Kuten tiedossa on, kuulun reaalifantastikkoihin Pasi Ilmari Jääskeläisen kanssa, ja sen lisäksi että tervehtiessämme toisiamme käytämme salaista reaalifantastikkojen tunnuselettä, olemme myös kirjeevaihdossa. Viime aikoina Pasin viestit ovat olleet tavanomaista kryptisempiä. Hän on käyttäytynyt jotenkin poissaolevasti, aivan kuin hän varoisi sanojaan, tai ehkä kenties hänen ajatuksensa olisivat jossakin muualla. Olen arvellut sen johtuvan toistuvista zombie-flunssista, joita hän on kuluneiden kuukausien aikana sairastanut. Tottahan toki zombie-flunssa yhdistettynä äidinkielen aineiden lukemiseen voi aiheuttaa ihmisessä lievää poissaoloa, joten erheeni lienee ymmärrettävä. Eritoten kun olemme viestineet lähinnä sähköpostin välityksellä, en ole nähnyt hänen ilmeitään tai kuullut äänestä mahdollisia viipeitä tai kohtia, joissa hän on joutunut pinnistelemään ja kenties keksimään vastauksia.

Sitten, palatessani sunnuntaina messuilta, Tampereelta Pieksämäelle matkannut juna meinasi joutua sivuraiteelle. Pysähdyimme jossakin Muuramen kohdalla ja konduktööri kuulutti, että esteenä on juna, jonka veturi on hajonnut. Ensin olimme myöhässä vartin, sitten puoli tuntia. Ajoimme hetken eteenpäin ja olimme myöhässä taasen puoli tuntia. Odottamisesta turhautuneena aukaisin kassiin piilottamani kirjan (kun ensin olin silitellyt sen karkkipaperin kaltaista mustansinikiiltävää kantta, jota tekisi mieli nuolla, ihan vähän vain). Luin kirjaa ja karmiva totuus alkoi valjeta minulle. Teoksessahan on periaatteessa tuttuja novelleja (mutta niillekin on tapahtunut jotakin kummaa...), osittain uusiakin, joten tartuin minulle tuntemattomiin teksteihin. En voinut laskea kirjaa käsistäni, sillä sain eteeni selityksen siitä, mitä oli tekeillä, ja mistä olin ollut autuaan tietämätön.

Löydös pelottaa minua, koska jos se pitää edes osittain kutiaan, saatan olla itsekin vaarassa. Eräs organisaatio – jonka nimeä en nyt uskalla mainita – on ollut minunkin lähihistoriaani. Olen toiminut sen riveissä, kyllä, olen myös ollut mukana niillä kirjassa mainituilla koulutusleireillä... Itse asiassa minulla on edelleen yhteyksiä (viattomia, olen luullut) kyseiseen järjestöön ja se minua nyt hivenen arveluttaakin. Onko Pasin kohtalo mahdollisesti myös muiden kirjailijoiden ja eritoten RF-kerholaisten osana? Tämän päivän lehdestä luin, että se kohtalokas tunneliin jumittuva juna oli jämähtänyt sabotaasin vuoksi – joku oli sinkauttanut raiteille opaskyltin ja siis tahallisesti päättänyt keskeyttää sen matkan.Oliko sabotaasin tekijän tarkoituksena ollut jumittaa juuri se juna, jossa minä olin matkustajana? Sitä vaihtoehtoa ei voi poissulkea.

Joka tapauksessa pääsin kuin pääsinkin junalla Pieksämäelle, mutta yli tunnin myöhässä, jonka seurauksena jouduin jäämään illan viimeiseen yhteyteen. Kuljeskelin Pieksämäellä, istahdin lumisille puistonpenkeille ja luin kirjaa yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes oli taas aika jatkaa matkaa. En siis mennyt kotiini sillä junalla, millä minun piti. Ehkä se koitui onnekseni. Mikkelin asemalla ei ollut ketään epäilyttävää henkilöä vastassa. Autoni oli ehjä enkä löytänyt siitä jäljityslaitteita.

Laitoin sitten illalla sähköpostia Pasille, mutta en ole saanut vielä vastausta. Luultavasti en saa ollenkaan vastausta, sillä jos kirjan vihjeet pitävät paikkansa, ei minun tuntemaani Pasia ole enää siellä vanhan tutun sähköpostin ääressä.

Tapasin Tampereella myös fantastikkokollegat JP:n ja Sarin, joiden puolesta olen nyt myös aidosti huolissani. Kun Sari ilmoitti neulovansa minulle jotakin sinisestä ja vihreästä langasta, oliko siinä jokin perin merkityksellinen viesti minulle, siis että sininen ja vihreä ovat parempia lankoja kuin valkeat langat? Onko Sarikin jo mahdollisesti vaihdokki? Ja että minun(kin) on syytä varoa mitä kirjoitan...

Jos siis haluatte tietää, mitä oikealle Pasi Ilmari Jääskeläiselle on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, lukekaa ainakin kyseisen Taivaalta pudonneen eläintarhan Esipuhe ja Viimeinen luku. Eikä kannata uskoa sanaakaan siitä, mitä saman niminen henkilö kirjoittaa Jäniksenselkäisen kirjallisuuden seuran blogiin. Uskon nimittäin, ettei hän ole enää se minun tuntemani Pasi Ilmari Jääskeläinen, ei ollenkaan, vaan joku aivan muu.