Veroilmoitus on VIHDOINKIN valmis ja postituskunnossa. Sen kunniaksi pannullinen kahvia huiviin!

Tähtivaeltajapäivästä ajattelin nyt tovin jorista.

Ehdimme tapahtumapaikalle juuri ajoissa, auton dumppasimme tutun talon viereen Käpylään. Heti varttia yli kaksitoista oli ensimmäinen esitykseni, kerrankin sain olla panelisti eikä aina puhiksena. Sf-tv-sarjoista oli nyt keskustelua. Aika tuntui loppuvan auttamattomasti kesken. Vielä edellisiltana sähköpostivalmisteluihin osallistunut Eemeli luovutti vauvojen hyväksi ja ilmoitti tekstiviestillä, ettei pääsekään paikalle.

Kaikki panelistit (Kasvi, Nieminen, Ahlroth, minä) eivät olleet katsoneet samoja sarjoja, mutta sekin oikeastaan oli jo tulos sinänsä: seuraamisen arvoisia sarjoja on nykyään paljon. Allroots oli varustautunut aiheeseen hyvin pohjustuksella: teeveesarjojen merkitys uutena kerrontamuotona tekee todennäköisesti lähtemättömän vaikutuksen nykysukupolveen. Sarjat ovat muuttuneet jatkuvajuonisiksi, lopussa häämöttävään focukseen tähtääviksi. Sarjoilla on jatkuva kaari, jota jokainen jakso tukee. Enää ei pelata erillisillä jaksoilla vaan toisiinsa kytkeytyvillä luvuilla. Ja tähän heijastuu siihen, ettei sarjoja jaksa oikein katsoa kerran viikossa töllön ääressä: ne on saatava DVD:llä tai "muilla keinoin". Esimerkiksi Lost ei oikein toimi kerran viikossa katsottuna, ehtii jo detaljit unohtua ennen kuin samaan henkilöön palataan. Olisin valmis ostamaan sarjoja suoraan koneeni kovalevylle tekijältä (eli siis yhtiöt mainoksineen voisi pudottaa pois välistä). Tyylin euro per jakso, 25 egeä per kausi. Näin ehkä myös hyvät sarjat pysyisivät tuotannossa, nythän amerikkalainen yleisömäärä vaikuttaa siihen, että sarjoja lakkautetaan kesken kauden. Mähnää. Ehkäpä jo lähitulevaisuudessa sarjat julkaistaan ensin verkossa ja DVD:llä sitten joskus vasta telkkarissa niille, jotka eivät halua ostaa tuotetta. Ja fani voisi tosiaan vaikuttaa sarjansa jatkuvuuteen ostamalla sarjaa itselleen.

Paneelin jälkeen nautiskelin aamuvaahdon yläkerrassa (PPTT+minä) ja taisimme siinä samalla jo vetää suuntaviivoja koko päivälle. Minä mm. säikyttelin Peltoniemen Saria aikatauluilla (hän oli oikeassa ajassa, minä en).

Toinen paneelini käsitteli spekulatiivista kirjoa. Palasin takaisin tuttuun vetäjän rooliin. Paikalla oli tällä kertaa satsi kirjailijoita, jotka  edustivat kirjoa eri kanteilta, scifistä perinteiseen fantasiaan. J Pekka Mäkelä ja Ilkka Auer näyttävät veljeksiltä, parrakkaita veijareita molemmat. Sari toi minulle hienon kuparilohikäärmeen, joka toi mieleeni "Lautturin tyttären" takorautaiset olennot. Kimmo Lehtonen täydensi ketjua kertomalla verkossa julkaisemisen kokemuksista.

Tärkein havainto lienee Sarin sanoma: se että nyt kaksikymppiset kirjoittajat ovat sisällä genrenvaihtelussa ja osaavat käyttää suvereenisti asioita, jotka meille ovat vielä ehkä hieman vieraita. Kymmenen vuoden kuluttua kustannustoimittajatkin suhtautuvat ihan uudella tavalla kustantamoihin valuvaan tavaraan. Oma huomioni on ollut se, että paljon hienoja kotimaisia käsikirjoituksia kirjoitetaan, mutta siellä ne jossakin pinoissa pölyttyvät.

Niin, kyse ei ole kässäreiden tasosta (tasoa kyllä on) vaan siitä, keitä istuu kustantamoissa. Realismin valta murretaan lopullisesti sillä, että kustantamoissa on genrekirjallisuuden vivahteita ja moninaisuutta ymmärtäviä kustannustoimittajia ja kustannuspäälliköitä, jotka näkevät spekulatiivisen kerrontatavan mahdollisuudet. Ideaalitilanne olisi se, että lajityyppien rajat olisivat sen verran hämärtyneet, että kukin voisi rakennella tarinan vaatimaa kirjallisuutta, ilman ylhäältä tulevaa kategorisointia. Fantasia kyllä nykyään alkaa jo kelvata kustannusohjelmiin, mutta science fiction ja kauhu ovat edelleen altavastaajien asemassa – jos ajatellaan kaikkia kustantamoita ja niiden kotimaista antia.

Panelistit olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että kotimaisia avaruusoopperoita emme varsinaisesti kaipaa, vaan modernia ja omintakeista meininkiä. Kirjailijat eivät välttämättä huomaa henkilökohtaisesti olevansa ohjailun alaisena, mutta kyllähän kirjallisuuskenttä on vuorovaikutusta, puolin ja toisin. Palkinnot ja yleisön reaktiot ohjaavat kustantajia, kun taas kirjailijat ja kustantajat muovailevat toisiaan. Yksi menestys tasoittaa tietään toisille. Henkilökemioilla on merkitystä. Kustantajan kanssa hyvin juttuun tuleva kirjailija pystyy vaikuttamaan kustantamon linjaan edes pikkuriikkisen, kun taas toimittajien ping pong –palloksi joutuva kirjailija joutuu pelkäämään oman uransa puolesta. Ei ihme, että kustantajia vaihdetaan.

Läheskään kaikkea ei spefistä ole sanottu, mutta nyt alkaa olla semmoinen tunne, että jotakin uutta kirjallisuuskeskusteluun olisi kaivettava esille. Finnconissa kustantamiskeskustelu jatkuu, toivon mukaan syväanalyysillä siitä, mihin aikuisten puolella ollaan menossa. Luulen oivaltaneeni jotakin luettuani Jukka Halmeen toimittamaa Uuskummaa –kokoelmaa. Kokoelman julkaiseminen on hieno kulttuuriteko Kirjavalta: opus pitäisi istuttaa jokaisen aloittelevan spefikirjoittajan kouraan ja todeta, että tähän olisi hyvä tähdätä kun esimerkiksi kirjoittaa fantasiaa. Genre ei ole toisten ennalta sanelema putki, se on mahdollisuus, aavistus, häivähdys – jota jokaisella on oikeus, oikeastaan jopa velvollisuus rikkoa ja muovata mieleisekseen.

Spefi-paneelin jälkeen iski sitten ruokintatauko ja minun herpaantumiseni. En yleensä omien esitysten jälkeen jaksa keskittyä mihinkään järjelliseen (ja jäi Maketzun leffapaneeli näkemättä). Siksi löysinkin itseni Ruttopuistosta (+PPT), tsekkasimme olisivatko Zombie walk –ihmiset paikalla. Eivät olleet, mutta me teimme parhaamme ollaksemme asianmukaisia. Kärähdin ns. rysän päältä kiinni, kun kollega juoksi töistä kotiin puiston läpi. "Mitä sää täällä teet?" No sitähän minä... Muovimukit sain haltuuni joskus illemmalla. Nyt on kaikkia kesäisiä reissuja varten asianmukainen arsenaali hyppysissä. 46 muovimukia, anyone? Ehkä Åconissa tarvitaan...

Dubrovnikiin palasin visan aikana, lyhyitä pyrähdyksiä seurueesta toiseen ja Finncon-asioista ja monesta muustakin puhumista. Nappasin Priestiltä nimmarin ja osasin jopa lausua kirjain kirjaimelta etunimeni oikein (A-N-N-E). PPT katosi jossakin vaiheessa. Kotiin lähdimme joskus puoliltaöin. Hassu sattuma oli, että kun hyppäsimme bussista pois niin samalla pysäkillä oli myös Salmisen Katja, tulossa jostakin. Jälleen Finnconista muutama lyhyt sananvaihto. Autokin oli tallessa, ja Käpylässä poliisisetä halusi välttämättä puhalluttaa. Onneksi minä puhaltelin siellä pelkääjän paikalla ilmaa. Kotimatka sujui lähinnä nukkuen, Renkomäessä kävimme syömässä. Kotona joskus klo 03.

Kyllä kannatti! Jennyn kanssa jäi jutustelu ihan muutaman pikaisen lauseen vaihtamiseksi, harmi. Jenny  on piirrellyt TV-päivän ihmisistä hienoja kuvia, tsekatkaapa täältä.

TÄHTIVAELTAJA-PÄIVÄ


Lauantai 5. toukokuuta 2007, klo 12.00–02.00
Dubrovnik Lounge & Lobby (Eerikinkatu 11)
Kunniavieraana brittikirjailija Christopher Priest!

Tähtivaeltaja-lehti 25 vuotta! Jo 100 numeroa!
Helsingin Yliopiston SF Klubi 20 vuotta! Juhlaa!


OHJELMA

12.00 Ovet auki

12.15 Televisio-scifi tänään ja huomenna
- Miksi tv:n parhaat sarjat ovat nyt scifiä. Miksi kukaan ei enää katso 
tv-sarjoja tv: stä vaan dvd:ltä tai netistä? Vuosikymmenen keskeisimmän 
kerrontamuodon nykytilanteen totaalinen läpileikkaus.
- Jussi Ahlroth (PJ), Eemeli Aro, Jyrki J. J. Kasvi, Anne Leinonen, Mika 
Nieminen

13.15 Tähtivaeltaja-palkinnon jako ja palkintopaneeli
- Jukka Halme, Toni Jerrman, Elli Leppä, Vesa Sisättö etc

14.15 Christopher Priestin haastattelu
- Kyselijänä Pekka Manninen

15.15 Spekulatiivinen kirjo
- Kotimainen spekulatiivinen fiktio kovasta scifistä uuskummaan. Missä 
mennään nyt ja mitä on tulossa? Kirjailijat puhuvat scifistä, 
fantasiasta ja lajityyppien rajamailla olevasta kirjallisuudesta.
- Anne Leinonen (PJ), Ilkka Auer, Kimmo Lehtonen, J. Pekka Mäkelä, Sari 
Peltoniemi

16.15 Teräslilja vs. Väinämöinen
- Pekka Manninen ja Petri Hiltunen ottavat yhteen Vesa Kataiston johdolla

17.15 Protocols of science fiction (engl.)
- Blurring the borders between mainstream and SF
- Jukka Halme (PJ), Christopher Priest, Leigh Kennedy, Jukka Laajarinne, 
Merja Polvinen

18.15 Mihin matka, scifi-elokuva?
- Kirja-scifi elää uuskummaa, mutta onko elokuva pelkkää samavanhaa? 
Tarkoittaako iso budjetti vähää järkeä? Syväluotaava katsaus 
scifi-elokuvan nykytilanteeseen ja tulevaisuuteen.
- Ilja Rautsi (PJ), Jussi Ahlroth, Toni Jerrman, Vesa Kataisto, Markku 
Lappalainen

19.15 Definitiivinen Tähtivaeltaja-paneeli
- Petri Hiltunen (PJ), Hannu Blommila, Veikko Laeslehto, Vesa Sisättö

20.15 Maailmankaikkeuden ympäri
- Jukka Halmeen vetämä visailu

21.30 Myy kirja -kisa
- Kaikki mukaan! Eli tarkoitushan on pistää niin hyvin lukien ja 
esittäen valitsemansa kirjan alku, että jokainen kuulija on innolla 
hankkimassa teoksen heti luettavakseen! Parisen minuuttia per esitys ja 
mitä myyvempi ja intoutuneempi esitys, sitä parempi.

02.00 Ovet kiinni


Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään ja suljetaan kryosäiliöön.

Tapahtuman järjestävät Helsingin Science Fiction Seura ry. ja Helsingin 
Yliopiston Science Fiction Klubi ry.

Tähtivaeltaja-päivä on saanut kohdeavustuksen Uudenmaan 
Taidetoimikunnalta, mikä osaltaan mahdollistaa koko 
tieteiskulttuuriseminaarin järjestämisen.

Tiedotteet mahdollisista muutoksista ja muusta löytyvät täältä.

Lisätietoa: http://acon.wordpress.com

Vähän raportointia menneestä viikonlopusta. Nokka suuntautui Jyväskylän kautta kohti Tamperetta. Ipa ja Jussi olivat järjestäneet aamupalan, minkä kiitollista otimme pehtoorin kanssa vastaan. Ajomatka meni joutuisasti, kun keskustelimme takapenkillä Usvan novellikisan sadosta ja palvelukustanteista. Jussi johdatti meidät tamperelaiseen divariin Lukulaariin, joka paljastui kirjallisuudesta kiinnostuneen taivaaksi – ihan jumalattomasti kirjoja, sarjakuvia ja ties mitä mielenkiintoista. AIka ei riittänyt! Käteen tarttuivat Suuri Symbolikirja (joka menee minulla ns. työkalupakkiin synonymisanakirjojen ja kielenhuoltokirjojen joukkoon) sekä sf-kirjoittamisopas Science fiction handbook, revised. How to write and sell imaginative stories (L Spraque de Camp ja Catherine Crook de Camp). 1970-luvulta eli sikälikin mielenkiintoista kamaa.

 
Yhteistyökokouksen kohokohta oli Finncon ry:n perustamisasiakirjan allekirjoittaminen. Nurkka-Zine jo ehättikin raportoimaan, että yhdistys perustettiin TAAS. NO, katsotaan mitä maistraatti sanoo tällä kertaa papereista...

Vesa Lehtinen kuittaa STk:n puolesta, Irma Hirsjärvi 42:sta valvoo ja yhtä tormakkaasti samaa tekee myös Kirsi Saaros TSFS:stä.

Kokouksessa eri seurat ja toimijat myös esittelivät tulevaa toimintaansa ja monta päivämäärää kirjautui kalenteriin:

 5.5 Tähtivaeltajapäivät Helsingissä
17-20.5 Åcon Ahvenanmaalla
Joskus kesäkuussa Esconin Holistinen kesäretki
7.7 HSFS, Rising Shadow ja Tolkien-Seura Suomenlinnan kesäretkellä
14-15.7 Finncon Jyväskylässä
26 – 29.7  kotoinen Usvan kesäleiri (jonne on jo aika moni ehtinyt ilmoittautua!)
4.8 Viikinsaaren kesäretki

 
Riittää siis ohjelmaa, jos suinkin ehtii mukaan!

Arpajaiset menivät hassusti. Eemeli ja Saija rohmusivat suurimman osan kirjoista. Meille siunaantui kolme kirjaa, vaan ei suinkaan minun arvoillani, vaan pehtoorin. Hienoin palkinto oli Suvi Niinisalon vedenneitokirja.

Arpajaisten jälkene vedetty huutokauppa oli hauska ohjelmanumero, eritoten ammattitaitoisen myyntykkiparin Halmeen ja Roimolan otteessa. Minäkin sorruin huutamaan, mutta koska rahat menivät NOFF-toimintaan, eivät ne missään nimessä olleet menossa hukkaan. Eikä muutenkaan, huusin itselleni mm. Ursula le Guinin teoksen The language of the night. Essays on fantasy and science fiction. Kyllä nyt kelpaa!

Illan mittaan tuli sitten käytyä avannossakin ja tuossa 120 asteisessa saunassa, jossa ei voi istua ilman persealusta ja sukkia. En tullut kipeäksi, vaikka avannossa kävinkin.

 Jatkot Plevnassa olivat täynnä mukavaa jutustelua ja valomerkki tuli vastaan aivan liian aikaisin. Mutta niin se yleensä aina, kun on jossakin liikkellä mielenkiintoisia ajatuksia heittävässä seurueessa.

Alastair Reynoldsin Timanttikoirat, turkoosit päivät on kahdesta pienoisromaanista tai pitkästä novellista muodostuva kokonaisuus, joka hyödyntää Reynoldsin aiemmin luomaa Ilmestysten avaruuden universumia. Timanttikoirissa sekalainen onnensoturien seurakunta lähtee selvittämään eräältä planeetalta löytynyttä tornimaista rakennelmaa, joka on selvästikin älykäs, ehkä vieras eliömuoto tai sen rakentama kone. Torniin huipulle pääseminen on oikea kärsimysten taival, sillä se koettelee uumeniinsa pyrkijöitä erilaisilla arvoituksilla ja rankaisee virheistä rankemman mukaan. Kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään, jotta saisi haasteen voitetuksi?

Turkoosit päivät -kertomuksessa sisarukset Mina ja Naqi tutkivat kotiplaneettansa meressä eläviä Mielenmuovaajia. Toinen sisaruksista hukkuu ja toinen jää yksin. Kun pari vuotta myöhemmin planeetalle tulee vierailijoita, jäljelle jääneen on kohdattava yhä tuoreena mielessä oleva onnettomuus ja selvitettävä omalta kohdaltaan, mistä oikein oli kysymys, ja mitä sisaren kuolema voikaan merkitä.

Molemmissa tarinoissa kysytään tärkeitä kysymyksiä siitä, miten sujut ihminen on itsensä ja ympäristönsä kanssa. Toinen tarina palauttaa ihmisen luonnon ääreen, toinen lähentää koneeseen, ja yhdessä nämä muodostavat mielenkiintoisen vastakohtaisuuden. Ihminen on ihminen tavoitteistaan huolimatta: raadollinen, sankaritekoihin kykenevä, mutta myös pelkuri. Yhden aikakauden tuho ja toisen tuleminen väijyvät molempien tarinoiden taustalla.

Reynoldsin kirjoitustyyli on barokkisen runsasta, lukija saa nautiskella hienoista kuvauksista ja oivalluksista. Kunnollista, viihdyttävää avaruusopperaa, joka tempaa mukaansa ja jossa ideoita ei säästellä.

Töissä ja vapaa-aikana tuppaa olemaan kiire ja uuden kirjallisuuden lukeminen jäämään marginaaliseksi, joten kunnon kuuri spekulatiivisia kirjoja on paikallaan. Raati kutisti palkintoehdokkaiden määrän viiteen, ja tässä seuraa nyt ajatuksia kaikista viidestä. Ensiksi on vuorossa tämä

Philip Roth: Salajuoni Amerikkaa vastaan on vaihtoehtoisen, nyrjähtäneen historian ystäville oivallinen älynystyröitä kutkuttava teos. Tällaista kirjaa lukiessaan ei voi muuta kuin kadehtia sitä tapaa, millä Roth tarinansa rakentaa.

Kuuluisa lentäjäsankari ja kiihkomielinen isolaation kannattaja Charles A. Lindbergh voittaa Yhdysvaltain presidentinvaalit vuonna 1940, ja sen jälkene historia kulkeekin hieman toiseen suuntaan kuin tiedämme sen kulkeneen. Mitä jos Yhdysvaltain presidentinvaalit olisikin voittanut natsimielinen oikeistolainen? Millainen olisi silloin ollut juutalaisten asema?

Roth piirtää piirtää ajankuvaa pienen pojan (Rothin eräänlainen alter ego) ja hänen perheensä arjen kautta ja siksi näkökulma pysyy Amerikassa ja sen idealismin hajoamisessa, muu maailma vilahtaa vain uutisissa. Suurpolitiikka näkyy vanhempien eleissä, kuuluu radiosta ja hajottaa suvun keskenään kinasteleviksi osapuoliksi. Kaikki juutalaiset eivät ole Lindberghiä vastaan, vaan osa näkee sopivan tilaisuuden kasvattaa omaa asemaansa ja valtaansa.

Kaunokirjallisesti vahva taidonnäyte, oikeita henkilöitä sopivasti hyödyntävä teos. Ajankuva on autenttinen ja yksityiskohtien ryöpytys runsas. Tarinaan uppoutuu, eikä edes pohdi, kuinka asiat oikeasti todellisuudessa menivät. Lopussa on kooste kirjan keskeisempien poliittisten vaikuttajien todellisista tapahtumista.

Näin raadin jäsenenä innokkaana ja ylpeänä informoin Tähtivaeltaja-palkinnosta. Toni Jerrmannin postaama tiedote ohessa. Laitan viikolla omia reunamerkintöjäni palkintoehdokkaista.

- - -

Helsingin Science Fiction Seura on jakanut edellisvuoden parhaalle
Suomessa julkaistulle scifi-kirjalle Tähtivaeltaja-palkinnon jo
kahdenkymmenen vuoden ajan.

Vuoden 2005 laajasta ja laadukkaasta science fiction -kirjojen
tarjonnasta asiantuntijaraati on tiukan taistelun, henkisen kädenväännön
ja älyllisen vapaapainin jälkeen nostanut
Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaiden lyhytlistalle seuraavat teokset:

. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (Tammi) - "Mielikuvitusta kutkuttava
trilleri täynnä painavaa asiaa planeettamme kohtalonkysymyksistä."
. Ursula K. Le Guin: Pimeälipas ja muita kertomuksia (Kirjava) -
"Mestarikirjailijan merkittävä novellikokoelma sisältää useita
vaikuttavia tarinaklassikoita."
. Alastair Reynolds: Timanttikoirat, turkoosit päivät (Like) -
"Barokkisen viihdyttävä avaruusseikkailu, joka tulvii ihmeen tuntua
herätteleviä visioita."
. Philip Roth: Salajuoni Amerikkaa vastaan (WSOY) - "Autenttiselle
maistuvia ihmiskuvia ja -kohtaloita tarjoileva kiehtova vaihtoehtohistoria."
. Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
(Teos) - "Huikea retrospektiivi älykkäitä ja omaperäisiä, yhä tuoreelle
maistuvia tarinoita kahdenkymmenen vuoden ajalta."

VOITTAJA JULKISTETAAN MYÖHEMMIN!

Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluvat kriitikko Jukka
Halme, kriitikko Toni Jerrman, kustannustoimittaja Anne Leinonen ja
toimittaja Vesa Sisättö.

Lisätietoja:
Helsingin Science Fiction Seura ry.
Toni Jerrman - tjerrman@pp.htv.fi

http://www.tahtivaeltaja.com


Tähtivaeltaja-palkinnon aiemmat voittajat:

M. John Harrison: Valo (Like, 2004)
J. G. Ballard: Super-Cannes (Like, 2003)
Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (Like, 2002)
Jonathan Lethem: Musiikkiuutisia (Loki-Kirjat, 2001)
Pasi Jääskeläinen: Missä junat kääntyvät (Portti-kirjat, 2000)
Will Self: Suuret apinat (Otava, 1999)
Stefano Benni: Baol (Loki-Kirjat, 1998)
Dan Simmons: Hyperion (Like, 1997)
Theodore Roszak: Flicker (Like, 1996)
Mary Rosenblum: Harhainvalta (Jalava, 1995)
Iain M. Banks: Pelaaja (Loki-Kirjat, 1994)
Simon Ings: Kuuma pää (Loki-Kirjat, 1993)
Philip K. Dick: Oraakkelin kirja (WSOY, 1992)
William Gibson: Neurovelho (WSOY, 1991)
Philip K. Dick: Hämärän vartija (Love Kirjat, 1990)
Brian Aldiss: Helliconia-trilogia (Kirjayhtymä, 1986-89)
Flann O'Brien: Kolmas konstaapeli (WSOY, 1988)
Greg Bear: Veren musiikkia (Karisto, 1987)
Joanna Russ: Naisten planeetta (Kirjayhtymä, 1986)
Cordwainer Smith: Planeetta nimeltä Shajol (WSOY, 1985)

Helle hapettaa aivot, vie kaikesta vähänkin fyysisestä toiminnasta terän pois ja kaiken lisäksi hiostuttaa!

Eilen oli perinteinen HSFS:n kesäretki Suomenlinnaan. Jo perille pääseminen on yhtä suurta seikkailua. Tulin Helsinkiin Vantaalta, tarkemmin sanoen Ikeasta, ja sieltä pois pääseminen onkin sitten yllättävän nihkeää. Ensin istun väärällä bussipysäkillä ja missaan bussin, sitten vaihdan pysäkkiä ja odottelen puoli tuntia seuraavaa. No, Suomenlinnan lautta oli vähintäinkin ruuhkainen ja pääsen toisteen lauttaan (kun joku toteaa edelläni, että hän pääsi vasta neljänteen lauttaan). Ahtaassa väkijoukossa seisoessani muistan, miksi kaikenlainen jonottaminen on ahdistavaa. Massaksi pakkautunut ihmislauma käyttäytyy sikamaisesti, ja koko ajan on semmoinen fiilis, että osa väkijoukosta murskautuu parhaillaan jalkoihin.

Suomenlinnassa oli vähintään hautovan seisova ilma, semmoinen 30 astetta varjossa, jos enemmänkin. Paikalla oli paljon fandomin ihmisiä, mölkkyä siellä näköjään pelattiin ja minä likasin hiekassa varpaani. Olkapäät punoittivat, mutta en kärähtänyt kumminkaan. Lippalakkini tietenkin jätin lojumaan rannalle, onneksi Vesa sen ystävällisesti pelasti. Tolkienistien ja Risingin ryhmiä en nähnyt, vaikka bongasin joitakin heikäläisiltä näyttäviä paikalta. Terkkuja kaikille paikalla olleille, te tiedätte, keitä olette. Poistuimme paikalta joskus kahdeksan maissa aterioimaan hyväksi koettuun Metro-Pizzaan.

Jatkot olivat HYSFK:in klubihuoneella ja ilta vierähti laatukirjallisuuden, mm. Rauni-Leena Luukasen ja Ron Hubbardin teosten parissa (Kenkä-Marskin tarjonnasta minun on edelleen sanottava, että käykää joskus siellä kaupan alakerrassa ja katsokaa, miten laaja valikoima siellä on). HYSFK tulee varmaankin kiistämään näiden kirjojen olemassaolon, ja niin minäkin sen, että olen koskaan pitänyt niitä kädessäni.

Kotona Otavassa olin 4.30, yöbussissa oli rentouttava matkustaa, ja heräsin ennen oikeaa pysäkkiä.

Kirjoita kosmoksia minulla oli reissussa seitsemän kappaletta mukana ja kaikki katosivat uusien omistajiensa hyppysiin. Oppaasta, tai oikeastaan sen ulkoasusta, tuli palautetta. Valokuvien mainstream-linjasta keskusteltiin, mm. kannen osalta, onko se liian pliisu. Kirjan sisällä oleva "karvamaha" eli lintupäinen mies oli myös yksi kansisuosikeistani, mutta kommenttien perusteella sitä pidettiin kuitenkin semmoisena, että kiltimpi kuva toimisi. Joten keijutyttö tuli sitten valituksi.

Kuvavalinnat olivat kyllä ihan tietoisia, sitä (ilmeisesti pilallaan ehdotettua)  tähtitaivasta ei missään nimessä opukseen haluttu (se jos mikä olisi kaksoisinformaatiota). Lapsikuvista kysyttiin, että miten ne liittyvät spekulatiiviseen fiktioon. Niin, mitäpä tuohon sanoisi. Kyllä kirjoittaja keksii tuhansia syitä sille, mitä spekulatiivista on lapsessa, joka pitää kädessään paperilennokkia. Jos ei keksi niin ehkä on syytä tehdä kirjoitusharjoitus, joissa täytyy rustata paperille kuvassa esiintyvän henkilön monologi. Tai ryhtyä kokopäivätosikoksi.

Myönnän, että kosiskelemme tietoisesti mainstream-kirjoittajia (ja mm. kirjastoja). Mutta syystäkin: minusta olisi aika sääli, jos kirja jäisi vain fandomin kirjoittajien hyppysiin. Pitkän linjan suunnitelmana on levittää spekulatiivisen fiktion hovikelpoisuutta, ja kaikenlainen valtavirtayleisön positiivinen harhauttaminen on sallittua. Valokuvat antavat sellaista tuttua ja turvallista fiilistä, mutta kun teoksen avaa, sen teksti viettelee scifin ja fantasian maailmaan.

Suomenlinna mainitaan ainakin näissä blogimerkinnöissä:

http://kirjuri.vuodatus.net/blog/174339

http://tathuantinsuyo.blogspot.com/