Jussi Katajalan Clothanin silmä on luettavissa täältä. Novelli sijoittui Tähtivaeltajan kirjoituskilpailussa viidennelle sijalle. Ehdottomasti lukemisen arvoinen novelli ja hieno esimerkki siitä, että toimivassa novellissa ei tarvitse välttämättä olla nimettyä päähenkilöä.

Tänään postissa putkahtaneen Tähtivaeltajan sivuilta voi vuorostaan lukea A.C Rossin Karkurit, joka sijoittui neljänneksi. Toiseksi sijoittuneen Jenny Kangasvuon Hajun virran julkaisuajankohdasta minulla ei ole tietoa, mutta toivon mukaan sitäkin päästään pian lukemaan.

Mainostettakoon vielä, että kisan kunniamainittu Petri Laineen Albedo nolla julkaistaan Usvassa 1/2008.

Aamulehti tietää jo:

"Helsinkiläinen Susi Vaasjoki on voittanut valtakunnallisen tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailun novellillaan Taruntekijä. Tampereen Science Fiction Seura järjesti kilpailun nyt 22. kerran. Palkinnon arvo on 2 000 euroa. Toisen palkinnon sai Mari Saario Piikkiöstä. Kolmannen palkinnon jakoivat jyväskyläläinen Heikki Nevala ja sipoolainen Tiina Raevaara.

Kilpailuun osallistui 107 novellia."

Onnittelut voittajille! Susi Vaasjokihan on aiemmin voittanut Portin kisan nimellä Laura Vaasjoki. Novelli oli muistaakseni Bhean Sidhe. Tuttuja nimiä listalla, ja hienoa, että kaksi uutta Nova-nimeäkin on kivunnut palkintopallille!

EDIT: tarkempi tulosluettelo Netticolosseumilla

 
Millainen olisi sinun Devoted Souls -pelihahmosi? Luo oma pelihahmosi ja osallistu kilpailuun joko piirtämällä tai kirjoittamalla. Minkä niminen hahmosi on? Miltä hän näyttää, miten käyttäytyy? Mitä jumalaa hahmosi kannattaa? Lisätietoja pelin maailmasta ja jumalista saat osoitteesta www.devotedsouls.com sekä tietysti itse romaania tutkimalla.

KILPAILUN OHJEET

Osallistumisaika: 1.11.2007 – 31.12.2007  
Sarjat:  Sarjoja on kaksi, piirustussarja ja kirjoitussarja.  

Piirustussarjan ohjeet: 
Piirrä tai maalaa käsin tai koneella, maksimikoko A4.  Kukin kilpailija saa osallistua sarjaan korkeintaan kolmella kilpailutyöllä. Töiden arvioinnissa huomioidaan idea, tekniikka, omaperäisyys sekä töiden soveltuvuus Devoted Souls -maailmaan.  

Kirjoitussarjan ohjeet: 
Kirjoita maksimissaan 200 sanan mittainen kuvaus hahmostasi. Otsikoi esittelysi.  Kukin kilpailija saa osallistua sarjaan korkeintaan kolmella kilpailutyöllä.  Töiden arvioinnissa huomioidaan idea, oma-peräisyys, kielellinen lahjakkuus  sekä töiden soveltuvuus Devoted Souls -maailmaan.   Kilpailutyöt voi palauttaa joko sähköpostitse tai kirjepostitse.  

Sähköposti osoitteeseen devotedsouls@gmail.com. Kirjoita kilpailuteksti suoraan viestin tekstikenttään. Kuvat liitetiedostoina (jpg tai gif), maksimikoko 1 megatavu. 

Kirjeposti osoitteeseen WSOY / Devoted Souls, PL 222, 00121 Helsinki. Kilpailutöitä ei palauteta, joten jos haluat säilyttää originaalin itselläsi, laita meille kopio työstäsi.

Kilpailu on kaikille avoin. Muista laittaa kilpailutyön yhteyteen oma nimesi, yhteystietosi (osoite, puhelinnumero) ja ikäsi.  Töiden pitää olla ennen julkaisemattomia. Parhaita töitä voidaan julkaista www-sivuillamme osoitteessa www.devotedsouls.com. Julkaisemisesta sovitaan erikseen piirtäjien ja kirjoittajien kesken.  

Kilpailun tuomareina toimivat kirjailija/graafinen suunnittelija Eija Lappalainen, kirjailija/kustannus-toimittaja Anne Leinonen, graafinen suunnittelija Markku Lappalainen ja WSOY:n lasten- ja nuortenkirjaosaston kustannuspäällikkö Lippo Luukkonen.

Kummankin sarjan voittaja saa palkinnoksi vuoden ilmaisen peliajan valitsemaansa verkkoroolipeliin (arvo korkeintaan 200 euroa) tai 200 euron kirjalahjakortin.  Kisassa jaetaan myös kunniamainintoina kirjapalkintoja. Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kymmenen Devoted Souls – peliromaania.  

Kilpailua koskevat tiedustelut osoitteeseen devotedsouls@gmail.com 

Devoted Souls – peliromaani on Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen kirjoittama verkkoroolipelaamisesta kertova nuortenkirja. Kirjan sarjakuvakuvituksen on tehnyt Markku Lappalainen. Kustantaja on WSOY.

Tähtivaeltaja-novellikilpailun 2007 tulokset

Tähtivaeltaja-kirjoituskilpailussa etsittiin maapallon ulkopuolelle sijoittuvia science fiction -novelleja. Kilpailun voitti vihtiläinen Natalia Laurila novellillaan Maitosoturit, joka on omintakeiseen maailmaan sijoittuva kuvaus kolonisaatiosta ja sopeutumisesta.

Tuomaristo nimesi myös neljä muuta palkintosijaa: toiseksi tuli Jenny Kangasvuon (Oulu) Hajun virta, kolmanneksi M.G.  Soikkelin (Tampere) Jos haluat rakastaa, varaudu sotaan, neljänneksi A.C. Rossin (Tampere) Karkurit ja viidenneksi Jussi Katajalan (Espoo) Clothanin silmä.

Lisäksi tuomaristo myönsi kunniamaininnat nuorisoscifinovellista nimimerkki B. E Hoijerille, perinteitä kunnioittavasta science fiction –novellista Petri Laineelle ja Stanislav Lem -henkisestä huumorista Miha Rinteelle.

Kilpailuun osallistui yhteensä 49 novellia. Tehtävänanto sijoittaa teksti maapallon ulkopuolelle oli käsitelty novelleissa hyvin. Yleisinä esille nousseina teemoina olivat science fictionille luonteenomaiset vieraan lajin kohtaamista käsittelevät tarinat, ihminen yksin avaruudessa
-skenaariot ja ihminen suhteessa teknologiaan. Mukana oli myös paljon tulevaisuuden arkea kuvaavia novelleja, joissa pohdittiin ihmisyhteisön yhteiskunnallisia ja sosiaalisia muutoksia.


Perustelut ja palkinnot

1.    Maitosoturit Natalia Laurila 250 euroa

Omintakeinen vieraan planeetan kolonisaatiota kuvaava novelli, joka erottui joukosta erikoisen kulttuurikuvauksen ja positiivisesti päättyvän tarinan ansioista.

Kirjapalkinnot

2. Hajun virta Jenny Kangasvuo

Ihmisen ja vieraan lajin kohtaamista uskottavasti ja aistillisesti kuvaava novelli. Fantastisen kaunis kertomus, jossa on vahva vaihtoehtohistorian tuntu.

3. Jos haluat rakkautta, varaudu sotaan M.G. Soikkeli

Lyyrinen ja myyttinen tunteisiin vetoava novelli keksinnöstä, joka karkaa käsistä. Kiehtovasti ja tuoreella tavalla toteutettu kokonaisuus.

4. Karkurit A.C. Ross

Elokuvamainen toimintajännäri, jossa tutkimusasemalle saapuvat vierailijat eivät kerro paikallisille koko totuutta matkastaan. Tehokasta ja tarkkaa avaruusrealismia.

5. Clothanin silmä Jussi Katajala

Pitkän aikavälin kehitystä kuvaava tarina, jossa vieras planeetta asutetaan arvaamattomin seurauksin. Novelli hyödyntää tehokkaasti eri näkökulmia.


Kunniamainninnat

Matka hoijareiden maahan B.E. Hoijer
Nuorille lukijoille soveltuva, science fictionin ominaisuuksia hyvin esittelevä lämminhenkinen novelli.

G'rorg, vanha kehno Miha Rinne
Stanislav Lem -henkinen huumorinovelli, jonka tarina rönsyilee ja ilottelee.

Albedo nolla Petri Laine
Perinteitä kunnioittava avaruusalukselle sijoittuva science fiction -novelli


Loppukilpailussa olivat lisäksi mukana nimimerkit Albert Priss, Dr Abernathy, En gammal man, Ilauna, Kalle Päätalo, Luminata Dobos, Tuhkamieli, RuneLaburnum


Tähtivaeltaja-novellikilpailun järjestivät Tähtivaeltaja ja Helsingin Science Fiction Seura Tähtivaeltaja-lehden 25-vuoti
en taipaleen kunniaksi. Esiraadissa olivat tutkija Irma Hirsjärvi ja kirjailija Anne Leinonen. Tuomaristossa olivat Tähtivaeltajan päätoimittaja Toni Jerrman, toimittaja Jukka Halme, kriitikko Vesa Sisättö ja kirjailija J. Pekka Mäkelä.

Kilpailuun osallistuneet saavat halutessaan lyhyen palautteen kisateksteistään. Palautepyynnöt osoitteeseen usvazine@gmail.com

Tähtivaeltajan novellikisaan saapui 52 novellia, yhteensä 732 liuskaa, keskipituus on noin 14 liuskaa. Esiraati aloittaa luku-urakkansa.

Verkkolehti Usvan Arjen outous –kirjoituskilpailu on ratkennut. Kirjoituskilpailun tavoitteena oli etsiä novelleja, jotka käsittelevät arjen outoutta, toden ja tarun välimaastoa, surrealistisia mielenmaisemia tai realismin ja fantasian rajapintaa.

Kilpailun erikoisuutena oli se, että kukin tuomari valitsi itsenäisesti oman suosikkinsa, eikä tuomariston tarvinnut etsiä yhtä yhteistä voittajaa.

Kisan voittajaksi valikoitui neljä novellia.

Tuula Hautalan (Tampere) Rat Masterson on mielikuvituksekas ja sadunomainen kuvaus yksinhuoltajaäidin ja hänen lapsensa arjesta, joka on seikkailuja täynnä.  Tämän novellin valitsi voittajaksi Petri Laine.

Jussi Katajalan  Vetehinen kertoo humoristisesti toimistoarjesta, jossa erilaiset moolokit, daimonit sun muut olennot huolehtivat laitteiden toiminnasta – jopa kahvinkeitin tarvitsee sisälleen olennon eri ulottuvuudesta. Novellin voittajaksi valitsi Boris Hurtta

Juri Nummelinin (Turku) novelli Puitten juuret kertoo moninkökulmatekniikkaa hyödyntäen kuntosalista, jossa alkaa tapahtua kummia. Novelli on Liisa Rantalaihon valitsema voittaja.

Katariina Juntusen (Oulu) Pohjavirtoja on tunnelmallinen ja väkevä murhenäytelmä joen rannalla seisovasta omituisesta tytöstä. Sekä Petri Salin että Irma Hirsjärvi valitsivat suosikikseen tämän saman novellin.

Onnittelut voittajille!

Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 132 novellia, yhteensä 952 liuskaa.

Voittajat ja parhaimmistoa julkaistaan toukokuussa ilmestyvässä Usvan numerossa 2/2007. Samassa numerossa on myös tuomariston kattavat analyysit kisan annista.

Järjestäjät kiittävät kaikkia osallistujia!

Usva on osoitteessa http://www.usvazine.net neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti, joka julkaisee kotimaista spekulatiivista novellistiikkaa maagisesta realismista science fictioniin. Lehti on pdf-formaatissa, ja sen lataaminen on ilmaista.

 P.S. Tällä hetkellä on käynnissä useita kirjoituskilpailuja, jonne tekstejään voi lähettää. Novan http://www.tsfs.fi/nova/ deadlinea siirrettiin juuri ja sinne voi osallistua 16.4 saakka. Tähtivaeltajan http://www.tahtivaeltaja.com novellikisaan voi osallistua 30.6 saakka.

Arjen outous -kirjoituskisan tulosten julkistaminen lähestyy. Jos hyvin käy, niin lopullinen tuloslista on esillä ensi viikolla. Heti tulosten julkistamisen jälkeen alkaa lehden 2/2007 toimittaminen ja taitto. Muutamia kisassa aivan kärjen tuntumassa olevia novellejakin julkaistaan.

Malttakaa siis vielä hetki!

Uusi vuosi vaihtui, Usvan kirjoituskilpailun deadline meni umpeen puoliltaöin. Kisaan on nyt tullut tekstejä 127 kpl, yhteensä 919 liuskaa. Alkuviikosta voi vielä tulla postitse laitettuja tekstejä, esim. perjantain tai lauantain tai sunnuntain leimalla, ja nämä otetaan kisaan mukaan. Osallistujien määrä siis todennäköisesti vielä kasvaa. Hienolta näyttää!

Usva 4/2006 on vielä työpöydällä, mutta tammikuun aikana ilmestyy. Joululoma meni lähinnä loikoillessa, DVD:itä ja TV-sarjoja katsellen, vähän maailmaakin parantaen (sieltä sohvan pohjalta käsin). Olen nyt koukuttanut itseni Heroes-sarjaan (tavalliset ihmiset huomaavat yllättäen, että heillä on superkykyjä) sekä Jerichoon (eräänä päivänä Jericho-nimisen kaupungin asukkaat huomaavat, että Yhdysvaltoihin on mätkähtänyt yksi ellei useampia ydinpommeja, ja yhteydet muuhun maailmaan katkeavat). Molemmissa sarjoissa on omat epäuskottavuutensa, mutta mukavaa viihdettä ne vain ovat.

Twin Peaks alkaa pyöriä tänään telkussa uudestaan. Siitä on jäänyt mieleen musiikki, ja Lynchin hyvinkin kummalliset visiot. Sarja on siis silkkaa kummaa, ja hyvää sellaista.

 

Tähän hetkeen mennessä on kisaan tullut 99 tekstiä, 721 sivua. Novellien keskipituus on noin 7 liuskaa. Pisin kisaan osallistuva teksti on 51 liuskainen, lyhimmät 1 liuskan mittaisia. (suosituspituus on siis 25 liuskaa, mutta sen ylittämisen vuoksi ei ketään hylätä).

Vielä ehtii osallistua, kaikki vuoden 2006 leimalla varustetut lähetykset hyväksytään mukaan, ja 31.12 klo 24:aan saakka sähköpostitse lähetetyt tekstit otetaan mukaan. Sähköpostitse onkin tullut paljon tekstejä.

Jos joku ihmettelee, mitä teksteille tapahtuu kisan jälkeen, niin tulosten selvittyä deletoin kaikki minulle sähköisesti lähetetyt novellit. Tulosteversiot tulen säilyttämään ainakin jonkin aikaa.

Arjen outous -kirjoituskilpailun deadlineen on vielä pari viikkoa aikaa. Tein juuri tilannekatsauksen ja purin tähän mennessä tulleet kirjekuorit ja tulostin sähköpostiin tulleet tekstit.

Nyt kisaan on tullut 41 novellia. Kirjoittajia on vähemmän, sillä moni on osallistunut kahdella tai kolmella tekstillä. Lyhyin kisaan tullut teksti on kaksiliuskainen, pisin 20-liuskainen. Suosituspituushan kisassa oli 25 liuskaa ja sitäkin pidempiä kisaan saa laittaa, jos menee vähän yli niin se ei ole nyt mikään kamala synti (tässä kisassa ei olla niin ehdottomia kuin Novassa).

Puolet novelleista on tullut sähköpostitse, puolet kirjeitse.

Nyt on siis vielä hyvää aikaa kaivaa pöytälaatikon peruja ja kovalevyn uumenia ja osallistua kisaan. Palkinnot ovat lähinnä nimelliset, mutta mainetta ja kunniaa on luvassa sitäkin enemmän.

Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, mitkä viisi tekstiä kisan voittajiksi valikoituvat, vai onko voittajia vain yksi (joka tarkoittaa sitä, että tuomarit valitsevat saman voittajan). Veikkaukseni on kyllä enemmän sinne suuntaan, että jokainen tuomari valitsee eri novellin voittajaksi. Novan ja muutaman muun kisan tuomaristona olleena olen havainnut, että suurista linjoista yhteysymmärrys löytyy nopeasti, mutta pienten nyanssien kohdalla tuomarin henkilökohtainen näkemys painaa niin että yksilöllisiä eroja tulee. Ja niin pitää ollakin, muutoinhan voisimme tuomaroittaa kaikki kisat roboteilla, jotka mittaisivat tieteellisin menetelmin kunkin kisan voittajat.

Odotan jännityksellä viimeisten päivien lähetysruuhkaa, yleensähän kisanovellit ruuhkaantuvat deadlineen, sillä moni tekee vielä viime hetken säätöjä ja naputtelee viimeiseen saakka.

Tampereella, 7.12, jaettiin Portin 21:nnen kirjoituskilpailun palkinnot perinteisin menoin.

Voiton nappasi nyt kolmatta kertaa edellispäivänä tamperelaistunut M.G Soikkeli. Hänen novellinsa oli tuomarisont luonnehdinnan mukaan uudenlaista cuberpunkkia. M.G sai myös kunniamaininnan.




Muusta kärkikolmikosta oli sitten erinäisistä syistä johtuen näkymätön edustus. Toisen sijan jakoivat Harri Erkki (monikerroksellinen, kertojia vaihtava tarina) sekä Vesa-Pekka Herva (arkeologitarina). Jaetulla kolmannella sijalla Petri Laine novellillaan Surunkorento sekä J.K. Miettinen (gladiaattoritarina). Miettinen sai myös kunniamaininnan.




Sudenkorentoja ja lehmiä oli tänä vuonna kuulemma mukana useissakin novelleissa, samoin erotiikkaa tai sen yritelmiä tihkuvia tarinoita. Toinen, sijoittumaton novellini oli yksi noista lehmäaiheisista. Sen sijaan hekuma-henkinen 9-liuskainen Minun katseeni lävistää sinut palkittiin kunniamaininnalla.

Meitä palkittuja oli paikalla vain kourallinen. Carita Forsgren ja Natalia Laurila kertoilivat omista novelleistaan, ja teimme illan aikana spekulointeja siitä, miten voisimme tehdä toistemme teksteistä pastisseja.
 

Vanhan polven tuomari Liisa Rantalaiho ja uuden polven tuomari Kanerva Eskola pohtimassa novellien syntyjä syviä.Mies-nais-nyansseja sivuttiin useammassa keskustelussa. Tänä vuonna miehet olivat selkeänä enemmistönä palkituissa, kun muutama vuosi sitten sen oli ollut päinvastoin. Vuodet eivät ole toistensa kaltaisia, mutta kisa kärkipaikoista on tällä hetkellä todella kovaa.



Paikalle oli tullut myös aivan uutta verta meidän vanhojen vampyyrien ihmeteltäväksi. Klaus Kuurinmaa osoittautui oikein joviaaliksi ja sanavalmiiksi henkilöksi. Hän on kirjoittanut aiemmin mm. satuja. Vanha konkari Boris Hurtta oli paikalla yleisön edustajana, hän oli tuonut kuriiripostina Kari Nenosen kirjoja Tampereelle.

 

Kunniamainituissa oli pari kokonaan uutta nimeä, Juha Haataja ja Tytti Heikkinen tietääkseni ensimmäistä kertaa. Kirjailija-toimittaja Jani Saxell oli myös Portin kuvioissa uusi tapaus. Tuomo Jäntti on palkittu aiemminkin.

Jatkoilla Sevillassa pohdimme myös sitä, miten helpolla kukin meistä vanhoista on bongattavissa kirjoittajien joukosta. Joskus helpommalla, joskus ei millään. Onko sillä sitten merkitystä? Se jäi epäselväksi. M.G ja Raimo Nikkonen, Kanerva piilossa salaisten arviopapereiden takana.



Jatkojen jatkoilla pohdimme kirjoittamisen vapautta ja vapauden mukanaan tuomaa potentiaalista aikaansaamattomuutta, ja Natan kanssa ehdimme vielä hotellilla pohtia syntyjä syviä mm. siitä, miten olemme hyödyntäneet lapsena/nuorina keksimiämme tarinoita kirjoittamisessa. Nata jäi aamulla onnellisena nukkumaan, kun minä jo singahdin junalle ja töihin.

Tämmöistä siis Tampereella, onnittelut kaikille! Muutamasta keskustelusta jäi semmoinen kutina, että ajatusta on kehiteltävä pidemmälle, ja jatkettava täällä blogissa...

Mari Saario ja Jenny Kangasvuo ottivat Finnconin kaunokirjallisissa kisoissa huikean menestyksen – he tosiaan olivat viikonlopun kuningattaria (tai kuninkaita…) Mari voitti sekä Hekuman että Novan (ja Novassa vielä kymmenes sija), Jenny taas nappasi kaksoisvoiton Atoroxissa sekä sijoittui Hekumassa kolmanneksi. Kuoria avatessa oli käsittämättömän huikea tunne. Hekumassa arvelin,että Jenny ja Mari putkahtavat esiin, mutta olin veikkaamassa heidän tekstejään päittäin ristiin. Hauskaa sitten olikin, kun Atorox-paneelissa Mari ja Jenny kilvan kehuivat toistensa tekstejä, ehkäpä jotakin yhtäläisyyksiä niin menestyksessä kuin vahvassa tavassa kirjoittaakin.

Jenny Kangasvuo ja kuuluisa patsas

Marin Hekuma-voittajateksti Sateenkaari 2256 on fragmentaarinen kokonaisuus, jossa luodataan sateenkaariajattelua tulevaisuuden näkökulmasta… Monia mielenkiintoisia juttuja! Marin Nova-voittaja Keveät taas edustaa toista ääripäätä, historiallista, jonnekin suomalaiseen esikristilliseen aikaan sijoittuvaa tarinaa Miljasta, joka elää alistetun naisen asemassa. Uskomattoman hyvää päähenkilöön eläytymistä, ja mukaansatempaavaa tarinankerrontaa. Marin kymmenenneksi sijoittunut Diogeneen lyhty on tunnelmaltaan ja rytmiltään aivan toisenlainen tarina, lingvistin ja ensikontaktien tarina. Kokonaisuutena nämä kolme novellia todistavat, että Mari osaa kirjoittaa monipuolisesti.

Atorox-voitto meni vuorostaan täsmälleen oikealle henkilölle ja novellikin on hyvä – lihansyöminen ja muistojen yhdistäminen oli jotakin uniikkia, jollaista en ollut ennen lukenut. Itse en ollut tänä vuonna Atoroxista äänestämässä ja vaikeaa tekstien järjestykseen laittaminen olisikin ollut, sillä niin monta tiukkaa novellia siellä kärjessä minusta oli. Rajaniemen Isännän ääni, Niemi & Salmisen Eräitä kevätpäiviä… Onneksi ei tarvinnut miettiä sitä kymmenen järjestystä!

Odotan Jennyn ja Marin teksteistä tulevaisuudessakin paljon. Kotimaiselle spekulatiiviselle kentälle – ja science fictionin tähtitaivaalle – mahtuisi lukuisia kustantamoiden kautta ilmestyneitä teoksia lisää. Näiden kahden kohdalla kyse ei ole kuin oikeasta tarinasta ja oikeasta ajoituksesta, ja tietenkin vähän tuuristakin. Mutta perustukset ovat jämäkällä mallilla!

Novassa oli merkittävää se, että tänä vuonna miehet olivat valloittaneet paljon paikkoja, ja mukana oli monia uusia nimiä. Kuulin, että moni on kyllä aiemmin kirjoittanut, mutta nyt oli ensimmäinen näyttävä sijoitus. Bubbling underissa oli monia uusia nimiä. Nova siis lienee saavuttanut tavoitteensa: aloittelevia kirjoittajia on tavoitettu (siitä kielii se, että selkeästi aloittelevien tekstejä oli kisassa mukana tänä vuonna paljon enemmän kuin aiemmin) ja kisa myös nostaa esille uusia nimiä. Ainakin Deathwriters-kirjoittajien  pitkällinen työ on kantanut hedelmää, ja paikalla olikin menestyneiden kirjoittajien kannustusjoukot. Se, mikä oli harmillista, että Atorox-paneeli ja Deathwriters-paneeli menivät ohjelmassa päällekkäin. Atorox-paneelissa kun puhuttiin myös Novasta ja Hekumasta, ja DW-kauhupaneeli olisi yhtä lailla taatusti kiinnostanut monia. Mutta näin se menee, conissa ei voi saada kaikkia päällekkäisyyksiä poistetuksi, sillä aina tulee uusia päällekkäisyyksiä…

Atorox-paneelissa muuten päädyttiin taas kerran siihen samaan, että kirjoituskisoista on apua esille nostajina ja deadlinen antajina. Kisojen kirjosta pidettiin ja lisääkin peräänkuulutetaan, esim. omalle high-fantasy –kisalle voisi olla kysyntää, ja miksei myös kovan scifin kisalle. Puhumattakaan teemakisoista. Jenny muisteli, että semmoinen kisa kuin "Tabu" on ollut, muistaakseni se oli Lumoojan kisa. Hienolta kuulostava teema, ja itseäni alkoi innostaa, että moinen pitää vielä joku päivä saada aikaiseksi (ettei nyt ihan työttömäksi jää erilaisten viritelmien suhteen)

Suurelle yleisölle Aleksi Kuutio ja Tiina Raevaara saattavat tietenkin olla uusia nimiä, mutta minulla on ollut kunnia törmätä heihin jo aiemmin. Juhani Havukainen on mielestäni vilahtanut aiemmin bu-listalla. Saatan unohtaa nyt ihmisiä...

Hekumassa taas vanhat tutut jyräsivät ihan täysin. Merkittävää oli, että moni Portista ja muistakin lehdistä tuttu konkari oli nyt kisan kärjessä, mm A.C. Ross ja Jukka Laajarinne. Veikeää, että sitä lukee joitakin novelleja "naisen kirjoittamina" tai "miehen kirjoittamina". Harri Erkin Resonanssi yllätti minut täysin, niin loiskuvasti se kuvasi naisen ja musiikkiesityksen eroottista suhdetta. M. G. Soikkelin Kukin kukille oli taas naisellinen.

Raapalesarjassa vanha konkari Mixu Lauronen otti ja nappasi varmoin ottein voiton. Ilmoitus sukupuolen korjaamisesta oli kerrassaan hulvaton pidättäytyvässä asiallisuudessaan. Luimme Salmisen Katjan kanssa raapaleita ja yhden novellin illanvietossa, ja aplodeista päätellen tekstit toimivat ääneen luettuina.

Moni jäi nyt ehkä suremaan sitä, ettei menestystä tullut. Ei hätää, Portin kisaan ehtii vielä osallistua. Ja vastaan mielelläni (jonkinlaisella aikataululla) kysymyksiin, jos joku haluaa selvittää, missä päin listoja oma novelli on Novassa/Hekumassa seikkaillut. En lupaa pitkiä palautteita (koska kohdistan energiani novelleihin, joita tarjotaan Usvaan – no, novellejahan saa toki tarjota Usvaan), mutta luonnollisesti voin katsoa muistiinpanoni ja luonnehtia tilannetta yleisesti. Pyynnöt osoitteeseen usvazine@gmail.com

Molempien kisojen tuomaristot haluavat painottaa sitä, että tekstejä, niitä menestyneitäkin, on syytä vielä hioa tarkemmin.

Aivan tavallinen metallifani Jone kertoi pitävänsä kovasti Jenny Kangasvuon novelleista. Jenny olikin sitten kuulemma ainoa, jonka tekstejä hän lukee. Vähän valikoivalta kuulostaa.

Parhaillaan moni kirjoittaja odottaa kuulumisia Novasta, Hekumasta ja Atoroxista. Tuleeko kutsua vai ei? Kaikkien näiden kisojen tulokset ovat jo ratkenneet ja sihteerit lähettävät parhaillaan niitä kutsuja Finnconissa tapahtumaan huipentumaan. Novassakin on siis raaditus tehty ja raadit kirjoittavat palautteita 25:lle parhaalle.

Monen kohdalla odotus kääntyy pettymykseksi. Kutsua palkintojenjakoon ei tulekaan. Päiviä kuluu, ehkä jostakin tulee huhu, että joku tuttu on kutsun saanut. Vituttaa ja kadehdittaa. Tulee kirjoittajaitsetunnon notkahdus: pettymys, kun toiveet menestyksestä murskautuvat, turhautuminen, kun ei taaskaan menestynyt. Ja vähän kiukkuisena itsetunto nostaa päätään ja toteaa: ihan paska tuomaristo, kun ei ymmärtänyt tekstiäni. Sen täytyy johtua siitä, että siellä on se tyyppi A, joka suosii vain tietyntyyppisiä tarinoita. Tai siitä kun siellä on se tyyppi B, joka haluaa jotakin käsittämättömän korkeakirjallista. Ainahan ne tuomaristot ovat tosi subjektiivisia. Eivät kuitenkaan ole löytäneet yhteisymmärrystä vaan arponeet ne voittajat. Suosivat niitä samoja, kun tunnistavat ne tyylistä.

Hetken itsepainiskelun jälkeen ajatus hieman muuttuu: jos kuitenkin pääsisi shortlistille, niin sekin tyydyttäisi...

Ja kun uho laantuu, niin lopulta alkaa kiinnostaa, mikä siinä omassa erinomaisessa tekstissä olikaan pielessä. Löytyy ehkä jotakin korjattavaa. Löytyy ehkä paljonkin korjattavaa. Mutta joskus on vaikea sanoa, mihin suuntaan sitä sitten kehittäisi. Porttiin ehtisi novellin nippa nappa lähettää ennen sen deadlinen umpeutumista, kun vain tietäisi, mitä tekstille tekisi.

Olen nähnyt tämän vuoden Novan esiraadituksessa monta novellia, joista on helppo sanoa, miten niitä voisi korjata. Rakenteen jäntevöittämistä, tiivistämistä, ja ennen kaikkea kaunokirjallisen kieliasun kohentamista. Usein kirjoittajan tuoreus kirjoittajana näkyy siinä, että tekstistä saa hakemalla hakea kuvallisuutta. Tarina on väännetty kasaan peruskielellä, vähän kuin olisi ainekirjoitustunnilla kyhätty juttu kasaan, eikä lukijan makuhermoja kutkuteta ollenkaan. Tai sitten väännetään rautalankaa, dialogi on puisevaa ja tekstin pointti selitetään monelta kantilta puhki. Ideoitakin ja niiden tuoreutta voisi miettiä enemmän. Moni kirjoittaja on vieraillut siellä tutulla fantasian, scifin ja kauhun puuhalaatikolla, jossa asuu vampyyreitä, ihmissusia, ulkoavaruudesta tulevia uhkia ja ihmiskunnan uudet perustajat, Aatu ja Eevi nimeltään.

Harmi, etteivät resurssit riitä kaikkien kisaajien ohjeistamiseen. En tosin tiedä, onko siitä palautteesta apua vai ei, sillä menneistä kisoista on häntäpään osalta tullut kovin vähän palautetta. Kärjen osalta voi sanoa, että moni on noussut Novan kärkisijoille painiskeltuaan sitä ennen vuosia siellä massan joukossa. Näin olen havainnut esim. viime vuoden tuloslistasta.

Mutta mitä tästä kirjoituskisavitutuksesta sitten pitäisi sanoa? Heittää hanskat tiskiin ja lopettaa osallistuminen? Jatkaa sitkeästi ja takoa päätä seinään, toivoa että tuomaristo vaihtuu ensi vuonna suopeammaksi?

Minusta kisat ovat hyvää harjoitetta, ei pelkästään sen suhteen, että sen avulla peilaa omaa tekstiä ja väkisin jokaisen kisan jälkeen miettii, mitä voisi tehdä paremmin. Kisa myös kasvattaa kohti tulevia pettymyksiä. Se kasvattaa kohtaamaan sen, kun kustantaja sanoo kiitos ei, vuodesta toiseen. Kun lopultakin saa tekstin julki, mutta kirja ei myykään, kriitikot haukkuvat sen tai lukijat eivät ymmärrä. Kun kirjailijoiden hiekkalaatikkoleikeissä kollega tönii ja toinen ei suostu leikkimään ollenkaan.

Kirjoittaminen puoliammattilais- ja ammattilaistasolla on loputonta kilvoittelua, ja jos kilpailu lannistaa, kannattaa välttää tilanteita, joissa joutuu lähtöviivalle muiden kanssa. Puhumattakaan siitä, että voi joutua kisaamaan itsensä kanssa, tyydyttämään omaa sisäistä molokkiaan, joka haikailee menneiden hyvien tekstien perään ja kaipaa yhä parempaa ja yhä timmimpää lopputulosta.Ja pöytälaatikko se vasta kyltymätön kaveri onkin!

Kaikesta pinnistelystä huolimatta kirjoittaminen on vaivan arvoista niille, jotka kutsumusta sen pariin tuntevat. Kirjoittaja kirjoittaa elämästä, joka on täynnä konflikteja ja vaikeuksia, eikä hänen pidä kuvitella, että itse kirjoittaminenkaan olisi puhdas niistä. Inspiraatiota ja autuutta on turha jäädä odottamaan. On vain kirjoitettava, kirjoitettava, välillä kirjoitettava paskaa ja lopulta jossakin välissä sinne kuonan ja töryn joukkoon syntyy helmiä.

Oriveden kuusipäiväinen rupeama on ohi. Minulta kysyttiin tiukkoja kysymyksiä: miksi opetan, mitä ajattelen opettaessani ja mitä minä siitä saan. Koska täytyyhän minun saada sitä jotakin, jotta jaksan olla kuudentoista kirjoittajan kanssa ja syventyä heidän teksteihinsä jokaisen oman maailman ehdoilla.

Laskin, että annoin kuuden päivän aikana yhdeksänkymmentäkuusi tekstipalautetta, suurin osa niistä ex tempore, tekstit tuotiin lokeroon aamuksi, kopioitiin ja luin ne siinä yhteydessä kun teksti luettiin ääneen tunnilla. Sanottavaa oli jokaisesta, ja keskustelua käytiin kiivaasti.

Kyllä Orivesi on erinomainen keino nollata ajatukset, myös opettajalle. Omiin teksteihin suhtautuu nyt ihan tuorein silmin, kun on viikon pohtinut, mikä toisten teksteissä toimii ja mikä ei. Jo aiemmin viittasin siihen, että peruskurssilla kehitys on huimaa. Oppia otetaan vastaan ja siitä keskustellaan, kaikkea ei suinkaan niellä sellaisenaan. Se on kehittävää myös omille vuorovaikutustaidoille.

Raskasta kurssi kuitenkin on, sillä tavalla, että kurssin aikana ei aikaa jää millekään muulle, ja jälkikäteen täytyy nukkua muutama yö tuhdimmin, jotta taas jaksaa eteenpäin.

Kirjoitusohmmat jatkuvat sitten toisenlaisen palautteen merkeissä. Novassa olisi edessä muutaman henkilökohtaisen arvion  tekeminen ja yleispalautteen kirjoittaminen. Tänä vuonna tuntuu, että mitähän uutta sitä sanoisi sille jatkosta karsiutuneelle massalle, kun on jo monena vuotena ollut sitäkin tekemässä. Perusasiat eivät ole miksikään muuttuneet, yhä kaipaan nasevaa alkua, johdonmukaista juonta, uusia innostavia ideoita ja omintakeista tyyliä. Tämän vuoden sato on kyllä tosin erilainen. Semmoinen aikoinaan kiusannut vaiva kuin prologi on kadonnut novelleista tyystin. Ilmeisesti siis palautteilla ja palopuheilla on ollut jonkinmoista vaikutusta. Samoin haltiatarinoita kirjoitetaan aikaisempaa vähemmän.

Voidaan tietenkin kysyä, miten tällaiset ohjeet ja kisat ylipäänsä vaikuttavat  kirjoittajan kehitykseen ja kentän toimintaan. Minulla on vakaa usko siihen, että ne johtavat kohti kaunokirjallisempaa ilmaisua. (Niin monella muullakin). Mutta toisaalta taas on niitä kirjoittajia, jotka haluavat tehdä tarinoita omalla tavallaan, "säännöistä" ja ohjeista piittaamatta, harrastuksen vuoksi. Heille kirjoituskisat lienevät pettymysten jatkumoa (jos he enää osallistuvat minnekään). Jos joku kirjoittaa vain itselleen ja kaveripiirilleen, niin eipä sillä ole väliä, millaista aloituksia teksteihin vääntää tai miten kliseistä tekstiä suoltaa.

Eihän kaikista tarvitse tulla kirjailijoita, sananikkareita ja taitureita. Voi kirjoittaa omaksi huvikseen. Ja sekin on tässä opittu vuosien varrella, että kauneus ja täydellisyys on kirjoituskilpailun tuomarin silmässä. Ei pidä kirjoittaa kisaa ja tuomaria varten, vaan itseään varten. Jokainen on oman tekstinsä ensimmäinen lukija, ja hänen on miellytettävä ensin itseään, vasta sitten muita.

Natalia Laurila, joka on kanssani Nova-tuomaristossa, on raadittanut oman arvionsa Novan kärjestä. Niin minäkin, ja Natan lausunnon kanssa olen pitkälti samoilla linjoilla, jonkin verran poikkeamia on yksittäisten novellien kohdalla. Kärki on kovin kapea, vain muutama novelli ottaa ja koskettaa, ja monessa muussa semifinalistissa on paljon korjattavaa ja paikattavaa.

Novan kaltaisessa kisassa, kun kyse on kumminkin aloittelijoille tarkoitetusta rupeamasta, voi jonkin verran asioita antaa anteeksi. Joutuu tasapainoilemaan sen kanssa, arvottaako teknistä ja kaunokirjallista taitavuutta sisällön yli. Joillakin kehityskelpoisilla kirjoittajilla on nimittäin erittäin mielenkiintoisia ideoita, joissa on oivallisen spefitekstin ainekset kasassa, mutta toteutus ei ole idean tasolla. Vähän siis semmoinen tilanne, että palkitseeko erittäin taitavasti kirjoitetun vampyyritarinan (kun vampyyritarinoita on jo ziljoona kirjoitettu) vai vähemmän hyvin kirjoitetun tarinan, jossa on uniikki idea.

Olen kirjoittanut kaikista novelleista arviot ja muutkin tuomarit ovat kirjanneet aatoksiaan. Kaikki 25 loppukisassa mukana ollutta tulevat saamaan palautteen. Toivon mukaan niistä palautteista on apua, ja kirjoittajat kehittyvät. Vaikka teksti ei sijoittuisikaan, se saattaa löytää julkaisukanavan ja editointi olisi monelle tarpeen. Eikä editointi ole välttämättä pahitteeksi kymmenen sakkiin päässeillekään.

Sille uniikin idean omaavalle tekstille on paljon tehtävissä: kun korjaa rakenteen / kielen/ lapsukset, on kasassa kokonaisuus, joka sykkii ja elää kiehtovasti. Mutta miten toimia sen hyvin kirjoitetun, ei niin tuoreen tekstin kanssa? Se joutuu todennäköisesti isompaan remonttiin, koska siitä olisi saatava tuoreempi. Itse olen käytännössä kokenut niin, että usein vain täydellinen uudelleenkirjoitus auttaa. Ziljoona kertaa nähdystä vampyyritarinasta voikin tulla mainstream-runo, ja sen jälkeen se toimii ihan toisin.

Lienee paikallaan mennä sorvin ääreen ja pöllyytellä omia luutuneita testejään uuteen uskoon. Onhan täällä metsässä näitä novellintaimia, osasta ovat myyröt syöneet kärjet tai juuret pois... toiset ovat kuivuneet, mutta muutama vielä sinnikkäästi pyrkii kasvamaan.

Kirjoitan toisella aivolohkolla käsikirjoitusta ja toisella mietin Novan toisen kierroksen toimintastrategiaa. Kaksikymmentäviisi novellia luettavaksi. Haittana tai etuna, miten sen nyt ottaa, on se, että minulla on valmiiksi ennakkokäsitys lukemisen alla olevista novelleista. Minulla on valmiina noin kymmenen kärki mietittynä, mutta luen toki kaikki. Ja luen vielä uudestaan jotta voin olla aivan varma mielipiteestäni.

Näillä venytyskierroksilla mitataan ennen kaikkea novellin kulutuskestoa. Jos novelli on erittäin sujuvasti kirjoitettu, sen jaksaa lukea yhä uudestaan ja uudestaan. Jos se on monitahoinen, toisin sanoen niin haastava ja vaikea, että sitä ei ole voinut täysin sulattaa ensiluvulla, sillä on myös hyvät mahdollisuudet kestää kulutusta.

Mutta yhden idean tarinat ja sekavat kombinaatiot kärsivät tällä kierroksella. Liian standardi kieli, yllätyksettömyys ja tuttuja latuja kulkeminen muuttuvat myös miinukseksi. Samoin jos novellia lukiessa on liian pihalla (pihalla voi aina olla, mutta ei puskassa)

Tuomarointivaiheessa oma maku nousee tärkeäksi kriteeriksi. On luotettava vaistoonsa ja siihen, kun se toteaa, että jokin teksti vain on hyvä, että siinä on sitä jotakin kipinää, jonka vuoksi se ansaitsee korkean sijoituksen.

Toki urakassa voi pisteyttää novelleja erilaisin argumentein. Yksi piste taitavasta kaunokirjallisesta kielenkäytöstä. Toinen yllätyksellisyydestä. Pisteitä myös idean tuoreudelle tai vanhan kliseen kivalle kierrättämiselle, hyvälle ympäristökuvaukselle, oivaltavalle henkilökuvaukselle, tiiviille ja novellistiselle ilmaisulle, spefistisyydelle. Konflikti on oltava, ja jos käännettä ja muutosta on havaittavissa, niin siinä vaiheessa minä kehrään.
Siitähän niitä perusteita löytyykin.

Mutta kaikista kriteereistä huolimatta hyvä novelli tuntuu hyvältä, ihan tunneperäisesti.Siinä on sitä jotakin vaikka ei voisi tarkalleen sanoa, mikä se jokin on.

Lähtökuopissa siis. Mutta vaikka jatkoon menijät ovat tiedossa, en koske niihin vielä. Pieni tauko ja hetkellinen unohtaminen tekevät hyvää. Sen jälkeen tuorein silmin novellien pariin! Ja armoa ei anneta.

En voi vielä kehua aivan avoimesti Novan kärkitekstejä, koska kisa on edelleen käynnissä ja nimimerkkisuoja voimassa.  Mutta jotakin yleistä voin turinoida teksteistä, jotka tekivät vaikutuksen.

Tänä vuonna Novan kärki oli kapea mutta kovatasoinen. Kiinnitin huomiota kolmeen keinoon, jolla minut sai hurmaannutettua: napakka aloitus, outoutettu miljöö sekä erikoinen juju.

Napakka aloitus on tärkeä: tunnustan, että pyörittelin novelleja pöydälläni ensimmäisen liuskan vaikutelman perusteella, ja pistin "todella lupaavat" omaan kasaansa. Ja aika usein sinne päätyi juuri niitä laadukkaita novelleja. Taitavan kirjoittajan ja tarinankertojan pystyy erottamaan joukosta jo silmäilemällä, ihan pelkkien sanavalintojen pohjalta. Taitavan kirjoittajan kieli on kaunokirjallisesti kutkuttavaa.

Hyvä aloitus on yllättävä, epätavallinen, tai niin hengästyttävä, että on helppo jatkaa eteenpäin. Kokonaisuus ehkä etenee tasaisesti tiettyä tunnelmaa kasvattaen, kunnes räjähtää yllättävään loppuratkaisuun. Aloituksesta yleensä jo näkee novellin keskeisimmän ristitiidan, tai saa vihiä siitä.

Miljöö oli toinen niistä keinoista, jotka vetosivat minuun tänä vuonna. Muutama kirjoittaja on luonut sellaisen miljöön tai maailman, jota on pakko ihailla. Spefitekstissä on mahdollisuus outouttaa kokonaisuus arjen yläpuolelle, ja kun se tehdään sormella osoittelematta, tarina puhkeaa kukkaan. Miljöön voi rakentaa joko suurien rakenteiden kautta tai yksityiskohtien kautta: Joskus voi olla tarpeen kertoa jo ensimmäisessä lauseessa, että paikka ja aika on outo, eikä mikään tuntemamme luonnonlaki siellä välttämättä päde. Toinen tapa on edetä koko ajan lukijan älyhermoja kutkuttaen, paljastamalla pienien vinkkien kautta, ettei kaikki olekaan kuten reaalitodellisuudessa.

Nautin siitä, jos scifitekstissä tulevaisuuden yhteiskunta ja sen oudot lainalaisuudet pilkahtelevat tarinan lomassa esiin. Nautin myös siitä, jos fantasianovelliin on saatu omintakeinen fiilis esimerkiksi sanavalintojen tai lauserakenteen poljennon kautta.

Kolmanneksi koukutuskeinoksi mainitsin jujun. Erikoinen idea tai lähestysmistapa voi olla juju, ja tänä vuonna minulle myös huumori oli juju. Olen huumorinovellien suhteen aika kranttu, koska ne naurattavat minua harvoin. Tänä vuonna törmäsin huumorinovelliin, joka sai minut aidosti nauramaan. Huumori on aina mielipiteenjakaja, ja todennäköisesti tämäkin novelli tulee herättämään ärtymystä sekä iloa.

Ylipäänsä kisoissa saa irtopisteitä positiivisuudella ja huumorilla, koska ne ovat harvinaista herkkua. Spefi kuten novellistiikka yleensä tuppaa helposti kääntymään synkistelyksi: ristiriitojen ja konfliktien keskellä on vaikea pitää optimismin lippua korkealla olematta tahattoman naivi.

Novellin pituus ei ole merkitsevä tekijä: tänäkin vuonna jatkoon menee pitkiä ja lyhyitä novelleja. Ehkä kumminkin enemmän niitä pidempiä kuin lyhyitä - moni tarina vaatii hieman enemmän liikkumatilaa kuin kaksi tai kolme liuskaa. Oleellista on se, että novelli on kirjoitettu sisältämänsä tarinan mittaiseksi. Yhden idean novelli voi hyvinkin toimia, jos se on maltettu kirjoittaa riittävän lyhyeksi, tarinansa kokoiseksi, ja se on toteutettu johdonmukaisella tyylillä ja teräksisellä kielen hallinnalla.

Seuraavaksi alkaa toinen lukukierros ja parhaimmisto pitäisi laittaa järjestykseen. Tehtävä on haasteellinen, sillä hyvin erilaisten tekstien arvottaminen on aina hankalaa. Ja toisilla tuomareilla on taatusti erilaiset mielipiteet, joten yhteensovittamista on luvassa.

Viitosia neljä, nelosia yhdeksän, kolmosia kahdeksantoista. Siinä se kärki, joka kiinnosti ja inspiroi minua Novan esiraadituskierroksella.

Kakkosen päädyin antamaan noin 70:lle novellille, ykkösiä jaoin noin 60. Näiden kahden kategorian raja on häilyvä, varmaan moni novelli olisi ansainnut enemmän kuin ykkösen, mutta jatkokäsittelyn kannalta sillä ei ollut merkitystä. Tämä raaka jako on oikeastaan matemaattista, mutta ei kyllä Gaussin käyrän mukaista. Koska Novassa on karsittava jatkoon menijät noin kahteenkymmeneenviiteen, on henkilökohtaisessa listassakin pakko vetää raja hyvin korkealle. Kolmosen saaminen tarkoittaa sitä, että harkitsen novellia vakavissani jatkoon ja tarvittaessa puolustan sen paikkaa muille esiraatilaisille.

Kakkoskastiin päätyneitä novelleja ei pidä pitää huonoina, vaan epätäydellisinä, keskeneräisinä, työstökelpoisina. Osa näistä novelleista on esimerkiksi sortunut liian ohkaiseen spefiainekseen. Olen spefin suhteen hyvin avarakatseinen, mutta jossakin menee alaraja, jonka jälkeen mielenkiinto tekstiin Novan raameissa alkaa heiketä.

Joissakin novelleissa on hyvä idea, mutta henkilökuvaus, miljöökuvaus tai toteutustapa ei tue kokonaisuutta, ja idea hukkuu muun sälän joukkoon. Kyseessä on kumminkin kaunokirjallinen kirjoituskilpailu, ei parhaiden ideanikkareiden seulonta, joten kielelliset ja tyylilliset vaatimukset ovat aina korkeat ja novellin on vakuutettava kaunokirjallisesti.

Liian tuttu kuvasto on huono asia. Tolkienista tutut haltiat haltioina, roolipelien hahmoluokat stereotyyppisesti käsiteltynä, vampyyrit normaalilla imemiskeikalla tai tavanomainen tarina alieneista valloittamassa maata ovat kulunutta kalustoa. Monta kertaa nähty ja koettu, ja siksi ei säväytä.

Loogisuusvirheet ärsyttävät. Monimutkaisissa rikostarinoissa, avaruusseikkailuissa tai aikamatkatarinoissa kirjoittaja saattaa tarinan huumassa unohtaa massan joukkoon loogisia aukkoja. Esilukija, joka haistelee ja maistelee kokonaisuutta, kompastuu näihin helposti. Monta kertaa mietin, että jos kirjoittaja olisi näyttänyt tekstiään jollekulle asiasta kiinnostuneelle, olisivat nämä lapsukset ehkä saatu nitistetyiksi.

Novelli ei ehkä täytä novellin vaatimuksia, vaan on enemmänkin kertomus, kasku, tai pahimmassa tapauksessa palanen suuremmasta kokonaisuudesta, jopa romaanista. Yhden idean novellit, joissa ei ole mitään muuta kuin jokin juonellinen paljastus, harvoin säväyttävät. Jos paljastuksen lisäksi kieli on aistivoimaista, rakenne timanttinen ja tarina koskettaa, novelli voi hyvinkin olla kärkikahinoissa mukana.

Kuinka sitten novelli päätyy sinne ykkösten joukkoon?
- Kopioimalla jostakin kirjasta tai televiosarjasta hahmot ja juonen ei ainakaan vakuuta ketään.
- Kirjoittamalla tarinasta päättömän kokonaisuuden, jossa on liiaksi juonenpätkiä tai henkilöhahmoja, tai ei juonta ollenkaan.
- Tekstin putkeen kirjoittaminen, ilman minkäänlaisia kappalejakoja on myös aika tehokas keino ainakin uuvuttaa tuomari.
- Spefin unohtaminen pudottaa ykköseen.
- Rasistinen tai muuten moraaliltaan kyseenalainen teksti on huono juttu: esim väkivalta tai seksi ilman perusteluja, vain shokkiefektin vuoksi.
- Tajunnanvirtadada tai tuokiokuvaus ilman tarinaa tai jännitettä jää tarinallisten toteutusten jalkoihin. Eikä tallennu tuomarin mieleen.
- Kielen tasolla liian yleinen, ainekirjoitusmainen kirjoitustapa, jossa ei ole minkäänlaisia tarkkoja havaintoja tai yksityiskohtia, on myös pisteitä alentava tekijä.
- Kielioppivirheitä, muuten vain tönkköä ja puisevaa kieltä.

Kirjoittajan nimimerkki ei ole sijoituksen kannalta merkityksellinen, vaikka tuomaria voi ilahduttaakin tai muuten vain aiheuttaa hauskoja hetkiä.  Novellin nimi ei laske pistesijaa, jos kaikki on muuten kunnossa. Yleensä toki viitosen novellilla on myös hyvä tai ainakin kohtuullinen nimi. Nimien puolella paljastavuus on paha asia: esimerkiksi "Miia ja kummitus" on huono nimi, jos kokonaisuudessa ei ole yhtään mitään muuta tarjolla kuin Miia ja kummitus. Nimi myös saattaa vaikuttaa lukijan tulkintaan, "Satu palavasta pensaasta" antaa odottaa satua, ja "Todellisyys XYZ-koordinaatistossa" taas scifiä.

Omalla tavallaan jännittävää oli se, että Novassa oli tänä vuonna monta samannimistä novellia. Yksittäisen, yleisen sanan valitseminen on siis aina riskaabelia. Tekaisen taas esimerkin: on hyvinkin todennäköistä, että isoon kisaan saapuu kaksi novellia, joiden nimi on "Metsä", "Varjo" tai "Kuolema". Tänä vuonna jopa niin, että yhden novellin nimi oli toisen kirjoittajan nimimerkki. Esiraadin oli pidettävä silmät tarkkana, ettei ääni mene väärälle tekstille.

On muuten yksi asiavirhe, joka toistui useammalla kirjoittajalla. Sanojen "laji" ja "rotu" merkitys kannattaa tarkistaa sanakirjasta ja pohtia, ovatko ihminen ja satunnainen ökkömönkiäinen eri lajia vai eri rotua... Pieni detalji, mihin kenenkään menestys ei kaadu, mutta hyvä opetella silti.

Tässä aatoksia häntäpäästä. Tuonnempana kehun kärkeä.

Tämä viikonloppu on ollut oikea tehoviikonloppu. Perjantaina oli Novan esiraaditus. Vielä junamatkalla luin tekstejä silmät ristissä ja päivitin tietojani.

Istuimme kotioloissa neljä tuntia ja kävimme läpi kolmen esiraatilaisen kommentit teksteistä. Tytti Korhonen, Leila Paananen ja minä juttelimme ja vertailimme näkemyksiämme, sihteeri Kirsi Saaros kirjasi numeroita ylös. Ristiintaulukointi oli kivaa: yllättävän samansuuntaiset lausunnot rapsahtelivat kuorona kaikkien kolmen suusta. Tekstejä oli 170, monet pystyi ohittamaan nopeasti mutta myös pohdittavaa riitti. Vain muutaman novellin kohdalla oli selkeitä näkemyseroja, ja ne huomioitiin hienosti.

Parhaimmisto löytyi helpolla. Vielä on toki pisteiden laskun tarkennusta ja viimeisten jatkoon otettavien novellien valinta edessä, mutta käytännössä esiraaditus on päätöksessä. Minut yllätti se, että tänä vuonna kisan kärki oli kapea ja selkeä. Ja että annoin yllättävän vähän kolmosia. Palaan erillisessä blogimerkinnässä vielä tähän aiheeseen ja pohdiskelen niitä avuja, millä jako lopulta muodostui.

Hekuman kisaraaditus oli sitten lauantaina. Istuimme Katja Salmisen ja Pasi Karppasen kanssa Ravintola Koulussa ja hekottelimme loisteliaille lausunnoille, joita eri tekstit kirvoittivat. Jokaisella oli yhteisten suosikkien lisäksi omat lemmikkinsä, ja parhaimpia olivat kaikki ne lukuisat perustelut, miksi jonkun tietyn novellin tai raapaleen on päästävä jatkoon. Esiraati pyrki huomioimaan valinnoissaan erilaiset tunnelmat, seksuaaliset suuntautumiset ja erotiikan asteet. Ja tietenkin mukana täytyi olla spefiä.

Iltapäivällä seurasi Suomen Tieteiskirjoittajien hallituksen kokous, jossa suunnittelimme parin tunnin ajan kesän ja syksyn toimintaa. Finncon-tapahtumassa tulee olemaan ohjelmaa, ja luonnollisesti myös myyntipöytä.

Lähdin Turusta lauantai-iltana kymmenen aikaan kotia kohti, Helsingin kautta. Puolenyön aikaan kadut näyttivät hiljaisilta.  Kampin bussiasemalla minulla oli puoli tuntia vaihtoaikaa ja kömmin maan tasalle keskelle huutomerta. Ravintoloiden ulkopuolella oli joukko ihmisiä katsomassa ja huutamassa kun Lordi päihitti ja pesi muun Euroopan. Kyllä oli hienoa olla kotoisin monsterirokin maasta!

Olen joko hellämielinen, tai sitten tämän vuoden Nova-sato on onnistunut tuomaan silmieni eteen ennätysmäärän hehkeitä ja riittävän kypsytettyjä novelleja. Olen lukenut ehkä puolet (tai alle, koska tämä on mahdollisesti huippuvuosi), ja olen löytänyt jo neljä novellia, joiden kohdalla olen piirtänyt lyijykynällä viitosen. Nelosiakin on löytynyt useampia.

Tekstit ovat keskenään erilaisia, mutta kaikkia yhdistää se, että niistä on löydettävissä kunnon tarina. Kaikki eivät edes ole pitkiä, on lyhyitäkin, muutaman liuskan mittaista lyhytproosaa.  Ensimmäisen kolahtaneen novellin kohdalla minun oli hetkeksi lopetettava lukeminen ja jäähdyteltävä, ennen kuin pystyin tarttumaan seuraavaan. Novellit voivat olla keskenään hyvin erilaisia, mutta  ne jättävät mukavan jälkimaun: kirjoittaja tietää, mitä tarinalta haluaa, ja kertoo sen vielä niin että muutkin saavat siitä kaikenlaista irti.

Harmi, etten nyt tässä yhteydessä voi hehkuttaa tekstejä enemmän. Täytyy odottaa kisan tuloksien ratkeamista, ja siihen on kyllä ikuisuus aikaa, tai ainakin toivon, että siihen on ikuisuus. Finncon tarkoittaa sitä, että kesä on jo ohi ja syksy painamassa päälle. Ensin on koettava kesä! Ja sehän on tulossa, linnut parkuvat yölläkin puussa,  sammakot kurnuttavat kuopassa ja rentukat ovat nupullaan.

 

Muutama novelli luettu, ja jo alkoi sisäinen kielipoliisi riehua kahleissaan.

Saavuttuaan mäelle (blink) hän lopetti juoksemisen.

Blink? Siis pilkku väärässä paikassa, lauseenvastikkeen yhteydessä, siellä missä sen ei pitäisi olla.

Lauseenvastike on kaunokirjallisessa tekstissä lataamaton ase. Sitä pitäisi käyttää hyvin vähän, jos ollenkaan, ja purkaa mieluummin lauseita reiluiksi päälauseen ja sivulauseen muodostamiksi kokonaisuuksiksi. Lauseenvastikkeilla saa lauseen helposti raskaaksi määritesumaksi, ja niitä on myös helppo käyttää väärin. Silloin tällöin mausteena ne toimivat, ja taitavan kirjoittajan käsissä niillä saa paljon kaunista aikaan.

Mutta kun se vielä kruunaa pilkulla! Lauseenvastikkeen yhteydessä oleva pilkku on hikirätti vasten kasvoja. Samankaltainen keskeytys kuin kesken eroottisen hetken partneri osoittaisi ovelle ja tokaisisi, että "meillä on ihan kivaa mut miun mummoki haluaa mukaan" (tähän voi kuvitella Juha K. Juntusen tyyliin piirretyn kuvan)

En ole itse kieliopin mestari, teen kielioppivirheitä ja typoja, pilkkusäännöistäkin osa on vaipunut unholaan, mutta lauseenvastikkeiden väärinkäyttö saa minut kiukkuiseksi. Siinä on selkeä esteettinen ärsytyspisteeni. Ja yllättäen näissä tuomaroimissani kirjoituskilpailuissa lauseenvastikkeet ovat pop. Johtuneeko se siitä, että esim. Nova on suunnattu nuorille, ja ne lauseenvastikkeet on juuri lukiossa opetettu, joten on jokin kumma sisäinen pakko harrastaa niitä. Muistan, että itsellänikin oli lukioikäisenä sellainen olo, että ne ovat cool, ja niitä piti sitten joka paikassa käyttää. Vaikka useimmiten ne vain sotkevat ja hämmentävät, muuttavat tekstin kapulakieliseksi eivätkä sovi edes selkokieliseen virkakieleen.

Vaikka novelli olisi muuten kuinka hyvä, on lauseenvastikkeessa oleva pilkku ärsyttävä tyylirikko, joka antaa semmoisen kuvan, ettei voiko näkemäänsä muutenkaan luottaa. Yksi virhe menee vielä typon piikkiin, kaksi ei. Yhtä paha kuin yhdys sana virhe. Ja että mitä väliä sillä on, vaikka kirjoittaisikin vähän sinne päin? Kyllä kuitenkin oikeakielisyyttä kannattaa vaalia. Tai muuten jälki on tällaista: http://jenkkireki.te.nu/uimaallas/

Novassa käyttööni on  hioutunut viisiportainen novellien arvotussysteemi, jota käytän nykyään soveltaen aina kun tarve vaatii. Luokittelu ei ole yksin minun  kehittämäni, vaan kunnia siitä kuuluu Novan esiraatilaisille useamman vuoden ajalta. Jokainen esiraatilainen toki määrittelee numeroiden sisällöt hieman eri tavalla. Tässä minun näkemykseni eri ryhmistä:

Ykkönen
Kielellisesti ja kaunokirjallisesti pahasti keskeneräinen novelli, tai idea on susi jo syntyessään. Kirjoittaja ei vole oivaltanut, että samasta aiheesta on kirjoitettu jo tuhansia novelleja, ja tekstin aihepiiri ja käsittelytapa kulkee tuttuja uria. Teksti päätyy myös tähän kategoriaan, jos siinä ei ole havaittavissa kelvollisia spefi-elementtejä, vaikka se ulkoisesti saattaa spefiltä näyttääkin (täysin genren huti kirjoitetut novellit hylätään)

Kakkonen
Yleensä tässä kategoriassa on paljon novelleja, jotka spefin tai scifin puolesta ovat ideoiltaan oivaltavia, mutta jotka eivät novelleina toimi ollenkaan. Rakenne painottaa vääriä asioita, kaunokirjallinen toteutustapa on tankero. Novellissa selitetään liikaa, väännetään rautalankaa, kirjoitetaan monikertaisia aloituksia tms rikkeitä, jotka yhdessä tekevät tekstistä keskeneräisen. Myös pahoilla kielioppivirheillä putoaa tähän kategoriaan herkästi.

Kolmonen
Teksti on sujuva luettavaa, kaunokirjallisesti kohtuullisen pätevää, ideassa on tuoreutta tai tuttu asia on käsitelty mielenkiintoisella tavalla. Spefi on oleellinen osa novellia, eikä mikään irrallinen tekijä. Teksti ei kumminkaan sytytä minua lukijana intoon. Jotakin tuntuu vielä puuttuvan ja pystyn osoittamaan selkeitä parantamisen paikkoja. Parannettavaa voi olla esim siinä, että teksti kärsii näkökulman tavanomaisuudesta. Jos novelli on muuten hyvä, mutta sen spefiaines tuntuu päälleliimatulta, novelli päätyy tähän kategoriaan. Kolmosen novellit jakaantuvat vielä selkeästi vahvoihin tai heikkoihin kolmosiin. Vahvoilla on hyvät mahdollisuudet nostaa sijoitustaan listallani.
 
Nelonen
Teksti on erittäin lupaava. Idea ja kaunokirjallinen toteutustapa rullaavat, kirjoittaja hallitsee suomen kielen kaunokirjallisen käytön. Jokin vielä jää hankaamaan. Pystyn ehkä osoittamaan selkeät korjaamisen paikat, teksti vaatii vähintään yhden uudelleenkirjoituksen. Korjattavat asiat eivät kuitenkaan himmennä tekstin muita ansioita. Novellista jää hyvä mieli.

Viitonen
Idealtaan ja kaunokirjalliselta toteutukseltaan toimiva novelli, rakenne ja kieliasu kunnossa. Tekstissä on rytmiä, kielikuvia, persoonallista ääntä, se koskettaa. Novelli kestää useita lukukertoja, saattaa jopa avata uusia tulkintoja. Teksti herättää ajatuksia ja toimii nimenomaan spefinä. Sallin kategoriassa pieniä kirjoitusvirheitä ja lapsuksia, nehän on helposti korjattavissa. Usein tällaista tekstiä lukiessa tulee olo, että toimittajana en enää pyytäisi novelliin mitään muutoksia, vaan otan kirjoittajan näkemyksen vastaan sellaisenaan.

Tuommoisesta 150 novellin pinosta nelosia ja viitosia löydän ensimmäisellä lukukerralla kymmenkunta, kolmosia kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen. Sitten alkaa vertailu toisten esiraatilaisten kanssa. Jos kaikki kolme esiraatilaista ovat samaa mieltä, on tapaus selkeä. Mutta jos merkittävää heittoa esiintyy, perusteet vedetään esille ja usein novelli luetaan uudestaan. On mahdollista, että olenkin tulkinnut novellin väärin, tai arvioinut sen ainutlaatuisuuden pieleen. Toisten lukijoiden näkemykset ovat tärkeitä, sillä esiraatilaisten on pyrittävä huomioimaan tasaisesti eri lajityypit ja lukijat.

Oma kolmosten kategoriani on semmoinen, että toisella tai kolmannella lukukerralla jokin novelli voikin alkaa vähitellen kivuta ylemmäs. On käynyt niinkin, että esiraaditusvaiheessa antamani kolmonen on muuttunut radikaalisti varsinaisessa tuomarointivaiheessa, ja olenkin suositellut tekstille palkintosijaa. Keskeneräisen novellin tunnistaa ensimmäisellä lukukerralla, mutta tietyn tason jälkeen on teksti luettava uudestaan ja mietittävä tarkoin, antaako oman subjektiivisen näkemyksensä vaikuttaa liikaa, niin hyvässä kuin pahassa.


 

J. H. Erkon kirjoituskilpailu on perinteikäs areena, jossa uudet, alle kolmekymppiset tekijät pääsevät näkyvästi esille. Monet näistä menestyneistä kirjoittajista jatkavat runoilijoina tai kirjailijoina. Muutamia mainitakseni esimerkiksi Kari Levola,  Taija Tuominen ja Jani Saxell.

Eilen julkistettiin novellikisan tulokset, ja ilokseni voittajaksi paljastui tuttu nimi, toijalalainen Johanna Nordling, joka voitti vuoden 2005 Novan.

Olen iloinen koko Nova-tiimin puolesta: on hienoa, kun meidän systeemimme on tarkkanäköinen ja pystyy löytämään nousevia kykyjä. Vaikka Nova-voittajat taatusti pärjäisivät muutenkin maailmalla, ilman kirjoituskilpailuamme, on hienoa olla osanen sitä prosessia, joka kannustaa kirjoittajia kohti kirjailijuutta. (Ja kuten Sari Peltoniemi hienosti asian sanoiksi puki, ei me olla ihan pöllöjä...)

Palkinnonjakotilaisuus pidettiin Mikkelissä, mutta en päässyt paikalle, nyt hieman harmittaa, koska olisin mielelläni tutustunut Nova-voittajaan. Ehkäpä sitten jossakin toisissa kemuissa.

Nordling ei ole ainoa novalainen, joka on kunnostautunut.  Jenny Kangasvuo ja Natalia Laurila ovat molemmat sijoittuneet näyttävästi Portissa novailun jälkeen, nyttemmin heidät on rekrytoitu Novan tuomaristoon. Miina Supinen sijoittui Gummeruksen kirjoituskilpailussa. Eikä pidä unohtaa Tiina Raevaaraa (Gummeruksen kisan voittajaa), jonka tuotanto teki minuun vaikutuksen juuri Novan kautta.

On muuten naisvoittoinen luettelo. Miesten vuoro kunnostautua!

Kollegani Juha-Pekka Koskisen kanssa käyty keskustelu sai minut pohtimaan suhdettani Portin kirjoituskilpailuun. Kilpailu on kahdenkymmenen elinvuotensa aikana toiminut koko spekulatiivisen kirjoittajakentän kokoajana, vuodesta toiseen innokkaat kirjoittajat lähettävät kisaan tekstejään ja toivovat menestymistä.

Monet ovat nousseet Portin kautta pinnalle, osa on taas pärjännyt maailmassa muutenkin. Minulle kilpailu on ollut tärkeä aktivoija silloin, kun vasta haaveilin kirjailijuudesta. Voi sanoa, että löysin kotimaisen spekulatiivisen fiktion Portin kisan kautta.

Nyt yli kymmenen osallistumisvuoden jälkeen minulla on (lopultakin) ensimmäistä kertaa sellainen olo, että en olekaan enää innostunut. Ideoita on, mutta en ole vieläkään tarttunut yhteen. Normaalisti olen kesään mennessä jo ehtinyt tehdä kaikenlaista viritelmää ja elokuun sumuisiin öihin jää vai loppuhiominen.

Vaan ei tänä vuonna. Ideat lepäävät pöytälaatikossa. Muuta kyllä kirjoitan, mutta en Porttia varten. Ei huvita.

Porttiin kynä täytyy virittää tietynlaiseen asentoon. Ihan mikä tahansa spekulatiivinen teksti ei menestyjäksi kelpaa, vaan on valittava ideoistaan se elinvoimaisin ja tuorein. Vuosien aikana on tullut tuntuma omiin teksteihin ja niiden menestymismahdollisuudet pystyy arvioimaan kohtuullisesti ainakin sinne päin. Joistakin näkee, että ne ovat Portin kisan suhteen kuolleita jo syntyessään. Juuri nyt en jaksa edes pohtia, mikä voisi menestyä ja mikä ei. Kirjoitan mitä ulos tulee, ja se ei näytä Portti-kamalta ollenkaan.

Taidan vähitellen vaipua tuuriporttilaisten joukkoon: yritän pysyä kisasta kuivilla, mutta sortumisen vaara on olemassa ja osallistun ehkä vaivihkaa sittenkin. Tai ehkä keksin repäisevän salanimen ja alan kirjoittaa sen turvin. Jospa se toisi uutta potkua kirjoittamiseen.

Uusille kirjoittajille on luonnollisesti hyvä uutinen, jos vanhukset jäävät kotiin kiikkutuoliinsa. Koko spekulatiivisen kentän kannalta olisi kumminkin tärkeää, että konkarit jatkavat spefi-tekstien parissa. Portin sivuilla kun on hyvä nähdä myös luottokirjoittajien tekstejä. Ja kyllä kova kilpailu nostaa spefin tasoa. Puhumattakaan siitä, että voitto maistuu voittajalle vielä paremmalta, jos on samalla päihittänyt koko spekulatiivisen fiktion kirjoittajien kerman...

 

Nimittäin ensimmäiset Nova-tekstit luettavaksi. Novan deadlinea on vielä jäljellä puolitoista viikkoa, mutta pääsen ensi viikon alussa ensimmäisen satsin pariin. Olen miettinyt sitä jo aiempina vuosina, vaikuttaako tekstin lukeminen "etuajassa", ennen varsinaista suurta massaa, tekstin saamaan arvioon. Hyvissä ajoin tulleita novelleja on yleensä pari-kolmekymmentä, kun suuressa rytäkässä on aina yli sata tekstiä. Ja massa luetaan keskittyneesti, kymmenittäin yhden illan aikana.

 

Yksitellen tulleet tekstit saavat ensiluvussa tarkemman mutta ehkä myös hellemmän kohtelun. Usein niitä ehtii makustella ja pyöritellä, suuren massan tasoa ei vielä tiedä, joten keskitasoinen novellikin voi verrokkiensa joukossa näyttää hyvältä. Kun rysäys tulee, onkin sitten suhteutettava aiemmin luettu uuteen tulvaan ja pohdittava, mikä on tekstien todellinen taso. Ensimmäisinä tulleet novellit tulee luettua ehkä uudestaankin, jotta niiden paikka hahmottuu.

 

Isosta joukosta helmet erottuvat aina edukseen. Kun lukee novelleja päättymättömänä virtana, huomaa hyvin nopeasti, jos joku teksti imaisee mukaansa: kahvi jää keittimeen ja viereisestä huoneesta hihkaistuun kysymykseen ei ymmärrä vastata mitään. Jos teksti on tylsä, sitä ei jaksaisi lukea loppuun saakka, vaan käsi hamuilee jo seuraavaa. Mutta esiraatilainen toki lukee kaiken läpi, vaikka hampaat irvessä. Kaikille annetaan mahdollisuus.

Tekstin pystyy melko hyvin sijoittamaan jonnekin päin paremmuusjatkumoa ensimmäisen sivun perusteella. Ja alku paljastaa, onko kirjoittaja päässyt asian ytimeen vai haahuileeko metsän puolella.

 

On myös aina muistettava heittää henkilökohtaiset mieltymykset syrjään. Teksti voi olla hyvä, vaikka en itse pitäisi sen tarinasta tai tunnelmasta. Jos kaunokirjalliset ja spekulatiiviset kriteerit täyttyvät, niin novelli on ehdolla jatkoon.  

Olen saanut pääsiäispyhien kunniaksi luetuksi nipun Hekuma-kirjoituskilpailun raapaleita ja novelleja. Yksityiskohtiin en voi mennä, mutta yleisiä ajatuksia raadittamisesta voin kyllä jakaa.

Nova-kirjoituskilpailun esiraadittamisesta tämä rupeama poikkeaa siinä, että tavanomaisen spekulatiivisuuden ja hyvän kaunokirjallisuuden vaatimuksen lisänä kriteerinä on tekstin vastaavuus teemaan. Ja se muuttaakin tilannetta mielenkiintoisella tavalla.

Etukäteen arvelimme (kisaa suunniteltaessa*), että kisaan voisi tulla vähän kaikenlaisia "fantasianovelleja". Pohdimme, miten rajaamme pois ei-spekulatiiviset tekstit. Joko kutsumme onnistui, tai sitten pelkomme oli turha: mukan