28.01.2008 - 20:54


Kahdentoista tiimi oli harventunut kymmeneen, vaan se ei menoa haitannut. Mahduimme hieman väljemmin ja keskusteluringistä tuli juuri sopivan kokoinen aparaatti. Olohuoneen pöydälle pinoutui vähitellen mielenkiintoinen huojuva kasa erilaisia kirjoja kauhunovelleista kirjoitusoppaisiin. Toinen suosituimmista, keskustelua herättäneistä kirjoista oli Elokuvan runousoppia; joka sai kehujen lisäksi moitteita tieteellisen puolen huojuvuudesta... no... voisiko sanoa näin että kirjasta löytyi asiavirheitä ja kummallisia lauseita, jotka lienevät peräisin joko käytettyjen lähteiden virheistä tai sitten siitä, että on kirjoitettu ruudulle vähän kaikenlaista ja viimeistely on jäänyt kesken. Eritoten scifiä käsittelevä osuus oli vähän ohuehko ja jotenkin sen makuinen, ettei genre ollut tekijöille tuttu. Silti edelleen kirja toimii hienona käyttiksenä (varoituksena vain, että kritiikittömästi siihen ei kannata suhtautua).

Ja toisena kirjana Mummonsuomi laajakaistalla, josta löysimme hilpeitä sanoja myös kauhukäyttöön, eritoten kun puhuimme murteista ja niiden väistämättömästä humoristisuudesta.

Viikonlopun sielu oli ehdottomasti Boris Hurtta, joka oli kirjoittanut tilaisuutta varten kolme tarinaa: näiden ensiesitys kuultiin sitten kolmena eri päivänä. Hiiden hevosesta kertova tarina kuultiin lauantai-iltana nuotiopiirissä metsän keskellä, samalla paistoimme makkaraa ja ihailimme ihan aitoa talvimaisemaa (ja sen pimeää puolta).Vaahtokarkki muuttuu nuotioon jouduttuaan pulputtavaksi kasaksi vieraalta elämänmuodolta näyttävää massaa, sellaiselta joka voisi räjähtää milloin tahansa...

Elokuvia katsoimme kaksi, enemmänkin olisi ollut varastossa, mutta itse kirjoittaminen ja kirjallisuus varasti shown. Nyt tiedämme kustannusmaailmasta hitusen enemmän, olemme pohtineet käytännön esimerkkien kautta kauhutekstien olemusta ja nautiskelleet saunasta ja luonnosta. Ajatukseni jonkinlaisesta tekstien työpajamaisesta sparrausringistä toteutui sikäli, että paikalle tuoduista teksteistä sai jokainen kirjoittaja parhaimmillaan usean palautteen, joiden perusteella sitten lähteä työstämään tekstiään eteenpäin. Novan suhteen teimme lupauksia, me jotka emme voi osallistua ja ne jotka voivat, samoin muutenkin katse oli jo tulevissa julkaisuissa ja kannustusta sateli puolin ja toisin.

Kaiken kaikkiaan onnistunut viikonloppu, ainakin näin järjestäjän puolelta!

Jääkaappi muuten tursuaa edelleen ruokia: selittyykö tämä niillä kadonneilla henkilöillä?
06.01.2008 - 15:25

Ohjelmaa tulee myös osallistujilta. Lauantaina klo 14 Boris Hurtta puhuu aiheesta "Murteiden käyttö kauhuteksteissä."

Lisäksi ajattelin esitellä lyhyesti aiemmassa postauksessa kehumani Elokuvan runousoppia. Kirjaan pääsee tutustumaan, samoin kuin kaikkiin niihin kirjoitusoppaisiin, joita olen kirjahyllyn täytteeksi tullut hankkineeksi. Kirjan julkaisemisesta kiinnostuneille on kaksi hyvää teosta, Kustannustoimittajan kirja sekä Kirjan matka tekijöiltä lukijoille. Molemmissa on kustannustoimittajan/kustannuspäällikön puheenvuoroja siitä, mitä he haluavat esikoisteoksilta ja esikoiskirjailijoilta.

Osallistujat voivat myös tuoda mukanaan tekstejään kommentoitavaksi: kesäleirillä palautteenanto toimi hyvin kirjoittajalta kirjoittajalle. Meillä on tulostusmahdollisuus ja langaton nettikin pelittää nykyään... eli kannettavat voi halutessaan tuoda mukanaan.
03.01.2008 - 19:49

Lopultakin sitten tuli kunnon pakkanen. Maassa ei ole edelleenkään lunta, vaan kuuraa. Järvi aloitti poksahtelun ja valittelun. Jo eilen oli upean kirjava tähtitaivas, tai Mars möllötti Orionin yläpuolella.

Ehkä kauhuleiriin mennessä reitti Surmasaaren ehtii jäätyä, eikä tarvitse leikkiä avantoleikkejä leiriläisten kanssa...

Usvan kauhua ja kummituksia -leiristä on nyt lisätietoja täällä. Ohjelma tarkentuu yhä, mutta jonkinlaisen haisun saa tuosta, millaisesta tilaisuudesta on kysymys. Paikkoja on vielä muutama jäljellä.


Kirjoittaja
Nimi
Verkkolehti Usva
( www )
Kuvaus
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin.
Tarkkailun alla

Antitäti kertoo kirjastoelämästä.

Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi.

Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys

Särö, lehti joka kannattaa hankkia.

Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä

Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta


Erittäin hyvän uutuusluettelon scifistä ja fantasiasta tarjoaa
Risingshadow

Teron ylläpitämä kotimaisen sf:n tapahtumahorisontti: Partial Recall - Blogging the Finnish fandom

Näitä mainostan


Devoted Souls - peliromaani (2007)
Kirjan omat verkkosivut täällä.




Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista
novellikokoelma (WSOY 2006)

Usva International 2007




Usva International 2006



Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
(STk ja Tutka 2006)



Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003)




Palaute Usvan novelleista

Anna palautetta Usvan novelleista täällä.