|
|
|||
|
19.03.2006 - 01:57
Atorox-palkinto on Turun Science Fiction Seuran jakama palkinto vuoden parhaalle tieteis- ja fantasianovelli. Siitä äänestävät lukijoista kootut raadit, joihon kuka tahansa asista kiinnostunut voi mennä mukaan. Vuoden 2005 aikana Suomessa julkaistiin yli 80 spekulatiivista novellia (joista olemme tietoisia, muitakin voi ehkä olla olemassa). Näistä 29 on päässyt mukaan jatkoon menneiden listalle. Usvan kannalta luettelo näyttää oikein komealta. Mukana on peräti kymmenen Usvassa julkaistua novellia:
Tämän vuoden Atorox-äänestyksessä on siis monta novellia, joiden puolesta jännittää! Lisäksi mukana on mm. oma novellini Mestariseppä, Petri Laineen Muuri, Petri Salinin Madame Spindel ja Sari Peltoniemen mainosta novellikokoelmasta peräti kolme novellia. Kaiken kaikkiaan lista on erittäin kovatasoinen. Mukana ei näyttäisi olevan yhtään heikkoa tekstiä (en ole aivan kaikkia lukenut) ja muutama tasokas teksti jäi myös listan ulkopuolelle. Nyt siis käynnistyy varsinainen äänestysvaihe. Palkinnot jaetaan 18.8 Finncon-tapahtuman yhteydessä Helsingissä. Kaiiki äänestyksessä mukana olevat novellit löytyvät aikanaan täältä.
Kategoria:
Atorox
|
Kirjoittaja
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin. Perin tärkeät linkit
Spefi-kirjoittajien sivuja
Tarkkailun alla
Antitäti kertoo kirjastoelämästä. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi. Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys Särö, lehti joka kannattaa hankkia. Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta
Näitä mainostan
![]() Devoted Souls - peliromaani (2007) Kirjan omat verkkosivut täällä. ![]() Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista novellikokoelma (WSOY 2006) Usva International 2007 ![]() Usva International 2006 ![]() Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (STk ja Tutka 2006) ![]() Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003) Palaute Usvan novelleista
|
||