13.11.2007 - 23:28


Syksy on ja töiden jälkeen väsyttää kovin. En ole juuri koneella istunut vaan sen sijaan nököttänyt Buffyn seurassa sohvalla. Kaksi tai kolme jaksoa illassa, ruokaa siinä samalla, tunnin lenkki ulkona ja sauna on alkanut vakiintua suorastaan rutiiniksi. Pientä aivotoimintaa silti havaittavissa. Nanowrimon kunniaksi olen ideoinut käsikirjoituksia ja jotain saanut paperillekin. Ehkä se siitä taas käynnistyy, jahka yleinen kaamoslamaannus vähän helpottaa.

Sen verran sain aikatauluja mielessäni jäsennellyksi, että Usvan kummitus- ja kauhutarinaleiri järjestetään tammikuussa, joko kolmantena tai neljäntenä viikonloppuna, akselilla pe-su. Toivomme pakkasia, jotta järvi on kunnon jäässä ja pääsemme viettämään tarinahetkeä läheiselle Surmasaarelle. Leirin ideana on, että jokainen osallistuja tuo mukanaan kauhutarinan, joko itse kirjoitetun tai jostakin kirjasta bongatun. Ja näitä tarinoita sitten luemme ääneen viikonlopun aikana niin nuotion räiskeessä kuin takkatulen loimussa asianmukaisia virvokkeita nauttien. Voi myös olla niin, että emäntä tekee syntistä pizzaa. Katsomme myös pari kauhuelokuvaa halukkaiden kanssa (leffoista ei ole vielä tehty valintoja, mutta Call of Cthulhu voisi olla tässä yhteydessä aika ässä). Lisätietoja aikataulun varmistuessa.

Natalia www
15.11.2007 - 18:01
Miten minusta tuntuu että tämä menee Vihreä koura -lastenkirjaklassikon tasolle, ainakin niitten itse kirjoitettujen osalta ;-)
Usvazine
15.11.2007 - 20:18
Eipä se haittaa. Kauhussa ja kummitustarinoissa on se hyvä puoli, että niiden aikana on hauska heittäytyä tarvittaessa lapselliseksi. Ja suurta iloa herättävät vanhat kummitustarinat, joita joskus olemme Boris Hurtan kuulleet lukevan. Ne kun on kirjoitettu ihan tosissaan, ja jaksavat kuulijoitaan viehättää ehkä juuri siksi.

Olen jo tilannut paikalle kaksi kirkujaa, joista lähtee ääntä jos pimeässä huoneessa sattuu nykäisemään olkapäistä.Luovat hekin osaltaan tunnelmaa.
Aksu www
21.11.2007 - 14:48
Tuonne olisi mukava päästä irtoutumaan muista hommista, kuulostaa rattoisalta.
Usvazine
21.11.2007 - 23:09
Tervetuloa! Ilmoittelen joulukuussa tarkan päivän. Muutama onkin jo ilmoittautunut mukaan, ja esim. Boris Hurtalta on jo tekstitkin olemassa :) Eli ei muuta kuin kaivamaan tekstejä, joko omia tai löydettyjä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Syötä yllä olevassa kuvassa näkyvät kirjaimet alla olevaan kenttään
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Nimi
Verkkolehti Usva
( www )
Kuvaus
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin.
Tarkkailun alla

Antitäti kertoo kirjastoelämästä.

Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi.

Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys

Särö, lehti joka kannattaa hankkia.

Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä

Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta


Erittäin hyvän uutuusluettelon scifistä ja fantasiasta tarjoaa
Risingshadow

Teron ylläpitämä kotimaisen sf:n tapahtumahorisontti: Partial Recall - Blogging the Finnish fandom

Näitä mainostan


Devoted Souls - peliromaani (2007)
Kirjan omat verkkosivut täällä.




Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista
novellikokoelma (WSOY 2006)

Usva International 2007




Usva International 2006



Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
(STk ja Tutka 2006)



Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003)




Palaute Usvan novelleista

Anna palautetta Usvan novelleista täällä.