Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.11.2006 - 20:04

Usva 3/2006 alkaa olla valmiina. Vielä viime hetken säätöjä ja viilauksia. Tällä kertaa olen erityisen ilahtunut kuvituksesta. Kahdessa novellissa on kuvittajana Tuuli Hypén, kansikuvan on tehnyt Iida Ojanperä ja sain hankittua muuksi kuvitukseksi novelleja sopivasti tukevia, mielenkiintoisia kuvia.

Tässä näitä muualta saatuja kuvia esimerkiksi:





Numero on lisääntymistä, seksuaalisuutta ja tummanpuhuvia tulevaisuuskuvia käsittelevä. Kahta novelleista voi sanoa myös humoristisiksi, osin mustaa sekin sävyltään. Mutta oli hienoa tehdä numero, jota voi sanoa scifinumeroksi. Lähitulevaisuuden arkeakin toki kuvataan, mutta avaruudessakin käydään. Pari novellia on Hekuman kautta bongattuja. Kirjoituskisoissa näkee laajan skaalan erilaisia juttuja, ja sitä kautta tekee erilaisia löytyjä. Semmoisiakin tekstejä, jotka eivät päädy palkintosijoille, mutta jotka jäävät takaraivoon kolkuttamaan.
Kategoria: Sorvin ääressä
Kirjoittaja

Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin.

Tarkkailun alla

Antitäti kertoo kirjastoelämästä.

Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi.

Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys

Särö, lehti joka kannattaa hankkia.

Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä

Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta


Erittäin hyvän uutuusluettelon scifistä ja fantasiasta tarjoaa
Risingshadow

Teron ylläpitämä kotimaisen sf:n tapahtumahorisontti: Partial Recall - Blogging the Finnish fandom

Näitä mainostan


Devoted Souls - peliromaani (2007)
Kirjan omat verkkosivut täällä.




Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista
novellikokoelma (WSOY 2006)

Usva International 2007




Usva International 2006



Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
(STk ja Tutka 2006)



Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003)




Palaute Usvan novelleista

Anna palautetta Usvan novelleista täällä.