|
|
|||
|
08.04.2007 - 16:36
Ja kuinka ollakaan: kun raadit on ilmoitettu, löytyy verkosta kaksi huikeaa lukua. Deathwriters-foorumin väki sai raatiinsa yhdeksän jäsentä. Rising shadow pisti vielä paremmaksi ja raatilaisia on kuusitoista.
Muutamia konkreettisia kehittämisehdotuksia minulla vielä on, mm. Atoroxin mainostamisen laajentamisesta ja siitä, että esiraati saisi vielä oikeuden nostaa fandomin äänien jälkeen novellin jatkoon, jos siihen on aihetta. Suurin pullonkaula Atoroxissa mielestäni on edelleen se, että edelleenkään listalle äänestävä fandom ei saa käsiinsä harvinaisempia julkaisuja – novelleista ei puhuta riittävän paljon ennakkoon, aikakin on aika lyhyt novellien hankkimiseen, muutama viikko. Esiraatihan oli laittamassa yksimielisesti jatkoon Harri Erkin novellin T:mi Leevin lautanen, mutta koska novelli on julkaistu Rakennussanomissa, tuskin kovin moni lukija on sen käsiinsä saanut. Ja kun fandom jätti äänensä, novelli ei enää listalla ollut. Joka vuosi joukossa on aina näitä novelleja, joista huokaistaan, että ne ovat jääneet systeemin jalkoihin. Kun kerran on esiraati, joka lukee kaiken, sen yksimielinen sitoutuminen jonkun novellin taakse on merkittävää. (tämä oli ilmeisesti pääsiäissaarna)
Kategoria:
Atorox
|
Kirjoittaja
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin. Perin tärkeät linkit
Spefi-kirjoittajien sivuja
Tarkkailun alla
Antitäti kertoo kirjastoelämästä. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi. Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys Särö, lehti joka kannattaa hankkia. Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta
Näitä mainostan
![]() Devoted Souls - peliromaani (2007) Kirjan omat verkkosivut täällä. ![]() Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista novellikokoelma (WSOY 2006) Usva International 2007 ![]() Usva International 2006 ![]() Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (STk ja Tutka 2006) ![]() Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003) Palaute Usvan novelleista
|
||