Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
28.10.2007 - 23:19

Reaalifantastikko-kollegan Pasi I Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta sai tänään Kuvastaja-palkinnon. Iso hali Pasille, palkinto meni oikeaan osoitteeseen!

Pasin blogissa oli kysytty, miksi reaalifantastikon kirja voi voittaa palkinnon, että miten julistus sopii yhteen fantasiapalkinnon kanssa. Sopii se, sillä kirjassa on fantastisia elementtejä, ja Kuvastajan määritelmässä ei todellakaan lue, että se olisi geneeriselle jälkitolkienlaiselle fantasiakirjalle tarkoitettu palkinto. Raadilla on ollut sydän ja näkemys paikallaan.

Lisäksi reaalifantasia ei lähtökohdiltaan (siis kirjailijoiden henkisenä inspiraation piirinä) ole ristiriidassa fantasian (genre) kanssa. Reaalifantasia ei ole genre. Se on tapa kirjoittaa.

Kirjallisuudentutkija Merja Polvinen kysyi kirjamessujen Suuri genresota -paneelissa oikein osuvan kysymyksen. Ovatko reaalifantasia ja uuskumma määritelmiä, joita annetaan niille kirjoille, jotka ovat omasta mielestä laadukkaita (erotuksena scifiin ja fantasiaan, joilla ompi oma kaikunsa)? Mitäs tekee reaalifantastikko, jos saa kymmenittäin jäljittelijöitä, jotka kirjoittavat kamalaa proosaa? No jos sellainen ihme tapahtuisi, että reaalifantastikkoja ja kehnoja sellaisia alkaisi sukeutua kuin sieniä sateella, niin keksisimme jonkun uuden termin... Vaan tiikeri ei pääse raidoistaan. Kun tämän vapauttavan lähestymistavan on keksinyt, niin ei siitä halua luopua, oli sitten minkä lipun alla tahansa.

Vapauttava? Genre voi olla kahle. Genre voi hallita mielikuvitusta, suitsia sen kulkemaan totuttuja uomia. Olen huomannut sen itse kirjoittaessani selkeästi scifin suuntaan kallellaan olevia novelleja. On punnittava, miten tämä ja tuo asia olisi scifinä uskottavaa, mihin juoni voi mennä jotta se olisi scifistinen. Lajityypin käytänteiden kunnioittaminen on tällöin pakollista, sillä tarinan on oltava sisäiseltä logiikaltaan uskottava. Scifin lukija ei niuele tarinaan yhtäkkiä pulpahtavaa fantasiaselitystä, eikä sellaista itsekään tee, jos on lähtenyt liikkelle siitä, että sijoittaa kokonaisuuden johonkin genreen.

Mutta kun kyseessä on reaalifantastinen teksti, voin viedä tarinaa vapaasti sinne minne se menee, puhtaasti tarinan ehdoilla, ja rakentaa kaiken alusta saakka niin, että lukija on varautunut ihan mihin tahasa. Ja se ehto voi olla hyvinkin "tätä ei ole vielä kokeiltu", "tämä tuntuu oikealta ja hyvältä", "näin tämä menee todella omituiseksi". On kuin rakentaisi fantasia(!)pizzaa haluamillaan täytteillä: tonnikalan ja homejuuston joukossa on banaaneja ja ripaus Keiju-Helinän taikapölyä. Syö ken uskaltaa. Ehkä reaalifantastinen lähestymistapa voi parhaimmillaan kuvata todellisuutta kulmasta, jota sitä ei ole vielä kokonaisvaltaisesti kuvattu. Ihmismieli ei ole jämäkkä, looginen ja lokeroihin asettuva, vaan vapaasti assosioiva, kimurantti ja rönsyilevä. Mukava kirjoittaa ja jättää lokerointi kustantajan ja lukijoiden päänvaivaksi.

Pete kirjoitti 29.10.2007 - 15:20
"Mukava kirjoittaa ja jättää lokerointi kustantajan ja lukijoiden päänvaivaksi."

Näinhän se on aina ollut. Kirjoittajan ei kannata lokerointia kovasti ajatellakaan. Siksi ihmetyttääkin, miksi suureen ääneen lokeroidaan tekstejä reaalifantasiaksi ja dissataan kaikkea muuta lokerointia.
Usvazine kirjoitti 29.10.2007 - 15:57
Ei nyt varsinaisesti dissata: totta kai maailmassa on scifiä ja fantasiaa ja kauhua sun muuta, ja jos tietoisesti kirjoittaa scifiä sen perinteitä kunnioittaen, niin mikäs siinä. MInäkin olen kirjoittanut scifiä ja edelleen mielelläni kirjoitan, kun haluan nimen omaan laittaa tekstin siihen lokeroon. Sitten on vain elettävä lajityypin vaatimusten mukaisesti ja esim. keksittävä asioille tieteellinen selitys.

Mutta mutta... jos tekee teoksen, jonka haluaa lähtökohtaisesti olevan omassa mielessä sekoitelma kaikkea mahdollista, jossa voi tapahtua mitä tahansa, esim. realismiin voi tunkeutua sekä fantasiaa että scifiä että kauhua samaan aikaan, niin enpä menisi kutsumaan sitä itse puhtaaksi joksikin yhdeksi lajityypiksi.

Reaalifantasia on minulle keino esim. outouttaa tarinaa. Olen ainakin itse huomannut omassa tuotannossani, että "kirjoitanpa nyt Portin kisaan sf-novellin" ajattelun on jossakin vaiheessa alkanut haitata minua itseäni, ja kahlita mielikuvitusta. Kun sanon itselleni jo kirjoittamisvaiheessa, että tekstin ei tarvitse noudattaa scifin tai fantasian logiikkaa, niin juonen/ideoiden valintatilanteissa on paljon enemmän vaihtoehtoja.

Toki taustalla on sekin, että julmassa kustannusmaailmassa pieni naamiointi on ihan paikallaan.Lasten- ja nuortenkirjapuolella fantasia ja kauhu tuntuvat olevan ihan ok, mutta monissa muissa yhteyksissä on vielä paljon asenteissa muuttamista. Toki Suomessa spefiä kirjoittavan kirjailijan ei tarvitse kätkeytyä salanimen taakse, kuten tuntuu monissa muissa Euroopan maissa olevan.

Reaalifantastikkoudessa on siis kysymys myös itsensä markkinoinnista. Johonkin koulukuntaan kuuluminen on asia, jolla saadaan nimi painumaan paremmin ihmisten mieliin. Että kyllä sen voi myöntää, että oma lehmä on vahvasti ojassa - ja niin on monella muullakin kirjailijalla.
Pete kirjoitti 29.10.2007 - 16:47
Alkaa vähitellen valjeta, miksi en ole saanut myytyä mitään minnekään... :)
Anonyymi kirjoitti 29.10.2007 - 17:31
Ja toki edelleen kirjoitan ihan puhdasta fantasiaa ja scifiä, ja rehellisesti kutsun teosta/tekstiä sellaiseksi, jos se oikeasti on sitä. Mutta esim. yhdistelmä epämääräinen tulevaisuus + avaruusalus + enkelit ja demonit myyttisinä hahmoina + puhuvat maagiset puut ei nyt oikein selkeästi yhtä tiettyä lajityyppiä, ja kyllä tieteellistä scifiä etsivä pettyisi, jos ei edes yritettäisi pysyttäytyä tieteessä. Ja kyseiselle esimerkkitarinalle tekisi huonoa yrittää selittää kaikkea tieteellisesti - parempi prosessin aikana unohtaa rajat ja katsoa sitten jälkikäteen, mitä on saanut aikaiseksi ja kestääkö tarina kasassa.
Usvazine kirjoitti 29.10.2007 - 17:40
ja minähän se tuossa
Ohikulkija kirjoitti 29.10.2007 - 18:05
Mikä ero on maagisella realismilla ja reaalifantasialla? Onko reaalifantasia uusi asia vai pikemmin pienen kirjailijajoukon markkinointikeino? Onko kirjailijalle tarpeellista tehdä itsestään "ismi" vai kuuluuko tehtävä jollekin kirjallisuustutkijalle, joka ajan saatossa luokittelee Lumikot ja vastaavat määrittelemänsä "ismin" alle?
Usvazine kirjoitti 29.10.2007 - 18:42
Maaginen realismi on tyylilaji, jossa muuten realistiseen kerrontaan liitetään maagisia elementtejä. Garcia Marguez ja Isabelle Allende nyt kirjailijaesimerkkeinä. Se on ollut terminä käytössä jostakin 1960-luvulta lähtien.

Reaalifantastikko voi yhdistellä kirjallisuuden elementtejä ihan vapaasti, ja hän voi tuotannossaan tehdä myös tyylipuhtaita jonkun lajityypin edustajia. Ei se poissulje reaalifantastikon ajattelutapaa eli halua leikitellä lokeroilla ja rikkoa totuttuja ajattelumalleja.

Ihan samoin kuin klassikkojen suhteen niin jälkipolvet määrittelevät, mikä on merkityksellistä ja mikä ei. Me pidämme meteliä, koska haluamme rikkoa omassa päässämme ja lukijoiden ja kustantajien päässä olevia raja-aitoja. Vielä turhan usein kuulee lukijan sanovan että yäk, mä en koske siihen koska se on maistreamia/fantasiaa/dekkari/nuortenkirja. Minusta se on genrerasistista käyttäytymistä. Toki jos on 100% varma että nauttii vain dekkareista, niin saahan sitä olla genrerasisti - lukija päättää tietenkin mitä lukee ja miksi. Ja jos on kirjoituskisan tuomari, ja kisassa etsitään avaruuteen sijoittuvaa scifiä, niin silloin laidan yli lentää kaikki joka ei määritelmään sijoitu. Se on pelin henki silloin ja perustellusti.

Mutta kun itse luen, niin haluan suhtautua kirjoihin avarakatseisesti ja kokeilunhaluisesti: pidän siitä, että kirja yllättää minut. Usein kirja yllättää kun ei tosiaan voi tietää, onko loppuratkaisu tietyn kaavan mukainen: ja sehän usein sitä on, jos esimerkiksi teos on luokiteltu dekkariksi, niin normaali dekkarin lukija tuntee olonsa petetyksi, jos ratkaisu on yliluonnollinen. Mutta jos haluan kirjoittaa dekkariasetelmista lähtevän tarinan, joka sisältää yliluonnollisia elementtejä, niin en kyllä menisi laittamaan siihen takakanteen sanaa dekkari. Laittaisin pikemminkin vaikkapa että "romaani, jossa mitä tahansa voi tapahtua". Lukijalle voisikin sitten tulla yllärinä, että kaikki ei suju kuten aina normaalisti näissä tarinoissa sujuu.

Reaalifantastikkous on uusi asia, ainakin meille, ja totta kai se on liikkeen jäsenille markkinointikeino. Onhan kirjallisia yhteenliittymiä ja salaseuroja ollut ennenkin. Ja me olemme avoin porukka, joukkoon saanvat muutkin kirjailijat liittyä jos tuntevat asian omakseen.Tietenkin tämnmöinen julistelu herättää myös ärtymystä. Mutta mielummin ärtymystä kuin pelkkää tyhjää viivaa ja välinpitämättämyyttä, jonka kohteeksi on niin helppo joutua. Kirjailijoiden elämä on jatkuvaa taistelua seuraavasta kustannussopimuksesta. Yhteenliittoutuminen antaa edes hieman enemmän painoarvoa siinä tilanteessa, kun seuraavaa käsikirjoitusta esittelee kustantajalle: se ei ole enää joku ihme sekasikiö ja friikki vaan sillä on jonkinlainen paikka kirjallisessa kentässä, tapa jonka kautta sitä voi koettaa tulkita.
pazi-j-dog kirjoitti 29.10.2007 - 18:52
Erityisen tärkeää minulle reaalifantastikkoudessa ovat öiset nakukirmailumme niityllä hattupäisten vuohien kanssa pienen apinan soittaessa taustalla posetiivista Finlandiaa ja Suurmestarin lukiessa Seitsemää veljestä väärinpäin.

Usvazine kirjoitti 29.10.2007 - 18:59
J-Dog, älä nyt kaikkia salaisia initiaatioriittejä ja juhlamenoja paljasta. Jätetään uusille tulokkaille arvuuteltavaa, mihin kaikkeen sitä joutuukaan, kun meidän kelkkaan lähtee.
Sarip kirjoitti 29.10.2007 - 21:17
Seurasin hämmentyneenä tätä sananvaihtoa, mutta onneksi lopussa päästiin asian ytimeen. Ehdin jo hetken luulla, että luvattuja kemuja ei pidetäkään. Siinä tapauksessa olisin heti perunut jäsenyyden reaalifantastikoissa ja liittynytkin postmodernistien omaan kerhoon.
Mervi kirjoitti 02.11.2007 - 17:05
"pidän siitä, että kirja yllättää minut"

Tämä on tietysti hienoa, mutta olet silloin vähemmistössä. Hyvin, hyvin monet lukijat etsivät samaa luettavaa, mutta hieman eri raameissa. Sen takia esim. dekkarit ja eeppinen fantasia ovat niin suosittuja. Sen takia monille lukijoille yllätykset ovat useimmiten negatiivisia. Saman ilmiön voi nähdä myös tv-sarjoissa.
Usvazine kirjoitti 03.11.2007 - 11:39
Saatan olla lukijana vähemmistössä, mutta kirjoittajana en voi ajatella, että toistaisin koko ajan samaa kaavaa, eli kirjoittaisin samaa tarinaa hivenen uusissa puitteissa uudestaan. Se ei ole minulle kirjoittamisen ydin. Jos tekisin koko ajan vaikkapa yhden lajityypin sisään mahtuvia kaavamaisia tekstejä, ahdistuisin.

En tarkoita, että esim. dekkareita kirjoittava olisi automaattisesti saman kaavan sisään kirjoittava. Totta kai siinäkin pääsee varioimaan ja luomaan. Mutta minulle lajityypin sisään mahduttaminen, jos se tarkoittaa ennalta-arvattavuutta, olisi pitemmän päälle kirjoittamisen motivaatiota syövä tekijä. Haluan kokeilla, oppia uusia juttua, muuttaa näkökulmia ja kehittyä omissa puitteissani. MInulle genrerajojen rikkominen omassa ajattelutavassa on sitä kehittymistä.
TR kirjoitti 03.11.2007 - 19:12
Minäpä taas ajattelen, että hyvä kirja luovii onnistuneesti siinä tutun ja yllätyksellisen välillä. Lukija kaipaa kiinnittymiskohtia, ennen koetun tunnetta, jopa kliseitä - hän haluaa ymmärtää pienestä vihjeestä minkälaisesta henkilöstä tai tapahtumasta on kyse. Lukija haluaa ajatella "hahaa, minä tunnen tämän tyypin!". Mutta samaan aikaan täytyy olla yllätyksiä, tuoreutta, totaalista päälaelleen kääntymistä. Muutenhan lukija lukisi aina samaa kirjaa.
Sarip kirjoitti 04.11.2007 - 11:17
Kannatan Tr:ää. Kiinnittymiskohtia, samastumiskohtia, tuttuja elementtejä tarvitaan, että tarinaan pääsee kiinni. Mutta eihän dekkarikaan ole mistään kotoisin, jos juoni on ennalta arvattava.

Kokemukseni (täysin kattavan tietysti) mukaan väittäisin, että useimmat lukijat nauttivat tullessaan huijatuiksi ja yllätetyiksi.

Se onkin sitten taas yksilöllisempää, millaisia yllätyksiä lukija sietää. Sietääkö vaikkapa sellaisen yllätyksen, että realistisesta linjasta irrottaudutaan, kesken arkisten meininkien? Tai toisinpäin?

Kirjoittaja tietenkin toimii niin kuin katsoo mielekkääksi, ja tässä peesaan Annea. Minustakin olisi tosi tylsää ja turhauttavaa kirjoittaa sillä asenteella, että on pysyttävä jonkun genren tai tyylin pilttuussa, jottei lukija järkyty.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Kuvaus
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin.
Tarkkailun alla

Antitäti kertoo kirjastoelämästä.

Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi.

Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys

Särö, lehti joka kannattaa hankkia.

Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä

Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta


Erittäin hyvän uutuusluettelon scifistä ja fantasiasta tarjoaa
Risingshadow

Teron ylläpitämä kotimaisen sf:n tapahtumahorisontti: Partial Recall - Blogging the Finnish fandom

Näitä mainostan


Devoted Souls - peliromaani (2007)
Kirjan omat verkkosivut täällä.




Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista
novellikokoelma (WSOY 2006)

Usva International 2007




Usva International 2006



Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
(STk ja Tutka 2006)



Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003)




Palaute Usvan novelleista

Anna palautetta Usvan novelleista täällä.