Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.08.2007 - 18:56
Hesari julkaisi tänään syksyn lasten- ja nuortenkirjojen luettelon. Ei näkynyt Lappalaisen&Leinosen kirjaa listauksissa. Kaikki syksyn kirjat eivät tietenkään luetteloon mahdu, mutta ainahan sitä voi pohtia, miksei juuri oma teos ole listalla mukana. Lieneekö kokoajalla ollut vaikeuksia sijoittaa kirjaamme mihinkään kategoriaan? Kustantaja on sen kyllä ihan tavalliseksi nuortenkirjaksi laittanut.

Samainen Hesari uutisoi pari päivää sitten, että kirjakaupat saattavat vaatia hintaa näyttävistä kirjan esittelypaikoista liikkeissään. Ilmeisesti näin jo Suomalaisessa tehdäänkin. Ei näytä pienen ja marginaalin kannalta hyvältä. Yhdeksi syyksi rahastamiselle esitettiin kirjamyynnin siirtyminen nettiin, kun on siis siitä aiheutuvaa vajetta paikattava.

Kirjamyynti siirtyy nettiin, koska se on kätevää, nopeaa, usein edullisempaa, ja valikoimakin on monipuolisempi kuin tavan kirjakaupoissa. Netissä ei tosin pääse hypistelemään kirjoja, mutta ehkei sitten tule herätteitäkään ostaa kaikenlaista kivaa. On hyllyssä n kappaletta lukemattomia kirjoja, joista voisi aloittaa. Ja kirjastotkin ovat kivoja, jos niiden valikoima on riittävän laaja.

Saas nähdä, miten pitkään kirja-alan hilpeät vuodet messuineen, ostuhuumineen ja laajoine kustannusohjelmineen kestävät. Voiko kasvu olla ikuista, vai tuleeko jossakin vaiheessa romahdus, jonka myötä kirjailijoita laitetaan kilometritehtaalle ja valikoimat suppenevat ja rajautuvat vain myyviin teoksiin? Nouseeko sitten taas uusien keskisuurien kustantamoiden polvi paikkamaan kentälle jääviä sisällöllisiä aukkoja?

Kirjoittaja

Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin.

Tarkkailun alla

Antitäti kertoo kirjastoelämästä.

Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi.

Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys

Särö, lehti joka kannattaa hankkia.

Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä

Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta


Erittäin hyvän uutuusluettelon scifistä ja fantasiasta tarjoaa
Risingshadow

Teron ylläpitämä kotimaisen sf:n tapahtumahorisontti: Partial Recall - Blogging the Finnish fandom

Näitä mainostan


Devoted Souls - peliromaani (2007)
Kirjan omat verkkosivut täällä.




Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista
novellikokoelma (WSOY 2006)

Usva International 2007




Usva International 2006



Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
(STk ja Tutka 2006)



Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003)




Palaute Usvan novelleista

Anna palautetta Usvan novelleista täällä.