Yrttimaan aikakirja haastoi minut Rumba-meemiin. Kas tässä jotakin vastauksia,

Nimeä kolme suosikkieläintäsi:

Kissa, ehdottomasti. Ne ovat sopivan ristiriitaisia eläimiä: toteuttavat äärimmäistä vaistonvaraista väkivaltaa mutta samaan aikaan kykenevät olemaan uskomattoman söpöjä. Kissat ovat itsenäisiä, mutta sopeutuvat ihmiseen ja pystyvät oppimaan hyvin omaperäisiä ja yksilöllisiä käyttäytymistapoja (minulla on ollut kissa, joka osasi pyrkiä sisään tietystä ikkunasta, toinen joka ei koskaan kiipeillyt ja nykyinen kuvittelee olevansa Katto-Kassinen). Minua myös viehättää kissojen aistimaailma, se että ne havainnoivat liikkuvan objektin helpommin kuin paikallaan pysyvän. Usein leikin Toffeen kanssa piilosta, eli kuikuilen sitä puun takaa. Toffee vaanii ja hyökkää kimppuuni ja läimäisee tassullaan päälaelle tai kaulaan (ilman kynsiä). Kissassa yhdistyy se sama mikä kyykäärmeessä: jokin kesyttämätön, petomainen asia, jota ihminen ei voi kontrolloida, vaaran tunne.

 
Toinen eläin, joka kiehtoo, on mehiläinen. Ahkera, geometrisella tarkkuudella toimiva kollektiivinen olento, tarkka työnjako, lyhyt elinkaari, piikki jolla pistää.

 
Kiiltomato kuuluu myös suosikkeihini. Naaras hehkuu pimeässä vihreänä ja odottelee ylkää saapuvaksi. Tuo itsestään muodostuva valo on itsessään sellainen ihme, jota on pakko ihailla. Mitäs jos meidän lajillemme olisi ominaista, että naaraat kiimassa ollessaan alkaisivat hehkua niin, että taatusti jokainen vastaantulija huomaisi, mikä nyt on mielessä. Hehkuisimme sitten lähes koko ajan…

Selvästikin minua viehättävät piikikkäät, kynnelliset, ja hehkeät olennot.

Jos saisit olla jokin soitin jossakin biisissä, niin mikä soitin ja missä?

Tämä ei ole soitin, mutta soittimen tavoin käytetty: Nicholas Lensin modernissa klassisessa musiikissa, mm. Flamma flamma The fire requiem -levyllä, on kolmen kurkkuääninaislaulajan muodostama "Kolmen riivaajan" kuoro. Heidän äänensä on kuin narisevan huilun ja lyömäsoittimen välimuoto: se ärsyttää ja jää kaivelemaan takaraivoon. Mikä tahansa  Lensin biiseistä sopii tähän.

Nicholas Lens lienee muuten ainoa kosketuspintani klassiseen, mutta olen vain yksinkertaisesti viehättynyt konseptista: kuusi eri äänialan laulajaa esittävät jumalia, jotka ovat laskeutuneet maailmaan tarkkailemaan ihmisiä. Ja laulu soljuu latinaksi hyvin kummallisena dialogina. Soittimia sopivasti taustalla, ja mielikuvitusta kutkuttava. Näytepaloihin voi tutustua Nicholas Lensin kotisivuilla.

Jos musiikkisi/kirjoittamisesi olisi rakennus, millainen rakennus se olisi?

 
Tähän on kaksi vastausta. Kartano, jossa on monta kerrosta, pitkiä käytäviä, huoneita, ovia (sekä suljettuja, avonaisia että lukittuja). Koskaan ei tiedä, mitä kunkin oven takaa löytyy. Mitä tahansa, toinen maailma, toinen todellisuus, paikka jossakin muualla tai ei missään.

Mutta joskus tuntuu, että tekstini ovat kuin ulkohuussi: työllä ja vaivalla ja rakkaudella rakennettu, ja sitten toiset tulevat ja paskovat siihen. No, ainakin heillä oli suuri hätä, ja palkintona oli helpotus ja hyvä mieli! Ja itse asiassa, huussihan on rakennettu paskomista varten…

*

Haastan mukaan Scifimarkkinat ja Koherenttia horinaa.