|
|
|||
|
29.03.2007 - 00:15
Minulla oli
viiden päivän talviloma. Käytin ajan enemmän tai vähemmän tehokkaasti: kirjoitin
lyhyen tilausnovellin, ensimmäisen pitkään aikaan, kävin Jyväskylässä
esiintymässä. Lauantaina kävin Lahdessa Maj Karman keikalla (oli mahdottoman
hyvä!). Sunnuntaina loikoilin,
ja maanantaista keskiviikkoon pläräsin yhteisromaanin kässäriä ja editoin. Nyt alkaa romaani olla hilkulla, arvioitu eteenpäintuuppaamisaika
on ensi viikonloppu. Tässä vaiheessa on enää pari kohtaa korjattavana ja sitten
sitä ikuista tautologian metsästämistä, liian usein toistuvien sanojen
metsästämistä ja sanamuotojen hinkkaamista. Tuntuu vapauttavalta, kun voi
piakkoin keskittyä ihan muihin juttuihin. En ole ehtinyt reagoida Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaisiin. Nyt minulla olisi aikaa lukea niitä. J Pekka Mäkelän Alshainin olen lukenut ja kovasti tykännyt. Muita ehdokkaita lukemattakin voin todeta, että teksti on ehdokkuutensa ansainnut. Lämminhenkistä, humaanista tieteiskirjallisuutta, joka viehättää älyllisyydellään ja arkisten asioiden tarkkuudellaan. Viiden näkökulmahenkilön taktiikka vei juonta hienosti eteenpäin, vähitellen salaisuuksia aukaisten. Teksti myös tihkui erotiikkaa, tai ainakin minä kiinnitin huomiota siihen, miten pienin vihjein ja elein Mäkelä onnistui kuvaamaan ihmisten välisiä läheisiä suhteita.
Kategoria:
Oma kirjallinen tuotanto
|
Kirjoittaja
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin. Perin tärkeät linkit
Spefi-kirjoittajien sivuja
Tarkkailun alla
Antitäti kertoo kirjastoelämästä. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi. Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys Särö, lehti joka kannattaa hankkia. Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta
Näitä mainostan
![]() Devoted Souls - peliromaani (2007) Kirjan omat verkkosivut täällä. ![]() Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista novellikokoelma (WSOY 2006) Usva International 2007 ![]() Usva International 2006 ![]() Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (STk ja Tutka 2006) ![]() Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003) Palaute Usvan novelleista
|
||