Reaalifantastikko-kollegan Pasi I Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta sai tänään Kuvastaja-palkinnon. Iso hali Pasille, palkinto meni oikeaan osoitteeseen!

Pasin blogissa oli kysytty, miksi reaalifantastikon kirja voi voittaa palkinnon, että miten julistus sopii yhteen fantasiapalkinnon kanssa. Sopii se, sillä kirjassa on fantastisia elementtejä, ja Kuvastajan määritelmässä ei todellakaan lue, että se olisi geneeriselle jälkitolkienlaiselle fantasiakirjalle tarkoitettu palkinto. Raadilla on ollut sydän ja näkemys paikallaan.

Lisäksi reaalifantasia ei lähtökohdiltaan (siis kirjailijoiden henkisenä inspiraation piirinä) ole ristiriidassa fantasian (genre) kanssa. Reaalifantasia ei ole genre. Se on tapa kirjoittaa.

Kirjallisuudentutkija Merja Polvinen kysyi kirjamessujen Suuri genresota -paneelissa oikein osuvan kysymyksen. Ovatko reaalifantasia ja uuskumma määritelmiä, joita annetaan niille kirjoille, jotka ovat omasta mielestä laadukkaita (erotuksena scifiin ja fantasiaan, joilla ompi oma kaikunsa)? Mitäs tekee reaalifantastikko, jos saa kymmenittäin jäljittelijöitä, jotka kirjoittavat kamalaa proosaa? No jos sellainen ihme tapahtuisi, että reaalifantastikkoja ja kehnoja sellaisia alkaisi sukeutua kuin sieniä sateella, niin keksisimme jonkun uuden termin... Vaan tiikeri ei pääse raidoistaan. Kun tämän vapauttavan lähestymistavan on keksinyt, niin ei siitä halua luopua, oli sitten minkä lipun alla tahansa.

Vapauttava? Genre voi olla kahle. Genre voi hallita mielikuvitusta, suitsia sen kulkemaan totuttuja uomia. Olen huomannut sen itse kirjoittaessani selkeästi scifin suuntaan kallellaan olevia novelleja. On punnittava, miten tämä ja tuo asia olisi scifinä uskottavaa, mihin juoni voi mennä jotta se olisi scifistinen. Lajityypin käytänteiden kunnioittaminen on tällöin pakollista, sillä tarinan on oltava sisäiseltä logiikaltaan uskottava. Scifin lukija ei niuele tarinaan yhtäkkiä pulpahtavaa fantasiaselitystä, eikä sellaista itsekään tee, jos on lähtenyt liikkelle siitä, että sijoittaa kokonaisuuden johonkin genreen.

Mutta kun kyseessä on reaalifantastinen teksti, voin viedä tarinaa vapaasti sinne minne se menee, puhtaasti tarinan ehdoilla, ja rakentaa kaiken alusta saakka niin, että lukija on varautunut ihan mihin tahasa. Ja se ehto voi olla hyvinkin "tätä ei ole vielä kokeiltu", "tämä tuntuu oikealta ja hyvältä", "näin tämä menee todella omituiseksi". On kuin rakentaisi fantasia(!)pizzaa haluamillaan täytteillä: tonnikalan ja homejuuston joukossa on banaaneja ja ripaus Keiju-Helinän taikapölyä. Syö ken uskaltaa. Ehkä reaalifantastinen lähestymistapa voi parhaimmillaan kuvata todellisuutta kulmasta, jota sitä ei ole vielä kokonaisvaltaisesti kuvattu. Ihmismieli ei ole jämäkkä, looginen ja lokeroihin asettuva, vaan vapaasti assosioiva, kimurantti ja rönsyilevä. Mukava kirjoittaa ja jättää lokerointi kustantajan ja lukijoiden päänvaivaksi.