viikonloppua varten pientä esitelmää.

Tiikeri ei pääse raidoistaan, Olen periaatteessa lomalla kirjoittamisesta ja keräämässä voimia seuraavan yhteiskirjan ideointistormausta varten, vaan aivot ja sormet toimivat jo, melkein omillaan.

Kirjurin blogissa listattiin semmoista, että kuinka monta novellia kirjoittajilla onkaan kesken. Annas kun lasken:
- kaksi ankarassa edioinnissa, ehkä kohta ”valmiita”
- yksi yhteisnovelli käynnistetty ja työn alla
- yksi pahasti kesken oleva uudehko novelli, joka hakee vielä muotoaan
- kaksi periaatteessa valmista, vanhaa novellia, joille olisi tehtävä jotakin
- kaksi samaan sarjaan kuuluvaa novellia, joilla ei ole vielä kotia
- kolme fantastista, Lautturin tyttären maailmaan sijoittuvaa tarinaa, jotka pahasti kesken
- epämääräisiä spekulatiivisia novellin aihioita muutamia, sanotaan että viisi

Lisäksi on vanha, kymmenen novellin kokoelma realistisia novelleja, jotka ovat periaatteessa henkisessä roskakorissa. Onhan noita reilusti yli kaksikymmentä. Pääni toimii näin. On paljon kaikkea vaiheessa olevaa, ja joskus joku vaiheessa oleva muuttuu aktiiviseksi, toteutettavaksi tekstiksi. Joskus jokin uusi idea tunkee edelle ja varastaa huomion, joskus joku jo laho, puolimaatunut tekele nousee uudestaan henkiin ja saa ehostuksen.

Tällä hetkellä tosin päässä pyörivät romaanit, eivät novellit. Työstän vuorovedoin kahta romaania, toista selkeästi nuorille, toista aikuisille. Kirjoittaminen on hyvin epäjohdonmukaista, taskulampulla pimeyden valaisemista, mutta se on oikeastaan kaikkein mukavinta: matka on vasta aluillaan ja on mukava tehdä löytöjä, yllättää itsensäkin. Eilen bussimatkan aikana uskaltauduin tekemään aikuistenromaanin kymmenestä ekasta luvusta synopsiksen, tarkentamaan mitä missäkin luvussa noin suurin piirtein tapahtuu. Siitä eteenpäin jätin reitin avoimeksi, lopussa tuikkii muutama johtotähti, jonne tarina suuntaa. Mutta miten perille päästään ja millaisia vastuksia tulee vastaan? Tässä vaiheessa en tiedä, ja se jos mikä on mukavaa. Antaa tarinoiden lankojen keriytyä auki ja kutoa sellainen verkko, jossa päähenkilön on mukava pyristellä.

(Näillä kirjoilla ei ole mitään erityistä sovittua aikataulua, enkä lupaa mitään ennen kuin kustantaja on joskus nähnyt tekstit ja sanonut mielipiteensä. Vuoden 2008 julkaisuohjelmaan mitään ei tietenkään enää ennätä, kässäreiden pitäisi olla jo kustantamossa jos semmoista aikoisi.)

Reaalifantastikko-kollegan Pasi I Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta sai tänään Kuvastaja-palkinnon. Iso hali Pasille, palkinto meni oikeaan osoitteeseen!

Pasin blogissa oli kysytty, miksi reaalifantastikon kirja voi voittaa palkinnon, että miten julistus sopii yhteen fantasiapalkinnon kanssa. Sopii se, sillä kirjassa on fantastisia elementtejä, ja Kuvastajan määritelmässä ei todellakaan lue, että se olisi geneeriselle jälkitolkienlaiselle fantasiakirjalle tarkoitettu palkinto. Raadilla on ollut sydän ja näkemys paikallaan.

Lisäksi reaalifantasia ei lähtökohdiltaan (siis kirjailijoiden henkisenä inspiraation piirinä) ole ristiriidassa fantasian (genre) kanssa. Reaalifantasia ei ole genre. Se on tapa kirjoittaa.

Kirjallisuudentutkija Merja Polvinen kysyi kirjamessujen Suuri genresota -paneelissa oikein osuvan kysymyksen. Ovatko reaalifantasia ja uuskumma määritelmiä, joita annetaan niille kirjoille, jotka ovat omasta mielestä laadukkaita (erotuksena scifiin ja fantasiaan, joilla ompi oma kaikunsa)? Mitäs tekee reaalifantastikko, jos saa kymmenittäin jäljittelijöitä, jotka kirjoittavat kamalaa proosaa? No jos sellainen ihme tapahtuisi, että reaalifantastikkoja ja kehnoja sellaisia alkaisi sukeutua kuin sieniä sateella, niin keksisimme jonkun uuden termin... Vaan tiikeri ei pääse raidoistaan. Kun tämän vapauttavan lähestymistavan on keksinyt, niin ei siitä halua luopua, oli sitten minkä lipun alla tahansa.

Vapauttava? Genre voi olla kahle. Genre voi hallita mielikuvitusta, suitsia sen kulkemaan totuttuja uomia. Olen huomannut sen itse kirjoittaessani selkeästi scifin suuntaan kallellaan olevia novelleja. On punnittava, miten tämä ja tuo asia olisi scifinä uskottavaa, mihin juoni voi mennä jotta se olisi scifistinen. Lajityypin käytänteiden kunnioittaminen on tällöin pakollista, sillä tarinan on oltava sisäiseltä logiikaltaan uskottava. Scifin lukija ei niuele tarinaan yhtäkkiä pulpahtavaa fantasiaselitystä, eikä sellaista itsekään tee, jos on lähtenyt liikkelle siitä, että sijoittaa kokonaisuuden johonkin genreen.

Mutta kun kyseessä on reaalifantastinen teksti, voin viedä tarinaa vapaasti sinne minne se menee, puhtaasti tarinan ehdoilla, ja rakentaa kaiken alusta saakka niin, että lukija on varautunut ihan mihin tahasa. Ja se ehto voi olla hyvinkin "tätä ei ole vielä kokeiltu", "tämä tuntuu oikealta ja hyvältä", "näin tämä menee todella omituiseksi". On kuin rakentaisi fantasia(!)pizzaa haluamillaan täytteillä: tonnikalan ja homejuuston joukossa on banaaneja ja ripaus Keiju-Helinän taikapölyä. Syö ken uskaltaa. Ehkä reaalifantastinen lähestymistapa voi parhaimmillaan kuvata todellisuutta kulmasta, jota sitä ei ole vielä kokonaisvaltaisesti kuvattu. Ihmismieli ei ole jämäkkä, looginen ja lokeroihin asettuva, vaan vapaasti assosioiva, kimurantti ja rönsyilevä. Mukava kirjoittaa ja jättää lokerointi kustantajan ja lukijoiden päänvaivaksi.

Hoksasin juuri, että olen Turussa pitkän viikonlopun, ja siellähän on nyt sattumoisin Turun Mafian kokoontuminen torstaina 4. päivä! Siis, ravintola Bremeriin klo 18 jälkeen (itse tulen paikalle ehkä vasta klo 19). Tuon mukanani Devoted Soulsia muutaman kappaleen ja myyn halukkaille ohv:tä halvemmalla.

Messuviikonloppuna minut tavoittaa ainakin Messukeskuksesta (Nuorisokirjailijoiden osastolla liikuksin) sekä seuraavista esiintymisistä:

la 6.10 Fiore, A-lava klo 13.15 Menneessä maailmassa – ajan hermolla. Kirjailijat Terhi Rannela, Raili Mikkanen ja Eija Lappalainen keskustelevat. Juontajana kirjailija Anne Leinonen.


la 6.10 klo 17.10 Pienlehdet – millaista on pienlehtien toimittaminen ja kustantaminen. Keskustelua vetää kirjailija Anne Leinonen. (mukana Ben Roimola, Juri Nummelin, Tero Ykspetäjä ja Timo Ronkainen)

Messuilla on muutenkin kivaa porukkaa ja timmejä kirjailijoita: Eija Lappalainen, Sari Peltoniemi, J Pekka Mäkelä, Miina Supinen, Juha-Pekka Koskinen, Anu Holopainen, Terhi Rannela... plus monet monet muut! Bongaa suosikkisi, ja eritoten imeydy Turun kirjallisiin illanviettoihin: niissä tapaa immeisiä!

(Pasi Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta on muuten myös mukana messuilla levittämässä kirjaruttoa. Eikä kirja kysynyt Pasilta lupaa, vaan lähti liikkelle ihan itsenäisesti...)

Nyt olen hölöttänyt kahden viikon edestä täällä blogissa...


EDIT: Paikalla myös Markku Soikkeli, Boris Hurtta, Harri Erkki...

Se on ilmestynyt. Nimittäin minun ja Eijan viides yhteisromaani Devoted Souls –peliromaani.
Kirja on erityisen tärkeä monestakin syystä. Ensinnäkin sitä on ideoitu ja kirjoitettu todella pitkään. Se on jälleen erilainen suhteessa siihen, mitä olemme tehneet aiemmin. Edellinen yhteiskirjamme Peilikuvarakkaus ilmestyi keväällä 2005, ja olimme aloittaneet tämän ideoimisen jo ennen sitä. Käytännössä siis teimme DS:ää ainakin 2,5 vuotta, ehkä hivenen pidempäänkin.

Kirja julkaistiin torstaina 27.9 Helsingissä. Järjestimme ensiksi julkkarit Pressiklubilla ja sitten jatkot Helsingin scifimafiassa. Kutsuja ei valitettavasti lähtenyt kaikille tutuille, koska siinä ei olisi riittänyt millään rahat kakkukahvien järjestämiseen...   Pienimuotoisesti siis, mutta oli se kerrankin mukava hoitaa homma ihan virallisesti. Juhlat tulikin sitten vietettyä pidemmän kaavan mukaan. Pahoittelen häiriöitä kansainvälisissä kuvayhteyksissä…

Mutta kirjasta. Se yhdistää tekstiä ja sarjakuvaa. Romaani kertoo 19-vuotiasta Nellistä, joka harrastaa uutta verkkoroolipeliä ja tutustuu sitä kautta uusiin ihmisiin. Halusimme kuvata pelaamisen sosiaalisuutta, pelaamisen yhteisöllisyyttä, sitä maailmaa minkä verkottuminen mahdollistaa. Tärkeässä osassa on pelaamisen viehätyksen kuvaaminen. Kirjaa ei kuitenkaan tarvitse vierastaa siksi, että se olisi liian tekninen tai hepreaa pelimaailmaa tuntemattomalle. Päin vastoin teos pyrkii esittelemään pelaamisen salattua maailmaa: siksi mukana on mm. sanasto termien ymmärtämiseksi, ja tarina käynnistyy pelin alusta, eli lukija pääsee luomaan päähenkilön mukana ensimmäistä pelihahmoa.

Romaanin fantasia ei ole korkeafantasiaa (jossa ollaan kokonaan fantasiamaailman sisällä siihen todellisuuteen uskoen) eikä oikeastaan matalaakaan fantasiaa (jossa fantasiamaailma kuitenkin on jollakin tasolla totta). Vain sarjakuvaosuuksissa eläydytään täysin fantasiamaailman sisään. Tekstin peliosuuksissa, vaikkakin niissä kuvataan pelimaailman yksityiskohtia, ollaan koko ajan tietoisia siitä, että pelataan peliä. Pelitilanne voi milloin tahansa keskeytyä johonkin ulkopuoliseen impulssiin.

Kirjan lehdistökappaleet menivät ja tekijänkappaleet eivät vielä ole tulleet, joten olen pitänyt kirjaa käsissäni, mutta odottelen edelleen että voisin selailla sitä hieman. Kaupoissa sen pitäisi jo olla. Kirjan kotisivut ovat osoitteessa www.devotedsouls.com

Usvan verkosivut ovat jostakin syystä nurin, aiheesta on laitettu palveluntarjoajalle kysely...

Usva International 2007 on ladattavissa täältä.

Mukana Pasi Ilmari Jääskeläinen, Juha-Pekka Koskinen, Anne Leinonen, J Pekka Mäkelä, Tiina Raevaara, Petri Salin ja M.G. Soikkeli. Kuvituksesta vastaa Tytti Heikkinen. Käännöksistä vastaavat Veli-Pekka Koskinen, Marianna Leikomaa, Liisa Rantalaiho ja Petri Salin.

Suomalaisille lukijoille entuudestaan tuttuja ovat Jääskeläisen Laurelia etsimässä, Leinosen Toisinkainen ja Soikkelin Jännittävää olisi nähdä pihalla dinosauruksia, kaikki kolme Portti-voittajia.

Mäkelältä on miukana katkelma uutuusromaanista Nedut.

Koskiselta, Raevaaralta ja Salinilta on mukana ennen julkaisemattomat novellit.

Vielä sisällysluettelo:
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Looking for Laurel
Tiina Raevaara: Subterraneous
Anne Leinonen: The Otherling   
M.G. Soikkeli: Stages of Berlin
Petri Salin: Thanatopsis City
Juha-Pekka Koskinen: The Meaning of life
J Pekka Mäkelä: Nedut (an excerpt)

Parin päivän sisällä on ilo ja kunnia julkaista Usva International 2007.

Mukana on vanhoja tuttuja Atorox- ja Porttivoittajia, katkelma romaanista sekä kolme ennen julkaisematonta novellia.

Sisällys näyttää tältä:
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Looking for Laurel
Tiina Raevaara: The Subterranean
Anne Leinonen: The Otherling   
M.G. Soikkeli: Stages of Berlin
Petri Salin: Thanatopsis City
Juha-Pekka Koskinen: The Meaning of life
J Pekka Mäkelä: Nedut (an excerpt)

Käännöksiä ovat ystävällisesti tehneet Veli-Pekka Koskinen, Marianna Leikomaa, Liisa Rantalaiho ja Petri Salin. Kuvittajana on Tytti Heikkinen.

Vielä on monta suomalaista taitajaa esittelemättä, mutta hyvä alku tämä on!

Spekulatiivista fiktiota julkaiseva verkkolehti Usva 3/2007 on omistettu kauhulle, ja se on tehty yhteistyössä Deathwriters-foorumin kirjoittajien kanssa. Numerossa on niin psykologista kauhua kuin yliluonnollisia elementtejä sisältäviä novelleja.

Lataa lehti ilmaiseksi osoitteesta http://www.usvazine.net/usvazine307.pdf

(tiedoston koko 2,9 Mt)

Piia Tirrosen Karuselli on tarina yksinäisestä pojasta, joka on aina halunnut leikkiä pihalla olevassa karusellissa. Elottomalta näyttävällä esineellä voi olla sielu ja oma tahto, joka haluaa auttaa, mutta myös kostaa. Lapsi on päähenkilönä myös Jani Torvisen novellissa Poika, joka sijoittuu 1800-luvun lopun Englantiin, kulkutautien ja nimettömän, varjoissa kulkevan kuoleman aikaan. Tom haluaa auttaa pahasta yskästä kärsivää äitiään, mutta katujen varjoissa vaanii muutakin kuin varkaita ja rettelöitsijöitä.

Kesäkissan päähenkilö, lomalla oleva kauhukirjailija, yrittää rentoutua ja olla ajattelematta kaikkia uniin väkisin tunkevia painajaisia. Saunan lämmittelyn lomassa ilmaantuu kuvioihin myös sängyn lämmittäjä, mutta suhde on alusta saakka epäsuhteinen – kirjailija itsekin yrittää sanoa sen kesäheilalleen. Tämä psykologinen, jännitystä tihkuva novelli on Tuomas Salorannan käsialaa.

Ullakko on tiivistunnelmainen sukellus mielen pimeään puoleen ja salaisuuteen, joka ei halua pysyä haudassaan. Novellin kirjoittajalta Juha Rautiolta on numerossa mukana myös runo Kun syreenit viimeksi kirkuivat.

Tarja Sipiläisen Kryptomaniaa todistaa, että niinkin yksinkertainen asia kuin krypton täyttäminen voi olla terveydelle vaarallista. Kahden lukiolaispojan viaton ristikontäytön nopeuskisa saa Twilight Zone –henkisiä tunnelmia.

Heikki Nevala vie novellissaan Herra Tvist lukijan Etelä-Pohjanmaalle puukkojunkkarien aikaan. Pitäjän kirkkoherra Nuutti joutuu kohtaamaan niin eläviä kuin kuolleita painajaisia. Tämä jykevä, vanhan ajan tunnelman hyvin tavoittava novelli hyödyntää moninäkökulmatekniikkaa taiten. Novelli sijoittui yhdeksänneksi Nova 2007 -kilpailussa.

Numerossa on myös Deathwriters-kirjoittajien esittely sekä Tommi Rosengrenin kirjoittama Kauppamies-runoelma, joka osaltaan luo lukijoiden eteen kauhukirjoittajien fiktiivistä, tai ehkä perin todelliseksi kääntyvää maailmaa.

Kalle Lintusen essee pohdiskelee suomalaisen spefinovellistiikan henkeä ja kehityssuuntia, ja jatkaa kesän aikana käynnissä ollutta keskustelua analyyttisellä otteella.

Piditkö lehden novelleista? Anna palautetta Suomen Tieteiskirjoittajien Netticolosseumissa osoitteessa: http://tieteiskirjoittajat.utu.fi/netticolosseum/

-->  Lehdissä ja kokoelmissa ilmestyneet novellit.

Usva etsii vuodelle 2008 novelleja, artikkeleita, esseitä, runoja ja kuvituksia seuraaviin teemoihin:

1/2008                        

Teema: - avoin teema-
Aineistopäivämäärä: 31.10.2007
Ilmestyy maaliskuussa 2008

 Tähän numeroon on jo hyväksytty tekstejä, mutta mukaan mahtuu edelleen.

2/2008                        

Teema: sadut
Aineistopäivämäärä: 31.3.2008
Ilmestyy kesäkuussa 2008

Tämä numero tehdään Finnconia varten.

3/2008

Teema: miekka&magia / fantasia
Aineistopäivämäärä: 31.5.2008
Ilmestyy elokuussa 2008

4/2008

huumori, pulp
Aineistopäivämäärä: 31.7.2008 (huom, siis 2008...eikä 2007 kuin jossakin viesteissä)
Ilmestyy marraskuussa 2008

Lähetä tarjokkaat sähköpostitse osoitteeseen usvazine@gmail.com

Sitten vielä toimittamista koskeva ajatus. Otan mielelläni teemanumeroihin mukaan avustavan toimittajan, joka osallistuu tekstien valitsemiseen ja editoimiseen. Jos siis joku kiinnostuu teemoista toimittamisen näkökulmasta, niin minuun passaa olla yhteydessä. Teen kernaasti töitä työparin kanssa, koska se on hauskaa ja hedelmällistä. Tekstejä on mukava ruotia tiiminä, ja yleensä siinä sitten oppi itsekin.

Yhteistyössä DW-foorumin kirjoittajien kanssa tehty kauhunumero ilmestyy viikon sisällä. Pientä loppuhiontaa vielä ilmassa.

Numero on tehty yhteistyöhankkeena, novelleja tuli suoraan mutta muutaman DW:läisen aktiivin kanssa oli kohta päivälleen vuoden mittainen kausi, jonka aikana novelleja kirjoitettiin, hiottiin, seulottiin ja taas edioitiin. Tällainen pitkäjänteinen työ on ollut hyvin rakentavaa ja palkitsevaa, koska todellakin tuntuu siltä, että jotakin on saatu aikaiseksi yhdessä. Suuremman novellijoukon seulomisessa on taasen se etunsa, että jokaisesta kirjoittajasta pääsee näkemään erilaisia puolia, eikä oma mielikuva jonkun kyvyistä perustu vain yhden tekstin varaan. Prosessin aikana ihmiset löysivät itsestään uusia puolia kirjoittajina.

Lehti myös jatkaa esseen muodossa keskustelua kotimaisesta spekulatiivisesta novellistiikasta ja sen kehittämisestä.

Kansi näyttää tällä kertaa tältä:

Kirjoittajat ovat kyselleet, millaista palautetta heidän Usvassa julkaistut novellit ovat saaneet. Novelleja arvioidaan Kosmoskynän Kosminen Colosseum -palstalla, ja toisinaan tulee irrallisia mainintoja joillakin foorumeilla, tai  mm. Kenneth on kirjoittanut Enhörningenin forumilla joskus kommentteja lukemistaan Usvista, ja toisinaan saan suoraan palautetta lukijoilta.

Mutta palautetta kaivataan toki enemmän, ja sitä tässä nyt on pohdiskeltukin, että kuinka kirjoittajat saisivat sitä enemmän. Ja lehti tietenkin, onhan toki kiva kuulla milloin novellivalinnat ovat herättäneet ilahtumisia tai ihmettelyä. Minulla on toki olemassa perustelut kullekin novellille, miksi se on otettu mukaan kuhunkin nu meroon.

Ehdotettiin Usvalle omaa foorumia. Aiheesta keskusteltiin jo Finncon 2006:n yhteydessä, jolloin taisin sanoa, että kokisin itse semmoisen foorumin perustamisen resurssien päällekkäisenä käyttämisenä. Meillä on fandomin parissa jo useita foorumeja (joissa toki ei keskustella juuri Usvasta). Perustavana syynä sille, ettei sellaista foorumia vielä ole, on ensinnäkin foorumin vaatima työmäärä. Asentamisen lisäksi sitä on päivitettävä ja ylläpidettävä, ja se on taas pois jostakin muusta, jos minä itse ryhdyn siihen. Toisekseen tuumailin, että käytettäisiinkö sellaita foorumia sitten kuitenkaan palautteen antamiseen... Ja kolmantena tuo päällekkäisyys.

Niin, voitaisiko sitä keskustelua käydä täällä blogissa? Olisiko apua, jos jokaisen numeron kirjoittamisen jälkeen kommentoisin novelleja jotenkin ja aukaisisin siten keskustelun? Vai unohtuvatko semmoiset avaukset saman tien blogin uumeeniin? Olisiko keskustelu aukaistava jonnekin muualle, joko olemassa olevaan foorumiin, tai sitten vain yksinkertaisesti tehtävä se Usvan sivujen yhteyteen?

Tavoitteena on edistää kotimaisten kirjoittajien ja novellien tunnettavuutta, joten tämä on tärkeä asia.
Tuleeko teille käytännön ehdotuksia, liittyen näihin esitettyihin, tai jotakin ihan muita aatoksia?

Olen pureutumassa aiheeseen, jota voi ruotia loputtomiin, mutta jotenkin siihen on vain pureuduttava - käsikirjoituksen muodolliseen pätevyyteen. Pidän lokakuussa Mikkelissä kurssin, jossa aihetta pähkäillään. Paljon kirjoittaneille käsikirjoituksen muoto ei ole mikään ongelma, mutta harrastajakirjoittajien joukossa on paljon tekijöitä, joille marginaalit, fontit ja rivivälit ovat täysin hakusessa, ja sitä myöten sitten kässärin matka tyssää heti alkuunsa. Ei pelkästään kustantamoissa, vaan kirjoituskilpailuissakin. Tarkoitus on myös käydä läpi ne asiat, mitkä sisällöllisesti on oltava kohdallaan, jos haaveilee kustantajasta.

Omakustanne/palvelukustanneosastoonkin haluan puuttua, sillä nyt on menossa melkoinen buumi. Luvassa on kuluttajanvalistusta siitä, mitä palvelukustanne tarkoittaa, ja mistä tekijä maksaa. Myös siitä puolesta, mikä on omakustanteen ja palvelukustanteen paikka kirjallisuuskentässä (toisin sanoen, ihmisillä on oikeus tehdä omakustanteita tai palvelukustanteita, jos siltä tuntuu, ja joskus sillä voi olla kulttuurillista merkitystä, mutta suurin osa noista teoksista painuu unholaan saman tien).

Tuossa alhaalla vielä kutsu, jos jotakuta kiinnostaa tulla Mikkeliin lokakuussa.

 
- - -



La 13.10.2007 Mikkelissä, Elomaan talo (Pirttiniemenkatu 22)
Klo 10 - 16 järjestetään kurssi kirjoittajille, jotka suunnittelevat käsikirjoituksen lähettämistä kustantamoon tai vaihtoehtoisesti omakustanteen/palvelukustanteen tekemistä.

Millaiseksi proosa/runokäsikirjoitus täytyy ulkoisesti tehdä, ennen kuin sen voi laittaa kustantamokierrokselle? Millainen fontti, marginaalit yms ovat yleisesti käytössä?

Millaista hiomista käsikirjoitukselle on syytä tehdä tyylillisesti ja rakenteellisesti? Mihin kustannustoimittaja kiinnittää huomionsa?
Saatekirjeen merkitys.

Kurssin toinen puolisko koostuu täyskustanteen, palvelukustanteen ja omakustanteen vertaamisesta. Mitä tehdä, kun kustantamot eivät kiinnostukaan käsikirjoituksesta? Mitä omakustanne/palvelukustanne maksaa? Mistä hankkia palveluja, mitä rahoillaan saa - ja kannattaako se ylipäänsä?

Kurssin hinta 15 euroa. Hintaan sisältyy se, että vetäjänä toimiva kirjailija Anne Leinonen kommentoi kurssilaisten omien käsikirjoitusten muodollista kelpoisuutta ja antaa tarvittaessa yksilöllisiä korjausohjeita.

Ennakkoilmoittautumiset 30.9.2007 mennessä Anne Leinoselle annemleinonen@hotmail.com / 040 7430679.
Kurssin järjestää Mikkelin Kirjoittajat ry, ja sen rahoittajana toimii Etelä-Savon taidetoimikunta.

Kun oma teksti on nyt about plakkarissa, niin aivot vapautuivat kaikenlaiseen muuhun työhön. Kauhu-Usvan työstäminen on nyt hilppeimmillään, taiton hiomista ja kuvien asettelua ja tekstien luonnehdintojen miettimistä. Niin ja uutispalstan kasaamista.

Samalla tuumailin, että mitä jatkossa lehteen on tulossa. Nelosnumerohan on vierailevan toimittajan käsialaa, eli Petri Salin toimittaa vuoden viimeisen numeron. Sen teemana on hyönteiset. Minun tehtäväkseni jää taittaa ja miettiä kuvapolitiikkaa (hyönteisistä jos mistä on hienoja kuvia saatavilla). Myös Usva International 2007 ilmestyy tämän vuoden aikana. Sen kokoonpano on vielä hieman auki, mutta jäsentynee kuukauden sisällä.

Minunhan piti toteuttaa kesällä Usvan tiimoilta kysely, mutta en ole päässyt puusta pidemmälle sen kanssa. Tekniikka on valmiina, mutta en ole yhtään ehtinyt miettiä sitä, mitä kaikkea on syytä kysellä. Tekniikasta ja sisällöstä totta kai, mutta nekin pitäisi tarkkaan harkita ja jäsentää selkeiksi kysymyksiksi, jotta kyselystä on varmasti konkreettista apua lehden kehittämiseksi.

Tyydyn siis toistaiseksi ihmettelemään, millaiseksi ensi vuoden lehdet muodostuvat sisällöltään. Muutamia ideoita on jo heitetty ilmaan teemoista, ja lisää ehdotuksia otetaan vastaan! Tekstejä olen jo saanut nipun arvioitavaksi, mikä on oikein mukava juttu – julkaistaviakin on pari odottamassa vuoroaan. Käyn nyt lähiviikkoina kaiken pöytälaatikossa pyörivän läpi, punnitsen vielä ja teen tukun julkaisu- tai hylsypäätöksiä.

Usvaan saa siis tarjota tekstejään milloin tahansa, niitä otetaan käsittelyyn jatkuvasti. Teemanumeroiden kohdalla on suuresti apua, jos sattuu olemaan tarjolla juuri kyseistä aihetta sivuavaa materiaalia.

Teemoista vielä sen verran, että perinteinen fantasia kiinnostaisi joskus ottaa tapetille. Nuoriso eritoten kirjoittaa paljon miekka&magia -henkisiä kertomuksia, mutta kirjoituskisoissa nämä tekstit eivät ole välttämättä erottuneet edukseen. Olisi mielenkiintoista tutkia, mitä jäkitolkienilainen/geneerinen/miekka&magiafantasia voisikaan parhaimmillaan olla. Taitaa vain olla niin, että fantasialle on ominaista muodostaa vähintään kolmeosaisia romaaneja....

Finnconista on about toivuttu, ja nyt alkaa kesäleirin etukäteisvalmistelujen hoito.Viikon päästä torstaina meille tulee yhdeksän kirjoittajaa työstämään novellejaan oman suunnitelmansa mukaisesti. Juttelemme, kirjoitamme, syömme ja juomme. Keskusteluun ja hauskanpitoon yhtyy myös satunnaisia muita vieraita. Kirjoittamisleiri huipentuu lauantaina 28.7 klo 13 kaikille avoimeen seminaariin, johon tulevat luennoimaan Boris Hurtta ja Irma Hirsjärvi. Boris on luvannut kertoa Outsiderin Atorox-kirjoista ja Irma vuorostaan pureutuu scifin ja fantasian henkilöhahmoihin (aihetta käsitellään mm. STk:n kirjoituskurssilla ensi syksynä, Ipa nappasi aiheen koska kirjoituskisojen pohjalta ja Tiina Raevaaran Atorox-artikkelin perusteella henkilöhahmojen kehittäminen on tällä hetkellä polttava aihepiiri).

Osoitteeseen Kiisterintie 146, Ristiina, siis lauantaina klo 13. Talo tarjoaa kahvia, teetä, mehua, boolia ja munkkeja (eli hyvin kevyen tarjoilun). Omat grillattavat ja alkoholit kannattaa tuoda mukanaan. Yöksi saa jäädä, mutta talon majoitus on varattu kurssilaisille (ja erikoisvieraille), siispä oma teltta mukaan tai jokin muu majoitusjärjestely kehiin.

Varmuuden vuoksi kannattaa ilmoittaa, jos on tulossa (niin tiedämme paistaa munkkeja lisää, ja tarvittaessa selittää mihin auto kannattaa laittaa parkkiin). Oma arvioni vierasmäärästä on 20-30 henkeä (Mikkelin Kirjoittajia on tulossa myös), eli ihan mukava tapahtuma tiedossa. Paikalla siis kirjoittajia tai scifin/fantasian ystäviä.

Tervetuloa!

Olen saanut pari ilmoitusta, että uusin Usva ei ole latautunut, vaan selain on jumahtanut. Onko blogin lukijoilla ollut vastaavia ongelmia?

Syitä voi olla monta: olen mokannut jotakin pdf:n luomisessa tai sen jälkikäsittelyssä. Tai Acrobat ei nyt oikein worki. Itse huomasin, että sen jälkeen kun ilmestyi Acrobat reader 8.0, on minulla ollut hassuja ongelmia pdf:ien lataamisen kanssa. Firefox saattaa kieltäytyä lataamasta pdf:ää (latautuu vain tyhjä sivu, ja sen jälkeen selainikkunat on suljettava, eikä sekään välttämättä heti auta).

Koska minulla on koneella myös Acrobat professional, olen luullut asian johtuvan näiden keskinäisestä yhteensopimattomuudesta. Ei olisi ensimmäinen kerta kun uusin ohjelmaversio on se buginen versio.

Yksi hyväksi havaittu keino on tallentaa pdf ensiksi oman koneen kovalevylle, ja aukaista se vasta sitten. Selaimet menevät joskus sekaisin. Jos tämäkään ei toimi, niin sitten on kyllä tsekattava tiedosto uudestaan.

Toivottavasti teknisiä ongelmia ei ole isolla joukolla käyttäjiä. Käyttäjäkysely tulee tässäkin mielessä tarpeeseen.

Se on vihdoinkin ilmestynyt! Usvan kirjoituskilpailun satoa esittelevä numero!

Usva 2/2007 on omistettu Arjen outous -kirjoituskilpailussa menestyneille teksteille, voittajille sekä kisan sadosta poimituille teksteille. Kilpailuun osallistui 132 novellia, joiden keskipituus oli 7 liuskaa. Kukin tuomari valitsi oman suosikkinsa, ja näin kilpailussa on neljä voittajaa. Kilpailun tuomarit perustelevat valintansa ja tekijät esittelevät tarinoidensa taustoja.

Voittajatekstien esittelyn aloittaa Juri Nummelinin Puitten juuret, joka vie lukijansa kuntosalin kummallisia yksityiskohtia tihkuvaan arkeen. Novelli hyödyntää taitavasti moninäkökulmatekniikkaa ja muodonmuutos-tematiikkaa.

Jussi Katajalan novelli Vetehinen kuvaa modernia, magian kyllästämää työelämää lämpimän humoristisesti, myyttisiä arvoja unohtamatta. Katariina Juntusen Pohjavirtoja on vahva kuvaus joesta, joen rannalla jotakin odottavasta tytöstä ja aikuistumisen ensi askeleista. Tunnelmaltaan mystinen novelli sai kahden tuomarin puoltoäänen voittoon.

Tuula Hautalan Rat Masterson on lämmin ja humoristinen tarina, jossa todellisuus ja satu lomittuvat toisiinsa.

Sekä Sari Peltoniemen Klasi, Maija Miikkolan Aamunkoitto ja Urpu Leena Grönroosin Marian ilmestys ovat poimintoja kisan parhaimmistosta. Klasi edustaa kisassa hyvin esillä ollutta lapsinäkökulmaa, joka saa arkeen nitkautetuksi uusia ulottuvuuksia. Aamunkoitto on kaunis ja metaforinen kuvaus parisuhteesta, joka käpertyy itseensä. Marian ilmestys käy läpi naisen eri elämänvaiheita myyttisessä hengessä. Carita Fosgrenin Iiioo! Iioo! on kisan ulkopuolelta poimittu novelli, joka sopii sisältönsä puolesta teemaan hyvin. Myytit kietoutuva osaksi arkea, kun pikkupaikkakunnan naiset juhlivat omia perinteitään, eikä äidin rakkautta tule aliarvioida.

Lehden lopussa on Tiina Raevaaran kirjoittama Atorox 2007 –äänestystä käsittelevä artikkeli Atorox = paljon tekstiä + tylsää kerrontaa + borgilintuja. Raevaara analysoi jokaista varsinaista ehdokaslistalle päätynyttä novellia.

Lataa numero 2/2007 täältä

Kansi: Tytti Heikkinen
Koko: 1,7 Mt
Sivuja: 69
Julkaisupäivä: 16.6.2007
Kuvittajat: Tytti Heikkinen, Tuuli Hypén
Kirjoittajat: Carita Forsgren, Urpuleena Grönroos, Tuula Hautala, Irma Hirsjärvi, Boris Hurtta, Katariina Juntunen, Jussi Katajala, Petri Laine, Sari Peltoniemi, Maija Miikkola, Juri Nummelin, Liisa Rantalaiho, Petri Salin

Eilen sähköpostiin lmestyi tiedote uuden verkkolehden ilmestymisestä. Mikko Saaren luotsaama Sivuraide ilmoittaa olevansa kummallisen kirjallisuuden lehti, novelleja, kirja-arvosteluja, artikkeleita. Sivuraide "keskittyy realismin ja fantasian leikkauspisteisiin: maagiseen realismiin, reaalifantasiaan, uuskummaan, slipstreamiin ja niin edelleen."

Lehden formaatti tulee olemaan ilmaiseksi internetissä julkaistava pdf, eli sama kuin Usvallakin. Ilmestymistiheys on kaksi kertaa vuodessa ja tällä hetkellä lehti hakee kirjoittajia lokakuussa ilmestyvään ensimmäiseen numeroon. Kotisivut ovat osoitteessa
http://www.melankolia.net/sivuraide/

Lehti on fanzine, eli palkkioita ei makseta ja kaikki oikeudet jäävät kirjoittajille.

Hienoa saada alalle lisää toimijoita, jälleen kirjoittajillemme tilaisuuksia päästä esille ja löytää uusia lukijoita, ja perehtyä myös alan kirjallisuuteen. Ehkäpä verkkojulkaisu houkuttelee kokonaan uusia harrastajia spekulatiivisen pariin. Saaren kirjavinkit  ovat lupaavaa luettavaa.

Olen jo ehtinyt ihmetellä, mikseivät fanzinet ole vielä kukoistaneet verkossa, vaikka juuri netti mahdollistaa ilmaisen ja nopean julkaisemisen, siis ajan hermolla olemisen (huomattavasti paremmin kuin paperiset, joiden prosessi on usein pitkä ja painokustannukset tuntuvat).

Viime Finnconissa puhuimmekin eräässä paneelissa siitä, muuttavatko blogit ja verkkolehdet kenttää ja mihin suuntaan. Perinteisellä paperisella lehdellä on paikkansa (sen voi varastoida hyllyyn, sen voi viedä mukanaan vessaan, se säilyy niin pitkään kun sitä hyllyssään säilyttää). Verkkolehdessä on omat riskinsä mm. materiaalin säilymisen suhteen. Vähän näyttää siltä, että alan lehdet eivät ole muuttamassa verkkoon, tai edes laittamassa osaa annistaan verkkoon näytille, tällä hetkellä ainoastaan Tähtivaeltaja julkaisee pieniä maistiaisia kotisivuillaan, ja Enhörningenillä on aktiivisesti toimintaa verkossa, mm. hyvin aikaa seuraava uutispalsta.

Moni perinteinen lehti voisi kaivata uudistamista (mm. kirjoittajien myötä uusien aihepiirien seuraamista), mutta tällä hetkellä alan kehitys näyttää menevän siihen suuntaan, että uudet toimijat perustavat omia seuroja, uusia lehtiä ja toteuttavat asioita omalla tavallaan. Ehkä osasyynä on mainostamisen vähyys: perinteiset lehdet toteuttavat itseään totuttujen uomien mukaan. Kovin moni paperinen lehti ei käytä esim. Babek nabelia tai Rising shadowia toimintansa mainostamiseen. Kirjoittajat/avustajat eivät välttämättä edes tiedä lehtien olemassa olosta, tai niiden toiminta näyttäytyy epämääräisenä – vain harva eksyy Akateemisen kirjakaupan lehtihyllylle ja pääsee pläräämään lehteä.

Kymmenen vuoden kuluttua kotimainen lehtikenttä voi olla hyvinkin toisennäköinen. Toivottavasti monimuotoisuus säilyy, ja perinteiset julkaisut eivät katoa tekijöiden puutteeseen. Se on selvää että konkarit eivät jaksa ikuisesti, eivät missään julkaisussa. Muutoksiin olisi hyvä reagoida jo ennakkoon eikä niin, että toimitaan vasta sitten kun lehtiä lakkautetaan.

Kirjoituskilpailun tulosten ratkettua pääsin heti työn touhuun ja seuraavan lehden kasaamiseen kiinni. Olen voittajanimistä innoissani: joukossa on pari kirjoittajaa, joilta olin ajatellut muutenkin jossakin vaiheessa pyytää materiaalia. Lisäksi lehteen tulee nyt ihan uusia tuttavuuksia, ja heidän myötään tuoreita näkökulmia spekulatiivisuuteen.

Luonnehtisin kakkosnumerossa julkaistavia novelleja napakoiksi, tunnelmallisiksi ja monipuolisiksi. Tulosuutisessa ei ollut novellien pituuksia, mutta sekin on merkittävää, pisin palkittu novelli Rat Masterson on 16 liuskaa pitkä, kun taas Puitten juuret 5 liuskaa. Kisan parhaimmistossa on kolmiliuskaisia tekstejä. Kisaan muutenkin lähetettiin muutenkin paljon lyhyitä novelleja, keskipituus on noin seitsemän liuskaa.

Tuomarit kertovat näkemyksiään ja perustelujaan tulosten julkistamisen yhteydessä. Minusta kisa oli kokeilemisen arvoinen, sato oli kaunokirjallisesti vahva, ja kilpailu houkutteli selkeästi ihan uusia kirjoittajia. Kakkosnumero siis muodostuu arjen outouden ympärille. Loppuvuoden numerot taasen käsittelevät kauhua ja hyönteisiä - molemmat ovat myös vahvasti vireillä.

Raha-anomusta piti tehdä, niin tällainen syntyi:

Usvan kesäleiri

26-29.7.2007

Ristiinassa, Ulpukan tilalla

- Tapahtuma koostuu kirjoittajatyöpajasta, jonka teemana on spekulatiivinen fiktio kaikissa eri muodoissaan (fantasia, science fiction, kauhu, maaginen realismi, reaalifantasia)

- Tapahtuma on valtakunnallinen, ja siihen osallistuu ammattilaisia sekä tavoitteellisesti kirjoittavia harrastajia

- Tapahtuma on maksuton (työpajalaiset maksavat matkansa ja ruokansa itse, majoitus ja mukana mahdollisesti tarttuva oppi on ilmainen)

- Lauantaina on kaikille avoin yleisötilaisuus, kirjallinen iltapäivä, johon on tulossa esiintymään kirjailija Boris Hurtta Turusta ja  Irma Hirsjärvi Jyväskylästä, joka on tutkijana Jyväskylän yliopistossa, Taiteiden ja kulttuurintutkimuksen laitoksessa,  Nykykulttuurin tutkimuskeskuksessa

Mahdollisesti myös muita osallistujia.

Tavoitteena on mukavan yhdessäolon lisäksi antaa kollegiaalista palautetta ja vaihtaa ajatuksia kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta.

Saapuminen

- Juna tuo Mikkeliin, josta joko bussilla Ristiinaan tai sitten hakumahdollisuus

- Henkilöautolla Helsingin suunnasta Hietasen risteyksestä oikealle. (kartta saatavissa)

- Bussien pikavuoropysäkki Helsingin suunnasta joko Hietanen tai Otava, Kouvolan ja Mikkelin suunnasta Ristiinan th. Järjestetään haku bussilta.

- Työpajaan voi liittyä mukaan muunakin päivänä kuin torstaina, vaikka toki anti on antoisampaa, jos on alusta pitäen mukana.

Fasiliteetit

-  Talo tarjoaa majoitustilaa 12 hengelle, muutama lisäpaikka telttamajoituksena ulkona

-  Sänkyjä on muutamalle, lattiamajoitus patjoilla, kuorsaajille ja eristystä kaipaaville on muutama oma soppi järjestettävissä

-  Taloon järjestetään tietokoneita, osa osallistujista tuonee kannettavansa mukanaan.

-   Lähimpään ruokakauppaan / Alkoon matkaa 8 kilometriä, kyyti järjestyy päivittäin.

-  Sauna, joessa voi uida (ellei ole tavattoman kuiva kesä

- Uimaranta soutumatkan päässä tai 1,5 km kävelymatkan päässä

-   Onkimismahdollisuu

Ohjelma

Ennakkovalmistelut:

- kukin työpajalainen valmistaa tekstin aihion, joko aivan ideatasolla tai raakaversion, jota aikoo työpajan aikana työstää valmiiksi keskustelujen pohjalta

 - jokainen asettaa itselleen tavoitteen tekstinsä suhteen

 - varsinainen palautteenantaja arvotaan (kukin valmistautuu kommentoimaan syvällisesti yhden henkilön tekstiä). Muutkin lukevat ja osallistuvat aloituskeskusteluun

 Ohjelmarunko (alustava)

Torstai

ennen klo 15: saapuminen paikan päälle

klo 15 ruokailu, aloitus, yleistä keskustelua

ennakkoon luettujen tekstien käsittely, jonka jälkeen

klo 17 kahvia, teetä

noin klo saakka 20 tekstien työstäminen omassa rauhassa

klo 20 illallinen

illanvietto, teksteistä ja kirjoittamisesta ylipäänsä keskustelua.

Perjantai

- klo 9 aamupala

- klo 10 -12 tekstien kirjoittamista, mahdollisuus keskustella ongelmakohdista toisten kanssa, kahvia ja teetä

klo 12 – 17 käynti Astuvansalmen kalliomaalauksilla, piknikki, kirjoitustehtävä (kaunokirjallinen aistiharjoitus kuvallisuudesta)

lisää kahvia ja teetä

klo 18-20 tekstien viimeistelyä, tulostetaan kaikille

klo 20 illallinen

halukkaille mahdollisuus tutustua paikalliseen karaokepaikkaan, Pökkäri pubiin.

/ kotiin jääville elokuva

Lauantai (paikalle saapuvia vieraita pyydetään tuomaan omat grillattavansa mukanaan)

klo 9 aamupala

klo 10 -12 keskustelua valmistuneista teksteistä

klo 12 kurssilaiset tankkaavat ruokaa…

klo 13 seminaariyleisö voi saapua paikalle

klo 14 Boris Hurtta

keskustelua

klo 15 Irma Hirsjärvi

keskustelua

grillaamista

Illanvietto (jotakin ohjelmaakin tähän järjestetään)

Sunnuntai

klo 10 aamupalaa

Vapaata seurustelua, poistuminen omaan tahtiin

Seminaaripäivää rahoittaa Mikkelin kirjoittajat.

---

Tässä vaiheessa muutokset ovat mahdollisia ja ehkä jopa suotavia :) Mutta tästä se lähtee. Kurssille on nyt tullut 6 varmaa osallistujaa ja pari ehkä/osa-aikailmoitusta. Vielä siis mahtuu!

Vuoden ensimmäisen numeron kantavana teemana on valta ja väkivalta, ja miten nämä kaksi kietoutuvat toisiinsa.

Juha-Pekka Koskisen novellissa Metsästäjät perehdytään suomalaisille kovin läheiseen sosiaaliseen riittiin. Pojan ja isän välinen suhde hiertää, ja kaiken kruunaa isän tuomio: pojasta ei ole aidoksi metsästäjäksi. Poika ei luovuta, vaan haluaa jakaa perheen harrastuksen siinä missä muutkin. Mutta kaikki metsästysonnettomuudet eivät ole välttämättä onnettomuuksia, ja jokainen saalistettava ei kiltisti alistu osaansa.

Politiikkakin on valtapeliä, ja väkivalta kuuluu siihen oleellisena osana – ainakin tämän novellin Suomessa. Petri Salinin julkkiksia suomiva satiiri Exit only seuraa erään poliisin salamannopeaa urakehitystä rivimiehestä presidentin henkivartijaksi. Vallan ulkoisia puitteita ihaillessa voi miettiä, millaisia kohtalokkaita juonteita tunteet tuovat ihmisten välisiin valtasuhteisiin.

Vuoden 2006 Nova- ja Hekuma –kirjoituskilpailujen voittajan Mari Saarion Toiset uneksivat runonsa sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmisen potentiaali ja tulevaisuus määrätään henkilökohtaisen kokeen perusteella. Nuori kokelas Brudens haluaa taiteilijaksi, mutta hänen uskonsa systeemiin horjahtaa kesken kokeen, ja hän joutuu valitsemaan heittäytyäkö tuntemattomaan vai luottaako systeemiin.

Supersankareita voi tavata missä tahansa, myös tavallisen arjen keskellä. Heikki Nevalan Ihmisten sankarit, jumalten äpärät valaisee supersankarin tarinaa siinä vaiheessa, kun sankaruus on kääntynyt sankariteoista itseinhoksi ja silmittömäksi vihaksi. Rauhallinen lounashetki ravintolassa keskeytyy, kun erikoisia kykyjä omaava mies astuu sisään ja muuttaa lyhyessä ajassa monen ihmisen elämän lopullisesti.

Tuomas Salorannan Lihan lapset  johdattaa lukijan kauhistuttavaan maailmaan, jossa ihmisellä on hyvin raadollinen valta omaan kehoonsa. Lihaa on kohdeltava tiettyjen riittien mukaisesti, eikä ketään unohdeta, ei edes syntymättömiä lapsia. Rikkoutunut liha voidaan korvata uudella, merestä kalastetulla, mutta villin lihan käyttämisellä voi olla arvaamattomat seuraukset. Tämä tunnelmaltaan omituinen, mutta kiehtova novelli ei jätä ketään kylmäksi.

Lehden kuvituksesta vastaavat Carita Forsgren ja Tuuli Hypén.

Toukokuussa ilmestyvässä vuoden kakkosnumerossa julkaistaan Arjen outous –kirjoituskilpailun voittajat ja parhaimmistoa.

 

Usva 1/2007 on myöhässä itselleni asettamastani tavoitteesta. On ollut töissä niin kiirettä, että iltaisin en ole ehtinyt tehdä viimeisiä korjauksia tiedostoon. WWW-sivuja täytyy myös päivittää. Näillä näkymin lehti ilmestyy ensi viikonloppuna. Luvassa on valtaa ja väkivaltaa! Ja sitten pääseekin tekemään seuraavaa numeroa – kirjoituskisan voittajat alkavat olla selvillä (minä tiedän jo osan voittajista, vaan voittajat eivät vielä itse tiedä mitään).

 

Muutakin on ollut kuin töitä. Minun ja Eijan romaanikäsikirjoitus on nitkahdellut muutaman merkittävän askelen eteenpäin. Ensinnäkin se on viimeisessä hiomisessa ja palautuu kustantamoon takaisin huhtikuussa. Nimi on lyöty lukkoon ja Kirjasanomiin (WSOY:n uutuuksia esittelevä lehti, tai kirja oikeastaan) mainosteksti tehty. Jos kaikki menee nappiin niin syyskuussa ilmestyy. Monta kommervenkkiä tapahtuu kuitenkin ennen sitä. Kustantaja oikolukee, me oikoluemme, oikovedos, oikovedoksen oikoluku. Nämä vaiheet tapahtuvat hyvin rivakasti, koska mitään isoja muutoksia ei tehdä. Kuvat. Kansi. Lopullinen takakansiteksti (joka saattaa poiketa Kirjasanomien tekstistä). Koska projekti on vielä kesken, en valaise yksityiskohtia. Toukokuussa näillä näkymin tämän blogiinkin tulee tarkempaa tietoa tuosta uudesta teoksesta, sen teemoista ja sisällöistä.

 

Esiintymisiäkin on siunaantunut. Kirjakori Tampereella tämän viikon perjantaina: aineena nuorten fantasiakirjallisuus 2006. Puolentoista viikon päästä eli 23.3 olen Jyväskylässä Kirjailijatalolla klo 18 puhumassa Pasi Ilmasi Jääskeläisen kanssa ”Fantastisten kirjailijoiden perjantai-illassa”. Jeh! Minulla on muutamia kinkkisiä kysymyksiä mietittynä valmiiksi koskien mm. Rottakeisaria, Halo Jonesia ja kirjailija Lumikkoa. Jouduin semmoisen rajauksen tekemään, että kovin kauas Mikkelistä en nyt lähde keikkoja heittämään, siksi jouduin kieltäytymään eräästä Poriin suuntautuneesta keikasta, jonka olisin kyllä mielelläni aiheen puolesta tehnyt. Olisi vain mennyt matkustamishankaluuksien vuoksi kaksi - kolme päivää keikan heittoon, ja se ei nyt työpalettiin sopinut.

 

Usvan kesäleirille on tulossa mukavasti porukkaa: mukaan mahtuu toki vielä. Osa on tulossa koko ajaksi, osa on ilmoittautunut lauantaille. Laitan jossakin vaiheessa selkeämmän kutsun ja ohjelman, mutta näillä ennakkoilmoittautumisilla jo pääsee eteenpäin. Laskeskelin, että saan noin 12 olentoa majoittumaan sisätiloihin mukavasti (kuorsaajille erityiskoppeja jopa!) ja jos on telttailijoita, niin niitähän mahtuu niin paljon kuin telttoja vain jaksetaan raahata paikalle. Optimaalinen kurssipoppoo on noin 10 henkeä, muutama yli tai ali on aina järjestettävissä. Tietokoneitakin saadaan aika monelle, ja loput tuovat sitten kannettavia mukanaan. (vaikka asumme korvessa, tekniikkaa täällä riittää..)

 

Logistiikkaa olen miettinyt sen verran, että nyt kyllä alkukesästä nikkaroidaan se ulkohuussi, jossa on varusteena mm. kirjahylly!

Nyt alustavaa tietoa. Usvan kesäleirin ajankohta näyttäisi olevan to 26.7 - su 29.7.

Tavoitteena on siis koota kirjoittavien immeisten poppoo ja viettää muutama päivä yhdessä ajatuksia vaihtaen ja omia tekstejä kirjoittaen, varmaan myös lyhyitä harjoituksia tehden.
 
Kyseessä ei ole kurssi, eli pääsymaksua ei ole, eikä mitään "opetustakuuta" anneta. Ruokarahaa todennäköisesti peritään, mutta tästä sitten jutellaan osallistujien kesken.

Ohjelmaa olen jä vähän luonnostellut: torstai olisi tulopäivä ja illalla voisi jo kirjoittaa. Perjantai on varattu kirjoittamiselle ja jos porukkaa kiiinnostaa, niin muutaman tunnin retki Astuvansalmen kalliomaalauksille olisi mahdollista toteuttaa. Lauantaina vieraaksi tulisi pari luennoisijaa ja Mikkelin Kirjoittajia lisäyleisöksi. Ei välttämättä mennä nukkumaan ollenkaan. Sunnuntaina sitten emäntä ulostaa kaikki vieraat, jotka ovat sunnuntaihin asti viihtyneet joukossa.

Tapahtumapaikkana on kotini täällä korven keskellä. Mikkeliin pääsee junalla, Ristiinaan bussilla. Autottomat vieraat haetaan pikavuoropysäkeiltä.

Majoitus talossa ja halukkaille teltoissa - oletan että keli on lämmin. Halukkaille myös mahdollista järjestää Kummelin Hank de Silva - Survivors - elokuvan tyylistä "oheisohjelmaa", eli hasardinomaista ongintaa, tikanheittoa sekä käynti paikallisessa Pökkäri Pubissa (kirjoitetaan muistaakseni juuri noin),  jossa voipi lätty lätistä, tai ainakin on autenttinen karaokeoptio.

Lepakoita ja kiiltomatojakin bongattavissa. Nih!

Jenny Kangasvuon Sudenkulku (Usva 2/2006) on julkaistu argentiinalaisessa Axxon-lehdessä nimellä Lobos errantes. Novellia voi käydä ihastelemassa täällä.

Lehteen on tulossa myöhemmin toinenkin Usvasta tuttu novelli, Petri Laineen Maan varjo.

Novellit löydettiin Usva International 2006:n kautta.

Ulkona on ollut parhaimmillaan -35 astetta pinkeää pakkasta. Auto muuttui liukkaaksi risteyksissä ja epäilin jo hetken ajomaltillisuuteni muuttuneen holtittomuuden puolelle. Mutta syy selvisi: talvirenkaat eivät kestäneen kovaa pakkasta vaan  kumi muuttui joustamattomaksi ja nastat katkeilivat pois. Käytännössä siis miltei kesärenkaat alla. Nyt alla on uudet Hakkapeliitat.

 

 Yöllä pakkasta mittarissa.

Minä olen hieman uudelleenorganisoinut tekemisiäni. Jäin vuoden alusta pois Suomen Tieteiskirjoittajien hallituksesta ja oikeastaan ainoa vakituinen juttu, josta nyt huolehdin sen yhdistyksen puitteissa, on Kirjoita kosmoksen tilauksien ja laskutusten juoksuttaminen. KK:ta tilataan edelleen suoraan www-sivujen kautta tai sitten kirjavälittäjien kautta, ja eilenkin tuli viiden kappaleen tilaus kerralla.

Eräs iso kirjoitusprojekti projekti keskeytti itse itsensä. Se olisi ollut mielenkiintoinen ja haastava, palkitsevakin, mutta tiimin yhteistyö ei sujunut toivotulla tavalla, joten mieluummin peli poikki kuin jatkuvaa setvimistä.

Tekemistähän tietenkin muutenkin riittää. Usvan (1/2007 miltei valmis) lisäksi työpöydällä on muutakin kaunokirjallista luettavaa. Olen edelleen mukana muutamassa muussa yhdistyksessä – parissa käytännöllisistä syistä, kuten nyt Kiisterin tiehoitokunnassa. Jonkun täytyy maksaa tienauraajalle palkkiot ja hakea kunnalta rahaa, jotta näin talviaikaankin täältä metsän keskeltä pääsee pois. Nakki napsahti niille, jotka  asuvat täällä tien varrella vakituisesti.

Merkittävin asia tällä hetkellä on kumminkin syksyllä ilmestyvän yhteiskirjan käsikirjoituksen viimeistely. Nyt on menossa vaihe, jossa tekstiin tehdään viimeinen silaus ja se muuttuu "jonkun kolmannen osapuolen kirjoittamaksi". Eli minun ja Eijan henkilökohtainen ääni häivytetään vähitellen pois ja yhteinen kaksipäinen kirjailija puhuu tekstin kautta. Se on pikkutarkkaa hommaa ja siksi olenkin varannut siihen useamman viikonlopun aikaa.Työ etenee hyvin verkkaisesti, koska eri kommenttikässäreitä on verrattava toisiinsa ja jokaista muutosta maisteltava, ettei tule mitään tolkuttomuuksia. 

 

Jos joku on seurannut Pasi Ilmari Jääskeläisen blogia, tietää, että hän on jo pitkään pohdiskellut kirjanmyyntiä ja erilaisten julkisten esiintymisien vaikutusta kirjan myyntiin. Tai ylipäänsä tapetilla olemisen vaikutusta siihen, uka jää pinnalle ja kuka uppoaa teoksineen unohduksen suohon. Erilaiset palkintoehdokkuudet, lehdissä ja televisiossa esiintyminen yms. vaikuttavat mielikuvatasolla yhden sun toisen kirjan menestykseen. Moni kirja, joka olisi yhtä lailla hyvää luettavaa, jää kaupan tai kirjaston hyllylle tai ei edes koskaan päädy kirjastoon lainattavaksi.

Siksi Jäniksenselkäisen kirjallisuuden seura ja reaalifantastikot (pdf) haastavatkin lukijat mainostamaan kirjoja, jotka kokevat hyviksi. Asiaa helpottamiseksi on olemassa valmiita julisteita, joita saa netissä vapaasti levittää (hyvän maun rajoissa). Tässä alhaalla kolme teosta, joita haluan nyt mainostaa.







Näitä julisteita saa siis kopioida ja levittää verkossa! Siis suorastaan haastamme levittämään! Haasteen luonteeseen kuuluu, että jokainen levittää vain mainoksia niistä kirjoista, joille haluaa lukijoita.

Olen lukenut viime päivinä Usvan kirjoituskilpailuun tulleita novelleja, kopioinut ja postittanut niitä tuomareille: samalla jo nähnyt mielessäni lehden, joka näiden novellien parhaimmistosta muodostuu. Aikoinaan suunnittelimme Usvaan lapsuus-teemaista numeroa: kisan sadosta saisi tehtyä yhden sellaisen ihan kevyesti. Toisen saisi vaikkapa perheväkivallan ympärille, kolmannen rakkaan menetyksen, tai myyttien. Mutta ei kisasta ja sen novelleista vielä sen enempää, sato oli runsas ja kyllä täältä voittajat löydetään...

Tuleva viikonloppu on pyhitetty Usvan taitolle, ja sitten pdf lähtee vielä tekijöille ihmeteltäväksi. Tammikuun aikana siis 4/2006 ulos ja saman tien alkaa vuoden 2007 ekan kasaaminen, sen tekstit ovat about kasassa.

Emme pääse eroon sukupuolestamme, emme kirjoittajina tai lukijoina.

Olen pariin viimeisen viikon aikana pohdiskellut takaraivossani sitä, miten jotkut meistä kirjoittajista osaavat heittäytyä erilaisiin tyylilajeihin. Kipinän taisin saada siitä, kun puhuimme Portin palkintogaalassa nimimerkkikuorien armahtavuudesta (ei tiedä kenen teksti loppujen lopuksi on, ja millaisen kirjoittajan kirjoittama) ja siitä, että joskus tuomarin arvio osuu oikeaan. Kanerva Eskola nimittäin mainitsi, että bu-listalle päätynyt lehmänovellini oli tunnistettavissa minun kirjoittamakseni, lähinnä siksi, että jos suomalaisessa spefissä joku kuvaa maaseutua tieyissä puitteissa (aihevalinnat, tapa kasata tarina jne) niin epäilys lankeaa minun ja Sari Peltoniemen suuntaan.

Esimerkiksi Koskisen Jiipeen teksteissä olen ihaillut sitä, että hän uskaltaa heittäytyä niin moninaisiin maailmoihin: historia tai futuristinen maailma ovat yhtä lailla haltuun otettavia leikkikenttiä. Novelleista on kolahtanut esimerkiksi Uneton vankilassa tai Usvassa julkaistu Kirjailija joka ei koskaan julkaissut mitään. Romaanipuolella Savurenkaita on uusi aluevaltaus: hirtehinen, humoristinen sukutarina, joka on kerrottu suurimmaksi osaksi vielä syntymättömän pojan näkökulmasta. Toisen tai oikeastaan kolmannen käden todistajan kautta. Oikeastaan kirja ansaitsisi näkyvyyttä myös vaihtoehtoisena dekkarina tai rikosromaanina, koska perin mystisiä kuolemantapauksia ja tulipaloja tarinassa on. Ja kummituksia, jos ei muuta niin luurankoina ihmisten mielen kaapeissa.

Muitakin nahanvaihtajia löytyy. Salinin Petri tekee novellien lisäksi kuunnelmia, mikä vaatii taatusti melkoista aivojen niksauttelua erilaiseen formaattiin. Niin ja hänhän kirjoittaa suvujasti kahdella, tai oikeastaan kolmella kielellä. Olen joskus yrittänyt kirjoittaa kuunnelmaa, mutta dialogin kautta kommunikointi ei avaudu minulle samalla tavoin kuin eri kerrontamuotojen välillä poukkoilu. Hatunnosto siis kuunnelman taitajille.

Natalia taas omassa blogissaan huoahti, ettei hän osaa muuttaa tyyliään, mutta ei tarvitsekaan. Eivät kaikki ole kameleontteja. Erilaisuus on vain hyväksi, lukijoillekin. (Tosin uskon, että Natalia pystyy kyllä kevyesti vaihtamaan tyyliään, jos siihen olisi hänellä riittävä syy!)

Toisen sukupuolen nahkoihin heittäytyminen on sitten toinen juttu. Sekin onnistuu toisilta paremmin kuin toisilta, joiltakin ei ollenkaan. Minusta on rikastuttavaa, että joskus toista sukupuolta oleva henkilö kertoo oman filtterinsä kautta asioita: ne itselle sokeat asiat voivat näyttäytyä kirkkaampina ja selkeämpinä. Lasten- ja nuortenkirjapuolellahan on hyvin tyypillistä, että miesnäkökulmaa kirjoittavat naiset: he eläytyvät poikien sielunelämään ja ensimmäisiin kontakteihin vastakkaista sukupulta kohtaan. Nuortenkirjailijoista mieleen tulevat nyt esimerkiksi Sirpa Puskala ja Reija Kaskiaho. Vahvoina mieskertojina tulevat mieleen Markku Karpio ja Tapani Bagge.

Kun aloimme kirjoittaa ensimmäistä romaaniamme Lokkeja rakastavaa veljeä Eijan kanssa, valikoitui päähenkilön sukupuoli pojaksi automaattisesti. Hänen hahmoonsa oli helppo heittäytyä. Leikkisesti jopa sanoimme uteliaille, että teini-ikäisen pojan nahkoihin pääsee kun muistaa viiden minuutin välein laittaa hahmonsa ajattelemaan seksiä tai naisen muotoja. No, ei se noin todellakaan ole, mutta tällaisia yksinkertaistuksiahan me teemme jatkuvasti toisistamme, me miehet ja naiset, ja toivon mukaan tarkoittamatta mitään sen kummempaa.

Minulle on käynyt sukupuolen suhteen vähän samoin kuin Laineen Petelle tyylilajin kanssa (kauhusta muuhun). Olen liukunut ainakin omissa teksteissäni yhä useammin naisnäkökulman, tai jonkinlaisen naisnäkökulman suuntaan. Nuorempana kirjoitin enemmän miesnäkökulmasta. Novellikokoelmassani on vain kaksi selkeää miespäähenkilöä (Huomenlahja, Koiperhoset) Epäihmisetkin ovat hivenen naismaisia, tai naisen oloisessa positiossa (Toisinkainen ). Seuraavassa Eijan kanssa tehtävässä yhteisromaanissakin on jälleen naispäähenkilö.

Nyt kun olen miettinyt omaa työn alla olevaa romaaniani (sen, jonka niistä suurista suunnitelmistani kirjoitan ensiksi kirjan muotoon), tuntuukin yhtäkkiä hieman jännältä lähteä kirjoittamaan pojan näkökulmaa. Kuinka se onnistuu? Miten pääsen käsiksi siihen, kun verrokkisukulaisetkin ovat tyttöjä? Mutta pojan näkökulma on minulle kuitenkin helpompi ottaa haltuun kuin aikuisen miehen: elin lapsuuteni ympäristössä, jossa oli paljon poikia, olin sujuvasti potkupalloskaboissa ja majanrakennuspuuhissa mukana yhtenä kundeista, luin poikakirjoja (inkkarikirjat, poikaseikkailut jne) enkä oikeastaan välittänyt runotyttökirjoista. Luulen siis voivani eläytyä nuoren pojan tai nuorukaisen sielunmaisemaan, koska olen ollut sitä läheisesti seuraamassa ja itse eläytymässä.

Mies- ja naisasiaa tärkeämpää minusta on kuitenkin yleisinhimillinen sanoma. Helsingin kirjamessujen ajalta minulle jäi kummittelemaan mieleen pöytäkeskustelu siitä, että nais/miesnäkökulma voi toimia luontaantyöntävänä tekijänä. Pasi Jääskeläisen Lumikon aloitus (Ella Milana luettelee vammansa ja omasta mielestään hyvät puolensa) on kuulemma ärsyttänyt joitakin naislukijoita niin, että se leimasi koko kirjaa, taisi jopa aiheuttaa sen että kirja jäi lukematta. Hmm. Ymmärrän, että näin voi käydä (lukija on kuningas ja päättää mitä lukee), mutta harmillista on, jos näin käy ihan alkumetreillä. Ja en ollut tuomiosta ollenkaan samaa mieltä.

Minä itse asiassa ihastuin Lumikkoon juuri sen alun perusteella. Jääskeläinen tuntee sen naistyypin, jota hän Ella Milanassa kuvaa. Minusta omista rinnoista ja huulista kehuvasti puhuminen on aivan soveliasta, eikä minua häirinnyt se, että mies valottaa meille naisen tätä puolta. Jos minulla olisi vastaava vamma kuin Ella Milanalla, kompensoisin sitä vastaavasti: jos ei muuta niin ihailisin vaikka persettäni tai rintojani tai mitä tahansa, minkä kokisin olevan kohdallaan suhteessa vammaan. Eikä tuo alun kohtaus mielestäni väritä muuta tarinaa muuten kuin antaa päähenkilölle tarpeellisen inhimillisen trauman ja sävyn, millä hänen toimiaan peilaa. Lumikon ainoa näkyvä mieshenkilökin on kuvattu palleroksi syöpöksi (tosin seksuaalisesti puoleensavetäväksi ja mieleltään kiinnostavaksi)... Joten ei minun femitutkani heilahtanut ollenkaan.

Tämä meni nyt tämmöiseksi vuodatukseksi blogin nimen mukaisesti, mutta siis ydinasiana mielessäni juuri nyt: tyylin ja tavan muuttaminen, oli se sitten esimerkiksi päähenkilön sukupuolta tai yleistä kerrontatapaa tai tyylilajia vaihtamalla, on minusta kirjoittajan leikkikentällä tarpeellinen asia omien kirjoittamistaitojen kehittämiseksi.

Sekä Jääskeläisen että Koskisen blogissa oli juuri tuikitärkeä kirjailijan elämään liittyvä huomio, joka liittyy tavoitteiden asettamisen, toteutumattomien unelmien ja ponnistelujen ristiaallokkoon. 

Missä on vika kun mikään ei riitä? Kun olo on tyytymätön, on saatava palkintojasijoituksiamenestystämainettakunniaalehtitilaahurmosta ja ihankaikkea.

Joku varmasti ajattelee tässä vaiheessa, että ovatpa ne kiittämättömiä. Näiden onnekkaiden kirjoja kustannetaan tässä maailmassa, jossa vain harvat ja valitut läpäisevät julkaisukynnyksen. Siitähän pitäisi olla kiitollinen ja hymy korvissa ja pyllistää kaikille ilmansuunnille!

Mutta ei taiteilijuus tai kirjailijuus ole autuaaksi tekevä voima, joka kannattelee kaiken yli. Luovuuteen liittyy intohimo, ja intohimoon voimakkaat negatiiviset tunteet. Tekemäänsä työtä voi rakastaa mutta sitä voi samaan aikaan vihata.

Kirjailijaksi pyrkivällä on oltava jonkinmoinen annos kunnianhimoa. Oli sitten ujo, vaatimaton, esilletunkeva tai rääväsuu, se kunnianhimo on siellä jossakin pinnan alla kytemässä. Se voi hyvinkin olla jokin lapsuudessa koettu kokemus siitä, että ei pärjää tai on hyljeksitty, ja kun vihdoinkin on jossakin asiassa hyvä, sitä tunnetilaa ruokkii, koska on niin nannaa kerrankin menestyä. Se voi myös olla kokonaisvaltainen elämänasenne, tuntemus siitä, että elämässä on oltava jokin tehtävä ja se tehtävä on kirjoittaa ja kirjoittaa aina vain paremmin ja laajemmalle joukolle.

Jos kunnianhimoa ei olisi, tekstit olisivat pöytälaatikossa. Tai sitten ne jäisivät harhailemaan sohvan ja televisionruudun ja pääkopan väliseen maastoon.

Kirjoittaminen aiheuttaa nautintoa mutta myös ahdistusta. Sitä ahdistusta saa kokea portaikon jokaisella askelmalla. Aivan alussa, kun ihmettelee, miksi muut menestyvät kirjoituskilpailuissa ja minä en. Miksi ohjaaja tykkää tuon tekstistä muttei minun? Miksi kustantamo palauttaa kässärini lukemattomina takaisin?

Kirjailijalla on vastaavat murheet: Miksi tuo kirja saa julkisuutta kun minun ei? Miksi minun teokseni ei ole ehdokkaana palkinnoille? Miksi kriitikko lyttäsi minun kirjani? Miksei teosta osteta? Miksi kustantamo pitää minua julkaisujonossa vuosikausia? Miksi oi miksi?

Nälkä kasvaa syödessä, kun jonkun unelmansa tavoittaa, on asetettava uusia unelmia, ja niiden täyttäminen on entistä vaikeampaa. Siksi myös ahdistuksen määrä on suurempi. Jos on kokenut kirjoittamisen ja taiteen kutsumukseksi, ei noin vain voikaan astua alas portaikosta ja todeta, että lähtee johonkin toiseen pulkkamäkeen. Tie on itse viitoitettu aurausmerkein ja sinne sohjoon on tungettava, oli miten oli.

 Mutta sen ahdistusten väliin jäävän nautinnon (joka yleensä on suurempi ja laveampi voima myös ajallisesti) vuoksi kuitenkin jaksaa. Kuinka kauniisti sointuva lause! Kuinka oivaltava idea! Juuri minä kirjoitin tämän, minä, omalla tavallani, eikä kukaan muu voi sanoa ja laittaa sitä paperille samoin.

Voimaa siis kaikille samankaltaisten asioiden parissa painiskeleville. Se menee ohi. Se on ehkä vain tämä pimeä, lumeton vuodenaika, joka imee veren maahan niin ettei jälkeä näy...

Uusin Usva on ladattavissa osoitteessa http://www.usvazine.net/index.htm

Vuoden kolmas Usva kääntää katseensa tummasävytteisten tulevaisuuskuvien puoleen. Seksuaalisuus ja lisääntyminen nousevat novellien kantaviksi teemoiksi. Seksuaalisuus on ihmisiltä hukassa tai muinaisjäänne, vanhemmuus murrostilassa tai kokonaan katoamassa.

Tiina Raevaaran novellissa Frida nainen löydetään mielisairaaan portilta ja otetaan sisään. Pian hän on erilaisten halujen ristitulessa: objekti, hyväksikäytettävä, toiminnan motiivi. Kummat ovat tässä tulevaisuudessa sairaampia, potilaat vai hoitajat? Toimenkuva: Ohjaaja kertoo päivästä, jolloin "aloitetaan jotakin hyvin kaunista", ainakin seksuaalista kanssakäymistä ohjaavan henkilön mielestä. Petri Rautiaisen lyhytnovelli on tiukkaa tykitystä ja täynnä pieniä viitteitä nyrjähtäneeseen todellisuuteen. Leila Paanasen Vain ihmisiä kurkistaa kaukaiseen tulevaisuuteen, jossa seksuaalisuus sellaisena kuin me sen tunnemme on taaksejäänyttä elämää. Uusi ihmiskunta pääsee kuitenkin hetkeksi tutustumaan menneeseen. Mitä on olla ihminen, missä kulkee ihmisen ja eläimen välinen raja?

J.K. Miettisen Raskautetussa mies joutuu maksamaan huvituksista luonnollisen mutta samalla kovan hinnan. Vanhemmuus ei ole yksiselitteinen eikä helpolla hoidettu asia. Novelli spekuloi arkisilla asioilla, mutta tekee sen tavalla, joka potkii lukijaa nivusiin. Rahtari Marsista on Hannele Hakalan humoristinen kuvaus Xahara-avaruusasemalle päätyvästä Libbystä, jolla on monet lopussa ja keikkakin pukkaa pahasti pieleen. Positiivisella asenteella saadaan aika kulumaan mukavasti, ja ehkä vaisto voi sittenkin ohjata elämän murjoman sankarin oikeille raiteille.

Petri Laineen Kuolleet puutarhat ei anna armoa ihmiskunnalle, joka on virittänyt kehonsa ja geeniperimänsä lähelle täydellisyyttä. Kun mikään ei riitä, on ihminen on noussut luojaansa vastaan: hyvän ja pahan välinen taistelu ei ole mustavalkea vaan kaikenkirjava.

Taitelijaesittelyssä on sf-piireissä tunnettu kuvittaja Tuuli Hypén, joka on tehnyt tähän numeroon kahden novellin kuvituksen. Kansikuva on Iida Ojanperän tekemä.

Numeron päättää Kirsi Sinisammaleen tunnelmallinen runo Meren lapset.

Usva 3/2006 alkaa olla valmiina. Vielä viime hetken säätöjä ja viilauksia. Tällä kertaa olen erityisen ilahtunut kuvituksesta. Kahdessa novellissa on kuvittajana Tuuli Hypén, kansikuvan on tehnyt Iida Ojanperä ja sain hankittua muuksi kuvitukseksi novelleja sopivasti tukevia, mielenkiintoisia kuvia.

Tässä näitä muualta saatuja kuvia esimerkiksi:





Numero on lisääntymistä, seksuaalisuutta ja tummanpuhuvia tulevaisuuskuvia käsittelevä. Kahta novelleista voi sanoa myös humoristisiksi, osin mustaa sekin sävyltään. Mutta oli hienoa tehdä numero, jota voi sanoa scifinumeroksi. Lähitulevaisuuden arkeakin toki kuvataan, mutta avaruudessakin käydään. Pari novellia on Hekuman kautta bongattuja. Kirjoituskisoissa näkee laajan skaalan erilaisia juttuja, ja sitä kautta tekee erilaisia löytyjä. Semmoisiakin tekstejä, jotka eivät päädy palkintosijoille, mutta jotka jäävät takaraivoon kolkuttamaan.

Finnconissa minulta kysyttiin, milloin Usvalle tulee oma foorumi,  jossa voisi keskustella lehden sisällöistä. Mukavaahan yleisön osallistuminen olisi, mutta en näy tarkoituksenmukaisena lisätä keskustelupalstojen määrää vielä yhdellä sellaisella. Ylläpitokin kaiken lisäksi velvoittaa, botit olisi poistettava, keskustelua valvottava ja systeemiä päivitettävä säännöllisesti.

Kirjallisuus- ja kirjoittajafoorumit näyttävät muutoinikin kärsivän laihoista vuosista, sillä moni niistä on vähitellen hiipunut.

Ennen niin aktiivisen Kiiltomadon foorumi on vain kalpea varjo itsestään. Pakollisen kirjautumisen myötä kaikkosivat myös kirjoittajat. Protesti, vai osoitus siitä, että provokatiivista keskustelua herätteli vain pari henkilöä useamman nimimerkin suojissa? Kritiikit ja ilmoitustaulu ovat edelleen hyviä tiedonlähteitä . Rihmastossa käytiin joskus myös hyvin monipuolista keskustelua. Nyt ansiokkaat kirjailijavieraatkin tuntuvat jäävän vähälle huomiolle, kun keskustelijoita on niin vähän, ja usein puheenaiheet ovat asian vieressä kuin itse asiassa. Toki sosiaalisella vuorovaikutuksella on oma tilauksensa, mutta jonkun tietyn porukan keskinäistä kivaa ei taas satunnaisempi vierailija jaksa seurata.

Kirjamaailma on lopettanut (kunniakkaasti),  Fantasiakirjoittajat katosi kartalta kokonaan ilman varoitusta. Uusista keskustelupalstoista tulee ilmoituksia aina silloin tällöin, mutta kovin pieniksi niiden anti näyttää jäävän, pieni harrastajaporukka pitää yllä jutustelua hetken ja hyytyy sitten.

Netticolosseumista on tullut tiedonlähde: vinkkejä ja kirjoituskilpailuilmoituksia, mutta ei palautteenantoa semmoisessa volyymissä, kuin olisi voinut arvostelupalvelua ja kirjoitusrinkejä pyörittävän yhdistyksen jäseniltä olettaa. Tällä hetkellä kirjoittajamielessä toimivimpia keskustelupalstoja näyttävät olevan Rising shadow, jonka Tarinatuokioon kirjoittamalla pääsee ainakin eroon ujoudestaan, ja Deathwrites, joka on saanut pystyyn toimivan palautteenantoa ja kannustusta harjoittavan kirjoittajayhteisön. Palautetta toisten teksteistä annetaan aktiivisesti, uusia tekstejä syntyy koko ajan.  Ja heillä näyttää olevan myös hauskaa. Hieno esimerkki keskinäisestä työnteosta on juuri päättynyt Horror Day –kirjoituskilpailu, jossa foorumin kirjautuneet jäsenet äänestivät jäsenten kirjoittamista teksteistä voittajan. Samalla kisatekstit saivat myös palautetta. Vertaispalautteesta on aina hyötyä, ja pienet deadlinet kannustavat töihin.

Keskustelupalstat ovat jääneet vähemmälle huomiolle, kun vuorovaikutus on siirtynyt blogeihin. Niiden maailma on pirstaleisempaa, vain tiettyjä blogeja ennättää seurata, jos niitäkään. Ja vanhat viestit katoavat hyvin nopeasti blogien rullautuessa ajassa eteenpäin. Runotorstai ja vastaavat hankkeet kuitenkin kertovat, että kirjoituskulttuuri verkossa kukkii ja aina tulee uusia ilmiöitä, jotka joko koukuttavat tekijänsä kirjoittamaan, tai sitten vievät häneltä kaiken liikenevän ajan joutavaan (mutta niin kutkuttavaan) surffailuun...

Deathwriters innoitti minut aktiivisuudellaan perustamaan yhteishankkeen, eli ensi vuonna ilmestyy Usvan kauhunumero, jossa on tekstejä sekä vanhoilta konkareilta että muutamalta Deathwriters-kirjoittajalta. Jos jotakuta kiinnostaa osallistua hankkeeseen, niin DW-foorumille voi kirjautua ja ilmoittautua Usva-numeron kirjoittajaporukkaan mukaan.

... kaadoin olutpullon pohjalle jääneen nesteen mukana viemäriin noin 40 kuollutta banaanikärpästä.

... löysin koneen uumenista Rautakellon älppärin ja tahkosin sitä edestakaisin, koska löysin inspiroivia sanoituksia: Ja käsi kädessä teko ja tarkoitus.Antavat vallan tehdä mitä vaan. Kunnes joku nuo kaksi erottaa.

.. olen sivulla 232. Oikolukua kässärin keskellä on jäljellä satakunta sivua. En näköjään pysty etenemään kronologisesti.

... sain uutta Maj Karmaa ja totesin sen Zen Cafen, CMX:n :n ja Ismo Alangon risteytykseksi.

... mietin, onko tuntuu-sanalle synonyymiä vai onko taas vain deletoitava kaikki tuntemukset pois (on, se on vain puhekielinen lapsus, jonka voi kitkeä pois!).

Blogini hiljaisuus johtuu siitä, että vapaa-aikanani selätän kaksisataasivuista käsikirjoitusta, juoksen sitä rivi riviltä kuntoon. Kirjoitusvuoro on minulla, pian palautan möhkäleen taas Eijalle. Hidasta puuhaa, pieniä lisäyksiä ja korjauksia sinne tänne. Ja tämä on vasta ensimmäinen monista koko käsikirjoituksen työstövaiheista. Läjä on kasassa, ja siitä alkaa raaka työ. Tähän saakka kirjoittaminen on ollut luovaa pulputtamista, nyt se muuttuu piipertämiseksi, joka vaatii keskittymistä.

Luettavana on myös pari arvosteltavaa kirjaa. En normaalisti lue kirjoittaessani mitään, mutta nyt lunastan lupausta ja plärään kirjoja sohvalla. Onneksi toinen näistä kirjoista on niin köpsä, että sen lukeminen ei millään tavalla häiritse omaa työtä. Tämän syksyn kotimaisiin romaaneihin en ole uskaltanut koskea, sillä odotan niiltä paljon.

Hassua, mutta näin se on, että laatu häiritsee omaa työtä (Minäkin haluan kirjoittaa tuollaisen lauseen!/ Hieno kielikuva/ Oivallus! ... ja sitten on pakko singahtaa koneelle). Viihde ja eritoten kökkö viihde ei häiritse. Se kun ei aiheuta välitöntä reaktiota parantaa omaa tekstiä.

Ideoita pursuilee...

Elina otti blogissani esille sen, kun viime kesänä Orivedellä puhuimme sf- ja fantasiakirjoittamisen kurssin mahdollisuudesta. Semmoinenhan yritettin viime vuonna Orivedelle järjestää, mutta homma kaatui osallistujien vähyyteen, vain viisi oli ilmoittautunut. Oleellisin syy lienee ollut raha: monella ei ole heittää 200 – 300 euroa kurssiin ja maksaa vielä matkat päälle.

Orivedelle voisi yrittää saada kurssin ensi kesäksi, mutta se ei poista rahaongelmaa. Se ei myöskään kuulosta hyvältä, jos kurssilla on 15 osallistujaa ja aikaa on vain kolme päivää, jos siis oikeasti kirjoitetaan ja kommentoidaan. Hieman pienempi porukka toimisi paremmin.

Joten, miksei voisi oikaista ja pitää kurssia tai pikemminkin työpajaa täällä Ristiina-Otavassa? Kas, kun voisi pitää osallistujamäärän pienenä ja kustannuksena vain sen mitä ruoka maksaa. Meillä on tilaa, luontoa ja tietokoneita. Pihalle saa teltan pystyyn jos sisällä on liian kuuma nukkua. Kurssista voisi tehdä sopivan  rennon,  kirjoittamista, keskustelua, kommentointia, ei semmoista tiukkaa luokkahuonemenoa.

Lisäksi tarkoituksenani oli järjestää täällä Otavassa päivän mittainen con. Tänä kesänä en jaksanut, oli muutenkin tapahtumarikas kesä. Mutta ensi kesäksi olen vakavissani sellaista harkinnut. Itse asiassa esiintyjiäkin on jo kyselty, ja keksin äsken jopa mahdollisen kanavan saada esiintyjille matkakorvaukset.

Miltäpä tämä kuulostaisi?

Nyt vain pitäisi löytää ajankohta, jolloin ei muutoin ole fandomin kesäretkiä. Heinäkuun loppupuoli tai sitten heinäkuun eka viikonloppu, ehkä. Torstai-perjantai kurssia ja lauantai sitten yleisölle avoin con. Meillähän on sitten myös mahdollisuus koplata kurssin yhteyteen käynti Astuvansalmen kalliomaalauksille. Muutaman tunnin piknikretkeksi sopiva keikka.

Ruohonjuuritason pohdiskelua Otavassa

 

Toiset laskeutuvat pääsiäisenä paastoon ja minä alan valua huomisaamuna (mahdollisesti alkumatkan moottoripyörän selässä) kohti Helsinkiä ja Finnconia... 

 

Minulla on tiedossa kaikenlaista hommaa alkaen torstain lehdistötilaisuudesta ja päättyen sunnuntaina Nova-Hekuma-Atorox-palkintojenjakoon ja sitä seuraavaan paneeliin.

 

Virallinen ohjelmani on seuraavanlainen:

 

Pe Kirjoittajatapaaminen
klo 12-18 Halonen-sali

 

la 10.30 Halonen

Hei, me julkaistaan! (Anne Leinonen, Pasi Karppanen, Tero Ykspetäjä, Ben Roimola)

Kaikki mitä olet ikinä halunnut tietää fanzineiden tekemisestä, julkaisemisesta ja saatavuudesta. Yksi sf-harrastamisen peruskiviä on omien julkaisuitten tuottaminen. Kuinka mahtaa modernin teknologian puristuksissa käydä lehdenteolle?

 

la 15.00 Rissanen

Hei, taas me julkaistaan! (Jukka Halme)

Syksyn kirjasato lupaa uskomattoman määrän mielenkiintoista luettavaa. Kustantajat ja kirjailijat kertovat hieman omista tuotoksistaan. Mukana mm. Anne Leinonen, J. Pekka Mäkelä, Pasi Jääskeläinen, Stepan Chapman ja Jeff VanderMeer.

   

Su 11.00 Lindahl

Atorox /Nova /Hekuma (TSFS, Anne Leinonen, Pasi Karppanen)

Atoroxin viime vuoden parhaalle tieteis- tai fantasianovellille jakaa Turun SF-seura. Mukana myös Nova ja Hekuma-kirjoituskilpailuiden palkitseminen ja keskustelua palkituista

 

Su Lindahl

14.00 "Kaikenkarvaiset sankarit" - Naissankareita ja vähän miehiäkin (Anne Leinonen, Jenny Kangasvuo, Sari Peltoniemi, Natalia Laurila, Katja Salminen)

Naiset kirjoittavat nykypäivänä ehkä enemmän spekulatiivista fiktiota kuin miehet. Ja tekevät sen todella hyvin. Millainen on naisen kirjoittama sankari? Ja kuinka se mahdollisesti eroaa miehen vastaavasta?

 

Tästä voin sanoa, että kannattaa tulla katsomaan, syystä jota en kerro tässä...

 

Saa tulla hihasta nykimään! Jos saatte kiinni :)

 

Viime hetken hapessa on hutkittu kaikenlaista, ja yksi saavutus on ladattavissa verkosta.

http://www.usvazine.net/reaalifantastikot5.pdf

 

Nimittäin reaalifantastikkojen esite, featuring Jääskeläinen, Mäkelä, Koskinen ja Leinonen.

 

Esitettä saa vapaasti tulostaa ja levittää. Tarkoitus on tehdä siitä kaksipuoleinen ja taittaa haitariksi. Se kaksipuoleinen tulostaminen vaatii hieman akrobatiaa, mutta onnistuu yrityksen ja erehdyksen kautta. Tai ainakin pitäisi onnistua.

 

Hoksasin äsken, että Valkeita lankoja ilmestyy lauantaina. Olin onnistunut unohtamaan asian lähes kokonaan. Kirjaa en ole vielä nähnyt, toivottavasti tulee painosta ajoissa.

 

Conissa siis tavataan! 

Finncon-tapahtuman kunniaksi Usva 2/20006 on kaksoisnumero. Suomenkielisen lehden lisäksi julkaistaan siitä versioitu Usva International 2006, joka on samalla ensimmäinen englanninkielinen Usva. Tavoitteena on esitellä suomalaista uutta novellistiikkaa maailmalle. Ansiokkaista käännöksistä vastaavat Liisa Rantalaiho ja Petri Salin, sydämelliset kiitokset molemmille!

Rakkaus ja siihen liittyvät muut tunteet on kantavana teemana useassa kaksoisnumeron novelleista. Juha-Pekka Koskisen Sydänystävä (The Bosom Friend) tarjoaa ratkaisun kaikille siivoukseen kyllästyneille: siivoojarobotin, joka pölynnuohoamisen ohessa huolehtii asiakkaastaan muutenkin. Koskisen humoristinen kerronta saa tarinan edetessä dekkaristisia sävyjä. Sari Peltoniemen Lahjapoika (The Gift Boy) kertoo tatuoijasta, joka osaa hurmata niin asiakkaansa kuin emäntänsäkin. Novelli on palkittu Portin kirjoituskilpailussa kunniamaininnalla, samoin kuin Natalia Laurilan Yksi pieni musta langanpätkä (One itty-bitty-bit of black thread). Laurilan novelli vie lukijansa kaukomaille: tarinan keskiössä on suurperheen lankamummo, joka pitää hyppysissään koko suvun elämänkohtaloita. Rakastuminen, perheen perustaminen ja kunnioitus ovat tässä novellissa tärkeässä osassa. Englanninkielisen version puhekieliset osuudet on kirjoitettu intianenglanniksi.

Jenny Kangasvuon Sudenkulku (Riding Wolfhood) liikkuu sadun ja kirouksen lumovoiman mukana ja tuulettaa samalla perinteisiä ihmissusitarinoita. Kangasvuo ymmärtää suden olemusta ja kuljettaa lukijan maailmaan, jossa kirous voi ollakin hyve. Novelli sai kunniamaininnan Baltastica-kirjoituskilpailussa vuonna 2003.

Petri Laineen Maan varjo (Shadow of the Earth) on vuoden 2003 ekoscifikilpailun satoa, se sijoittui kisassa jaetulle kolmannelle sijalle. Ihmiskunta on siirtynyt avaruuteen, koska Maa on liian saastunut. Uuden Tokion asukkaat Mariko ja Eiko pääsevät kuitenkin mukaan ainutlaatuiselle matkalle – ja suuren salaisuuden jäljille. Laine on kirjoittanut myös tämän vuoden analyyttisen Atorox-ehdokkaita luotaavan artikkelin Robottipään kolme pääsääntöä.

Miina Supisen ajankohtainen lyhytnovelli Miten se ihmisen tappaa kertoo äidistä, joka odottaa poikaansa kotiin rauhanturvaamistehtävistä. Novelli ilmestyy vain suomeksi.

Usva Internationalin puolella J. K Miettinen jatkaa sotateemasta novellillaan Forever and a Day. Saddam ja Abu törmäävät pommitettuja raunioita tutkiessaan yllätykseen, joka mutkistaa aarteenetsinnän. Irma Hirsjärven hekumallinen A weekend in the Country on suomenkielisenä tuttu Usvan numerosta 3/2005.

Hannu Rajaniemen proosaruno The Last Eurovision Contest kertoo nimensä mukaisesti meille suomalaisille nyt hyvin rakkaasta kilpailusta. Kuka mahtaa voittaa tällä kertaa? Monipuolisen novellisikermän päättää Petri Salinin The Third Woman, joka sekoittaa vaihtoehtoista historiaa, toimintajännäriä, prioneja ja lihaa.

Usva toivottaa novelleille menestystä maailmalla!

Lataa oma Usvasi osoitteesta http://www.usvazine.net

Usva 2/2006 (pdf, 2,5 Mt) 58 sivua
Usva International 2006 (pdf, 3,1 Mt) 64 sivua

 

Bugger!

Usva 2/2006 on verkossa. Ensin iloisia uutisia: sen tiedostokoko ei olekaan enää pelkäämäni (ja sivuilla lukeva) 3,7 megaa vaan 2,5 megaa. Vaihdoin pyyhkeiden paikkaa vessassa ja johan koko pieneni. Mutta...

... juuri kun sain tuupattua tiedoston ja sivut nettiin, koneeni meni ur bruk. Lähestotal kaputt. Ja siellähän on uumenissa sitten ihan kaikki: muutama ennen Finnconia tehtävä tiedote, kirjeenvaihtoa, ja englanninkielisen Usvan viimeisin taittoversio. kele!

Kovalevy on kondiksessa, vika on joko emossa tai muistikortissa tai ylipäänsä tuotteessa nimeltä XP. Mutta ihanheti en saa taittoa sieltä ulos. Korvaava kone on, mutta satapiuha ei sovi siihen, on siis otettava kone kainaloon ja etsittävä sopiva vastaava kombinaatio, jotta saan tarpeelliset tiedostot koneesta ulos. Datapeltojen pehtoorille tuli siis töitä.

Sähköpostia pystyy onneksi lukemaan verkosta käsin. Mutta pahoittelen jo etukäteen, että tietyt jutut tulevat nyt viivästymään. Usva International on edelleen ilmestymässä ensi viikonloppuna, taittohan oli paria säätöä vaille valmista kamaa, joten sinänsä koneen sekava mielentila ei haittaa. (Ja työn alla olevasta romaanikässäristä on varmuuskopioita ja ihka uusi tulostekin pöydänkulmalla.)

Kyllä se tästä! 

Usva 2/2006 ja sen kaunis sisarpuoli Usva International ovat viimeistelypöydällä. Vielä täytyy tehdä pieniä fiksauksia ja oikolukea loput tekstit. Testitulosteet olen jo ottanut, mutta toiset mokomat on vielä saatava muotoilujen tsekkaamiseksi.

Törmäsin lehteä tehdessä ongelmaan, joka oli jo kerran aiemmin viime vuoden puolella. Indesignilla puuhatessa on näköjään jotenkin mahdollista sörssiä tiedosto niin, että siitä muodostettava pdf on kohtuuttoman iso. Mega tai puolitoista tai kaksikin ylimääräistä dataa. Ajattelen huonommilla yhteyksillä toimivia ihmisiä: minusta se on kohtuutonta, joten yritin tehdä asialle jotakin. Vika on kuitenkin jollakin lailla itse tiedostossa. Asian todistaakseni poistin tiedostosta kaikki kuvat ja tein pdf:n. Lopputuloksena on se, että tiedostokoossa kuvien osuus oli edelleen 88%.

Ei auta "reduce file size" tai muu operointi. Olen tulostanut pdf:n ties millä eri optiolla, jonka seurauksena tiedostokoko vain turpoaa. Kuvia ei taas voi pakata ihan miniksi, koska onhan printinkin oltava tolkullisen näköinen.

Lopputuloksena pdf on edelleen liian iso, mutta asialle ei voi mitään ellei taita koko lehteä uudestaan ihan alusta alkaen. Ja se on taas semmoinen homma, että rajansa kaikella... Nyt täytyy siis jo etukäteen pahoitella, että normaalin alle kaksimegaisen paketin sijaan tulee 3,5 megainen paketti.

Niin siitä ilmestymisestä, tavoitteena on saada viikon sisällä molemmat lehdet maailmalle. Suomenkielinen tullee ensin.  Vielä hetki siis!

Olen ollut kovin työllistetty Oriveden opistolla, enkä ole vielä ehtinyt paneutua Tähtivaeltaja-ehdokkaisiin tai muihin tärkeisiin keskeneräisiin asioihin. Opetustyöni on ollut intensiivistä, yhdeksästä viiteen, mutta usein myös syystä tai toisesta siitä yli. Iltaisin kurssimateriaalin valmistelua tai tehtävien lukemista, keskustelutuokiota tai henkilökohtaista palautetta. Ja luonnollisesti tulee ihan fyysinen väsymys, kun aivot raksuttavat koko ajan erilaisten tekstien parissa.

Kurssilaisissani on niin kokeneita kuin vasta-alkajiakin, realististen tekstien kirjoittajia ja fantasian ystäviä. Harjoitukset ovat tähdänneet rakenteen ja hyvän tarinan kirjoittamiseen, lajityypistä riippumatta. Löytyipä täältä eräs Finnconiin tuleva panelistikin, joten hyvä vain, että Finncon-paita oli mukana (sen vuoksi aiheesta tuli sitten puhetta).

... making Usva-things.

Kuvien kanssa onkin mennyt näpsäkästi monta tuntia. Hakeminen eri gallerioista, taittoon räätälöiminen ja valintojen tekeminen on vaikeaa. Kuvituksen pitäisi tukea novellia, mutta ei alleviivata. Ja joskus hahmo sattuu olemaan kuvassa semmoisessa asennossa, ettei mikään komennoista mirror, flip, rotate ja rezise tuota toivottua tulosta.

Jatkossa, jahka aikaa on enemmän, täytyy keskittyä kotimaisten kuvien etsintään.



Kuva: IStocphoto.com



Kuva: Gracey Stinton / Morguefile.com

PasiJii on ahkeroinut reaalifantastikko-termin lanseeramisen kanssa. Olen aiheesta innoissani, mutta en ennätä aivan heti reagoida asiaan.

Tänään oli kaikin puolin hyvä päivä. Multaa kertyi pihamaalle monta kottikärryllistä ja Usvan taitto edistyi. Ladon parhaillaan tekstejä oikeaan järjestykseen ja mallailen tarvittavia sivumääriä. Kun tekstin lopullinen versio tulee minulle, muunnan sen yleensä rtf-muotoon ja teen esimuotoilun: poistan sisennykset jos mahdollista ja muutan tekstin leipätekstiksi.

Kun teksti on siirretty taittoon, muutan sen ensiksi sisennetyksi leipätekstiksi. Minulla on valmiit kappaletyylit, ei tarvitse muuta kuin maalata teksti ja vaihtaa tyyli oikeanlaiseksi. Jokaisen luvun ensimmäisestä kappaleesta täytyy jälkikäteen poistaa sisennys.

Sitten ylimääräisten välilyöntien poisto, lyöntejä on erityisesti usein kappaleiden lopussa tai joskus alussa, sisennyksissä. Jos niitä ei poista, niin jotkut tulostimet tulostavat kappaleiden ensimmäisiä kirjaimia päällekkäin (ainakin minulle käy niin). Repliikkiviivat on myös editoitava, tavuviivat pois ja pidempi viiva tilalle.

Kirjoittajille voisi tietenkin antaa tarkempia ohjeita, miten tekstin voisi esimuotoilla, mutta se menisi helposti kiusaamiseksi ja häiritsisi varsinaista työtä eli itse tekstin työstämistä. Ei kustantajakaan pyydä käyttämään tiettyä fonttia tai repliikkiviivaa taiton vuoksi (yleiset ohjeet siitä, miltä kässärin tulisi näyttää, ovat sitten erikseen). Koska minun on kuitenkin tehtävä monta temppua taitossa, niin nämä pienet säätämiset menevät siinä samassa.

Esimerkissä ensimmäisessä repliikissä on viiva vaihdettu, jälkimmäisessä on tavuviiva. Kohta on Sari Peltoniemen novellista Lahjapoika.

Maanantaina tapasin mainostoimittajaa Raimoa ja tsekkasimme kaikki kirjaan tulevat tekstit läpi. Olin toimittanut vain lyhyet tiedot itsestäni ja kaivanut esiin novelleista tehtyjä arvosteluja. Lopputuloksena tuli sitten huolella tuumittu esittely, tekstinäyte, pari kehuvaa arvostelua ja takakansiteksti. Käytännössä takana on hyvin samanlainen sisällön esittely kuin Kirjasanomissa (se on mm. kirjakauppiaille ja kirjastoihin menevä tiedotuslehti... tai oikeastaan kirja), mutta tekstiä on editoitu vähemmän spoilaavaksi.

Helpotus tässä on se, ettei tarvitse miettiä, millä sanoilla mainostaisi itseään, vaan joku toinen keksii ne oivaltavat lausunnot.

Tänään sain sitten nähtäväkseni samat lievetekstit kirjan taittoon upotettuna. Ensimmäiset oikeat kuoret minulle. Nuortenkirjoihin kun harvoin tehdään liepeitä, sen sijaan kansi painetaan vain kartongille ja tekijäesittelyitä ei luonnollisesti teokseen mahdu.

Kansikuva tuli ohessa: näin ja kommentoin sitä jo keväällä, mutta nyt se on lopullisessa muodossaan. Kannen on tehnyt Sami Saramäki, ja olen hemmetin tyytyväinen että sain juuri hänet huolehtimaan kirjani ulkoasusta. Olen kannesta suorastaan soikiona, koska se häilyy minun makuuni juuri sopivasti spefin ja mainstreamin välillä, on graafinen, salaperäinen,  ja arvelen, että erottuu myös muiden kirjojen joukosta. Niin ja se on virkattu kokoon oikeanvärisistä langoista...

Huomenna tapaan kustannustoimittajaani Ullaa ja katsomme oikovedoskorjaukset yhdessä läpi. Sen jälkeen onkin edessä kirjan ilmestyminen ja julkistaminen elokuussa.

Kesä on kaunis kuin morsian ja minä olen paennut sisälle tietokoneen ääreen. Selkeä addiktio nettiin havaittavissa. No, olen ainakin hoitanut muutaman virallisen asian pois päiväjärjestyksestä ja oikovedosurakkakin on loppusuoralla. Huomenna tapaan mainostoimittajan ja torstaina kustannustoimittajan, eli saan asian pois käsistäni ennen juhannusta.

Olen jo kaiken kertaalleen lukenut ja nyt on vielä tehtävä tarkistuksia, tyyliin kirjoitetaanko kansatiede vai kansantiede (kansatiede, olenhan opiskellut sitä, mutta mielessä näköjään taipuu väärin) sekä onko kissan kaikki repliikit varmasti kursivoitu, tai kappalejaot merkitty oikein. Oikovedokseen ei saisi enää tehdä mitään isoja muutoksia, joten olen ummistanut silmäni, kun parissa kohtaa olisi mieleni tehnyt poistaa kokonainen kappale. Lukija tuskin huomaa, vaikka minä huomaankin. Ja jos huomaa niin ei siellä mitään fataalia pitäisi olla. Olen lopputulokseen 99% tyytyväinen ja sen yhden prosentin voi antaa itselleen anteeksi.

Novelleja lukiessa tuli myös hassu olo, ihan kuin olisi tehnyt aikamatkan menneisyyteensä. Tekstit on kirjoitettu kuuden vuoden aikana, varhaisin novelli vuonna 1999, ja joistakin on ollut ideoita olemassa jo aiemmin. Olen ensinnäkin riemuissani, kun voin tarttua vanhaan novelliin niin kuin se olisi ihan uusi. Aika auttaa unohtamisessa ja vanha tekstini pystyy yhä imaisemaan mukaansa. On aika hienoa saada kiksejä omista teksteistään: tuntea sisällään liikahduksia kun joku kohta toimii erityisen hyvin ja eläytyä henkilöiden ajatuksiin. Pari vanhinta tekstiä eivät säväytä enää samoin, koska niiden sisältämät teemat eivät ole tällä hetkellä itselleni niin ajankohtaisia. Mutta kokoelmaa suunnitellessa huomasin, että jollekin toiselle lukijalle ne voivat kolahtaa. Joten siellä ovat joukkoa tuhdintamassa.

Aikaisempien oikovedoksien kanssa oikovedos on tullut niin lähellä itse kirjoitusurakkaa, etten ole etääntynyt lopputuloksesta. Nyt viimeeksi kirjoitetun tekstin ja oikovedoksen välillä on vuosi, joten olen saanut ilmaa aivoihini.

Hassua on myös se, miten vahvasti erilaiset fiilikset ja tapahtumat vyöryvät mieleeni näitä tekstejä lukiessa. Aistin biisejä, joita olen kuunnellut tekstejä tehdessäni. Huomenlahjan taustalla soi Farmer Boys ja erityisesti biisi While god was sleeping, Lautturin tyttäressä Verenpisaran Aamunodottaja, Mestarisepän taustalla Viikatteen tuotanto. Muistan myös mielentiloja ja tilanteita, sekä huomaan miksi tietyt minitapahtumat tai teemat ovat päätyneet teksteihin. Viitteitä CMX:ään, Viikatteeseen, Kotiteollisuuteen ja Ruoskaan on siellä sun täällä. Musiikki on kirjailijan polttoainetta!

Olen tänään alustavasti taittanut uusinta Usvaa. Kyseessä on ihan silkka varsinaisesta työhommasta pakeneminen. Oikovedoksessa olen päässyt jo neljän novellin etappiin, mutta nyt on jäähdyteltävä. Kymmenen jäljellä, ja oivallinen hetki paeta muihin ajatuksiin ja maisemiin.

Kakkosnumeron novellit ovat käytännössä kasassa, kahdesta novellista odotan vielä viimeisintä versiota. Tekstit voi jo sijoitella ja järjestystä miettiä, mutta kuvien hakeminen olisi seuraava urakka. Joskus novelleihin löytää kuvituksen helpolla, joskus on taas tosissaan mietittävä miten visualisoisi kokonaisuuden ilman ettei vesitä mitään. Mielenkiintoista ja semmoista, johon voi uppoutua tuntikausiksi, jopa päiviksi...

Olen alkanut tykätä syvätyistä kuvista, sellaisista, joissa on valmiiksi valkea tausta. Ne on kiva laittaa taiton joukkoon isoinakin ja lopputulos ei ole niin raskas kuin jos käyttäisi kokokuvia.

Joutunen myös luomaan joitakin kuvia itse. Ehkä on syytä lopultakin hankkia se oma digikamera ja siirtyä ottaamaan otoksia itse. Lehteen tarvitsee kuvamateriaalia esim. Finnconista ja milloin tahansa voi olla maastossa jotakin kuvaamisen arvoista. Paperikameralla saa toki hyviä kuvia, mutta kaikkea liikkuvaa ei viitsi räpsiä, ja kuvien kehittäminen kestää.

Kakkosnumeroon tulee toki myös pääkirjoitus ja uutispalsta. Niiden kirjoittaminen jää yleensä aina viime hetkeen. Nyt tavoistani poiketen taidan saada nekin kirjoitettua ajoissa. Jos hyvin käy, aikaistan lehden ilmestymistä heinäkuun lopulta heinäkuun alkuun.

Olin useamman päivän mittaisella yhdistetyllä työ- ja vapaa-ajanreissulla. Olen muutamassa päivässä tavannut kymmenittäin vanhoja tuttuja, tutustunut uusiin tuttavuuksiin ja puhunut paljon kirjallisuudesta, kustantamisesta ja kirjoittamisesta. Hyvin pökerryttävän mielenkiintoinen viisipäiväinen siis.

Hauskaa myös se, että juuri sillä hetkellä kun olen itse reissussa enkä voi vastata sähköpostiviesteihin, niin koti- kuin työpostiinkin tupsahtaa kaikenlaista kiireellistä, johon pitäisi periaatteessa reagoida saman tien. Ihmiset eivät enää soita, vaan odottavat, että olen ja vastaan postitse heti. Ehkä olenkin ollut liian ahkera vastaamaan, olisi pitänyt opettaa muut hitaammillle tavoille. Viestien purkamisessa menikin sitten taas aikaa. Internet on aikasyöppö, joka imee luovuutta ja vapaa-aikaa isoina annoksina itseensä.

Oleellista on nyt kuitenkin se, että sain tien päällä käteeni Valkeita lankoja –novellikokoelman oikovedoksen A3-arkeille tulostettuna. Siinä se pöydänkulmalla odottaa. Ja tuijottaa syyttävästi, miltei huutaa: miksi et ole vieläkään tarttunut minuun. Ja minä vain pyrin pihalle kaivamaan mutaa joesta (teemme pihalle nurmikkoa, johon tarvitaan maa-ainesta)

Oikovedoksen lukeminen on kaikista veemäisintä hommaa kirjoittamisessa. Tavallaan sen on nautinnollista aikaa, kun pitkä työ on vihdoin konkreettisena nenän edessä. Mutta samaan aikaan se on myös kiduttavaa. Olen lukenut kaiken jo moneen kertaan ja pelkään, että löydän yhtäkkiä jonkun aivan kamalan virheen, jonka paikkaaminen oikovedokseen on hankalaa. Oikovedosvaiheessa kun ei ole enää tarkoitus kirjoittaa tekstiä uusiksi vaan korjata ainoastaan kirjoitus- ja lyöntivirheet ja mahdolliset muut pienet mokat.

Mutta taidan suoda teksteille vielä tänään aikaa. Parin viikon päästä on tarkoitus jättää kommentit ja lyödä kaikki lopullisesti lukkoon.

Suomen Tieteiskirjoittajien ja Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetin yhdessä julkaisema kirjoittajaopas lähti tänään painoon. Taittajamme Jarmo Karonen on tehnyt valtavan homman siistin ulkoasun luomisessa, samoin kuvittajat. Tätä kirjaa on ilo katsoa - ja lukea. Artikkeleissa on täyttä rautaista asiaa spekulatiivisen fiktion kirjoittamisesta, niin että kaunokirjallisuus ja spekulatiivisen genren vaatimukset kulkevat käsi kädessä.

Jos spekulatiivinen fiktio terminä vierastuttaa, niin kyllä näillä vinkeillä ihan pätevää science fictionia tai fantasiaa kirjoittaa! Osa artikkeleista on esseemäisiä pohdintoja, osa taas sisältää hyvin tarkkoja ohjeita. Jokainen kirjoittaja on edennyt omalla tyylillään, ja tarkastellut itselleen ominaista teemaa. Kirjassa on mm. tietoa kliseiden kierrätyksestä, spekulatiivisen tekstin ideoimisesta, konflikteista, maailman luomisesta, esimerkkejä romaanin kirjoittamisesta ja vinkkejä tekstin viimeistelyyn.

Hienoa on myös se, että tämä pitkä prosessi on vihdoin saatu yhteen väliasemaansa. En sano päätökseen, sillä hanke voi hyvinkin joskus jatkua jossakin muodossa: kakkososa, päivitetty versio, mitä tahansa mitä aktiivimme keksivätkään.

Hanke käynnistettiin tavallaan jo vuonna 2000, kun uudesta kirjoittajaoppaasta ensi kerran puhuttiin STk:n sähköpostilistalla. Välillä hanke ehti olla pitkään naftassa, mutta kun oikea tahtotila (ja rhoitusta) löytyi, niin sisältörunko ja tekstit syntyivät nopeasti.

Pian siis pääsemme lukemaan tätä opusta. Valmistelen tilausohjeita ja näytepaloja, parin viikon sisällä toivon mukaan myynti alkaa.



ISBN: 952-91-9336-X
Toimitus: Anne Leinonen
Kustantajat: Suomen Tieteiskirjoittajat ry. ja Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry.
Tekstit: Irma Hirsjärvi, Boris Hurtta,  Pasi Jääskeläinen, Jenny Kangasvuo, Anne Leinonen, Sari Peltoniemi, Liisa Rantalaiho, Mari Saario, Petri Salin ja Vesa Sisättö
Taitto ja ulkoasu: Jarmo Karonen
Kansikuvat: Iida Ojanperä
Kuvittajat: Harri Halme, Iida Ojanperä, Osku Penttinen, Antti Saarainen ja Juha Saransalmi
Kommentoijat: Pasi Karppanen ja Petri Laine
Copyright on tekstien kirjoittajilla ja kuvittajilla

Se tuli takaa vasemmalta, vilkkuluomen kulmasta, sieltä minne katse ei koskaan ylettynyt. Ilmassa, ei missään, mutta silti viistosti edessä, oli pinta, ja kirkas valo laajeni ja tuli tykö. Tämä oli sinisensoikea, ne tulivat auttamaan, ne eivät jättäneet pulaan.

Portti 1/2006 on ilmestynyt, ja novellini Toisinkainen on päässyt sen sivuilla. Kari T. Leppänen on tehnyt siihen upean punasävytteisen aloituskuvan. Kuvittaja on vanginnut oudon tunnelman ja novellille ominaisen asian yhteen kuvaan, hoikka olento seisoo paaden edessä, paaden johon heijastuu hahmoja.

Toisinkainen on minulle yhtä kuin viime kesä, minä istumassa pihamaalla, maistelemassa ääneen toisinkaisen kieltä ja sanavalintoja. Toisinkainen on heinäkuun hellepäivät ja elokuun sumuisa kuutamo. Toisinkaista oli hauska kirjoittaa, sen maailmaan uppoutua ja ihmeellisyyksiä tutkia.

Kaikki lähti liikkeelle rakkaustarinasta. Halusin kirjoittaa ihmisen ja vieraan olennon välisestä suhteesta, jossa kaikki on kyseenalaistettavissa, kummankin motiivit ovat erilaiset ja samaan aikaan vastakohtaisuudessaan niin oikein. Haasteelliseksi työn teki se, että lähdin liikkelle muukalaisen näkökulmasta. Siinä olikin pohdittavaa, miten voisin kirjoittaa uskottavan alienin näkökulman. Väkisinkin asioita joutuu mittaamaan oman kielemme ja käsitteistömme kautta. Miten siis kuvata erilaisuutta niin, että vierauden tunne säilyy, mutta teksti on luettavaa ja ymmärrettävää? Päädyin luomaan novellia varten oman tavan puhua, makustelin näkökulmaa, jossa erilainen olento ajattelee, kokee ja havainnoi ihmistä omalla tavallaan. Lapsille ominaisen leikkimisen sanamuoto "sit tää sanoo että" tuntui toimivalta ratkaisulta, ja niin toisinkainen alkoi puhua tämä-kieltä. Ja pian keksin sille syynkin. Ja se taas johti kokonaisen kulttuurin ja elämäntavan rakentumiseen.

Prosessi ei ollut helppo, valitussa äänessä on vaikea pysyä, koska minämuotoinen kerronta ja persoonapronominit puskevat väkisin läpi. Yhden lapsuksen löysin tästä painetusta versiosta, ja muutaman taitossa tai kirjoitusvaiheessa tapahtuneen mokan.

Toisinkainen on viimeisin novellikokoelmaani mukaan otettu novelli. Sen jälkeen en ole kirjoittanut mitään niin selkeästi toisenlaista, vaan enemmän arjessa kiinni olevia asioita. Mutta itse olen tekstiin hyvin tyytyväinen. Sen kohdalla koin, että sain outouttamisen toimimaan sekä tarinan että kielen tasolla perustellusti. Se on yksi omista suosikeistani. Vai lieneekö niin, että tuore on aina suositumpi kuin vanha…

Tämä oli pakahtua tuskan maatuneeseen makuun ja asialle oli tehtävä jotakin. Siksi tämä katsoi Jooimia tarkasti ja odotti sopivaa tilaisuutta. Tämä tekisi onnelliseksi. Niin tekisi. Tämä osasi sen.

Vihdoinkin se on ilmestynyt! Nimittäin toinen toimitustyön alla olleista kirjoista, Ihmeen tuntua – Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen.

Kirjan esittely on jo alati valppaan Risingshadowin sivuilla, täällä.

Tämän kirjan toimittaminen oli suuri ilo, sillä mukana oli rautaisia ammattilaisia, kirjoittajia, joiden tiedän nauttivan fantasiakirjallisuudesta ja arvostavan sitä henkilökohtaisesti. Toki aihetta kun aihetta voi tutkia ulkoa käsin, mutta koska tässä ei ole kysymyksessä mikään analyyttinen tutkimus vaan johdatteleva ja ajatuksia herättävä artikkelikokoelma, on kirjoittajien henkilökohtaisesta rakkaussuhteesta fantasiaan vain etua. Nämä kirjoittajat suhtautuvat fantasiaan lempeästi ja ymmärtäen, vaikka olisivatkin samaan aikaan kriittisiä. Kristinuskon ja fantasian suhteestakin puhutaan neutraalisti, ilman kiihkoa.

Toisen toimittajan Ismo Loivamaan kanssa oli mukava tehdä yhteystyötä. Ismolla on pitkä kokemus lasten- ja nuortenkirjallisuudesta, kun taas minulla on kontakteja alan kirjailijoihin ja tutkijoihin. Teemoista keskusteleminen ja ideoiminen oli hauskaa.

Olen kirjasta myös ylpeä siksi, että mukaan lähti niin rautaisia ammattilaisia ja herkullisia artikkeleita syntyi – osa aiheista, joista ei ole aiemmin kirjoitettu. Vaikka oppaassa pyritäänkin selvittämään asioita kansantajuisesti sellaisillekin, jotka eivät fantasiaa juurikaan tunne, on herkkua tarjolla myös kokeneille harrastajille ja kirjoittajille. Kustantamon ovia raotetaan ja kirjastojen arjesta oppii monta hämmentävää asiaa. En mm. tiennyt aiemmin, että kovakantinen kirja kestää noin sata lainauskertaa. Kovin vähältä se tuntuu, mutta kuukausissa ajateltuna se onkin pitkä aika.

Kaikki mahdollinen ei mukaan mahtunut, mutta ehkäpä joskus kirja saa jatko-osan tai sisarteoksen. Selkeitä teemoja jäi käsittelemättä, mm. fantasian historiasta, harrastustoiminnan kehityksestä jne. Jäin myös kaipaamaan vahvemmin kotoisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden ääntä.

Hienoa, että BTJ kustansi teoksen!

P.S. Kirjassa muuten mainitaan "Risingshadow" jossakin muodossa kolmetoista kertaa. Uusi indikaattori: RS-indikaattori, joka mittaa artikkelin kirjoittajien netinkäyttöastetta ja fandomsitoutuneisuutta.

Vuodatuksessani ei ole nyt hetkeen vuodatettu mitään. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö tässä ahkeria olla!

Viime viikonloppu, tai oikeastaan kokonainen kolmen päivän rupeama, meni käsikirjoituskokouksessa Helsingissä. Erittäin antoisa, idearikas ja luova viikonloppu, mutta myös energiaa syövä (ainakin alkuviikosta on ollut aika kuplivan kevyt olo). Tiimimme puhui muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta koko ajan englantia, ja sunnuntaina oli aika naatti olo. Mutta paljon saimme aikaan!

Pääsin heti kotiin palattuani ensimmäisiin Nova-novelleihin käsiksi, mutta niihin liittyviä huomioita laitan vasta kun deadline on virallisesti umpeutunut. Tämä on nyt neljäs vuoteni Novan esiraadissa ja tuomaristossa, joten kaikenlaisia huomioita on matkan varrelta tarttunut hihaan.

Usva 2/2006 ja enkkuversio etenevät mukavasti, puolet novelleista on käännetty ja niiden taittopuuhiin olen jo käytännössä päässytkin.Teen ensin karkea raakataiton, jossa mietin kuvien kokoa, paikkaa ja esittelytekstien viemää tilaa. Käyttäisin mielelläni kuvia enemmän, mutta koko ajan on ajateltava niitö, jotka tulostavat lehden. Olen myös pyrkinyt pitämään pdf:n tiedostokoon alle kahdessa megassa, joten se toimii hyvänä rajoittimena. Tekstimassa ei kasvata kokoa samalla tavoin kuin kuva.

Enkkunumerossa tulee olemaan osin kakkosnumeron käännöksiä, osin muita novelleja. Muhkea tästä muun maailman valloituksesta taatusti tulee. Epäilen, että sivumäärän suhteen tulee ennätys.

Kävin läpi Usvan lataustilastoja ajalta heinäkuu 2005 – maaliskuun loppu 2006. Ja tältä näyttää:

1/2005  234 latausta
2/2005  839 latausta
3/2005  475 latausta
4/2005  480 latausta

Ykkösnumeron latausmäärät ovat pienemmät kuin muilla, koska ykkönen julkaistiin alun perin vanhoilla kotisivuillani, joiden kävijälaskuri ei suostunut H-hetkellä toimimaan. Meinasi mennä käämit muutenkin, kun julkistamishetkellä oli päivän mittainen huoltokatkos – enkä sitten ollut lukenut tiedotetta, ihmettelin vain miksi ftp-siirto ei toimi. Ja junttasin pdf:ää sitkeästi serverille. Eihän se sinne mennyt.

Lehden käynnistämisessä oli muutenkin ikävä www-palvelinhässäkkä, jonka seurauksena sain usvazine.netin toimimaan omassa hotellissa vasta heinäkuussa. Mutta nyt seuranta toimii.

Kakkosella jo yli 800 latauskertaa. Se on paljon se, jos vertaa siihen, että pienen yhdistyslehden levikki on 100 – 200 kappaletta. Tai että jonkun pienen runokirjan painos on muutama sata kappaletta. Osa paperilehdistä luonnollisesti kulkeutuu kirjastojen kautta laajemmalle lukijakunnalle. Mutta se hyvä puoli tässä on, että verkossa lehdet ovat saatavilla jatkuvasti, ja lukijakunta laajenee koko ajan, kun lehteä linkitetään ja siihen viitataan verkossa.

Vaikka moni lataakin pdf:n useampaan kertaan, niin silti Usvalla on tuntuvasti lukijoita. Kiitos teille, tämä kannustaa jatkamaan!

 

Tämä viikonloppu on mennyt vuorovedoin Usvan oikovedoksen ja Kirjoita kosmoksen oikovedoksen kanssa. Kirjoita Kosmos on Suomen Tieteiskirjoittajat ry:n ja Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry:n yhdessä julkaisema spekulatiivisen fiktion kirjoittamisen opas: esseitä, ajatuksia ja käytännön vinkkejä kaikille, jotka haluavat oppia alan kirjoittamisen saloja. Kirjoittajina on vankka asiantuntijajoukko: Irma Hirsjärvi, Boris Hurtta,  Pasi Jääskeläinen, Jenny Kangasvuo, Anne Leinonen, Sari Peltoniemi, Liisa Rantalaiho, Mari Saario, Petri Salin ja Vesa Sisättö. Jarmo Karonen on tehnyt kirjaan hienon ulkoasun ja kuvittajilta on saatu sopivan viitteellisiä kuvia, joita on ilo katsoa.

Oppaan tekeminen käynnistettiin yli vuosi sitten, ja nyt maali alkaa häämöttää. Viimeiset viilaukset taittoon ja painoon. Ja sitten alkaakin oppaan armoton mainostaminen. Sivuja julkaisussa tulee olemaan 140, joten asiaa on, ja se on painavaa. Palaan asiaan kun opas on hyppysissä ja sitä voi ryhtyä tilaamaan.

Oikoluvun mausteeksi tuli se vakiovaiva: printteri alkoi nikotella ja tehdä aavistuksenomaista haaleaa viivaa papereihin vasemmalle puolelle. Ravistamalla masiinan saa köhimään parikymmentä liuskaa lisää, mutta sen jälkeen on etsittävä taas vaihtojauheet. Maksaa 50-70 euroa riippuen siitä, metsästääkö netistä vai onko kiire, jolloin marssitaan lähimpään merkkiliikkeeseen ja ostetaan sieltä hinnasta murehtimatta.

Pyörittelen taittoa sujuvasti ruudulla, mutta lehti on aina nähtävä tulosteena. Kaikkia kappalejakojen hassutuksia ja vinksalleen piukahtaneita kuvia ei ruudulta huomaa. Sama pätee kirjoittamiseen, kaunokirjalliset tuotoksetkin on tulostettava. Mistä johtuen monitorin edessä on nytkin vellova paperimeri, joka yrittää vyöryä pöydän reunalta alas (ja on jo osin onnistunutkin valumaan nurkkaan pölypalleroiden seuraksi).

Uusi Usva siis ilmestyy aivan pian, ensin on vielä tehtävä muutamia tarkistuksia. Tässä vaiheessa löytyy aina kummallisia virheitä ja ihmeellisyyksiä. Onneksi verkkojulkaisussa pystyy korjaamaan vikoja myös jälkikäteen. Tavoitteena on toki minimoida virheet alun alkaen. Siis hetki vielä, pian tulee! 

 

Sain lopultakin kansikuvan vuoden ensimmäiseen numeroon valituksi. Minulla oli varmaan kymmenkunta ehdokasta, joita pyörittelin ja vuoron perään mallasin kokonaisuuden kanneksi. Tämä alkoi sitten lopulta puhutella eniten. Siinä on jotakin numeron teemaan pelkoon liittyvää. Vaikka kuva ei ole ahdistava (minusta), niin siinä on jotakin tavattoman surumielistä, odotusta ja mystistä. MItä rikkoutuneen ikkunan takana mahtaa olla? Ketä tyttö odottaa uteliaana ja jännittyneenä? Vai haaveileeko hän poispääsystä?

Kuva sopisi itse asiassa kirjoitusharjoituksen pohjaksi...

Kuvan on ottanut Edyta Linek.

Hassua, miten eri novellit löytävät toisensa kuin itsestään. Olen suunnitellut Usvan teemasisältöjä jo vuoden 2007 puolelle, ja aloittanut eri sisältöjen hakemisen hyvissä ajoin. Teemoista olen toistaiseksi puhunut hyvin pienelle kirjoittajaporukalle etukäteen. Usvaan on etsiytynyt julkaisua kaipaavia novelleja koko ajan, ja jostakin kumman syystä myös suunnitelmista tietämättömät kirjoittajat ovat haistaneet teemat ja lähestyneet hyvin samansuuntaisilla teksteillä.

Tämän vuoden ensimmäisen numeron teemaksi ajattelin kauhun, ja mielessäni välkkyi perinteiset kauhunovellit, joissa yliluonnollinen nähdään pelottavana asiana. Jotenkin teema puhui itsensä pyörryksiin ja muuttui kauhusta peloksi. Ei se mitään, sen verran joustava täytyy olla. Kaikenlaiset palvelijat löysivät myös toisensa. Peräti kahdessa novellissa on pääosassa palvelija ja isäntä ja tarinat ovat pohjimmiltaan muutenkin symmetrisiä – ja taatusti kirjoitettu toisistaan tietämättä. Eräässä novellissa nainen on työelämän raskauttama, kun taas toisessa vastoin tahtoaan valloittajan haaremiin vangittu orja. Uskonpalvelija tekee palvelutyötään hänkin. Kokonaisuutta oli jännittävä koostaa!
 
Syksyllä on vuorostaan luvassa novelleja, joissa sivutaan bio- ja geenitekniikkaa. Mutta senkin sarjan novellit ovat alkaneet keskustella keskenään ja teemoittaa itsensä sanan ”sielu” ympärille. Sielut taisivat olla muutama vuosi sitten Portin kisassa suosittu aihe. Eipä teema siitä mihinkään vanhene.

Tämä metsästäminen on mielenkiintoista. Tekstit yllättävät positiivisesti, tyylilajien ja ideoiden kirjo ilahduttaa. Niin moni osaa kirjoittaa omaäänistä ja raikasta kaunokirjallisuutta. Näistä kirjoittajista on syystäkin ylpeä.