Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
20.10.2006 - 21:37
Tänään vihdoin aloitin Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta –romaanin lukemisen. Pääsinkin sivulle 104 ennen kuin jouduin pakon edessä keskeyttämään.

Minä nautin. Nautin siitä että olen vahvasti kirjoittajan käsivarsilla eikä minun tarvitse pelätä, mokaako teksti itsensä tai tuleeko vastaan käänteitä, jotka raivostuttavat tai saavat myötähäpeämään. Hyvän kirjan lukeminen on kuin luottamuksellinen keskustelu, luulen pääseväni Jääskeläisen pään sisäpuolelle vaikka oikeasti tietenkään en sinne pääse. Mutta illuusiossa on mukava elellä, ja nauttia näistä maagisista tuulista, joita kirjan sivuilla tulee vastaan.

Koukku on jo ensimmäisessä kappaleessa ja aktivoituu neljännellä sivulla. Outo astuu realismin keskelle.

Teksti saa minut kehräämään, sillä saan keskittyä nauttimaan pienistä yksityiskohdista: Oikeastaan hän ei edes pitänyt nykyistä turvonnutta muotoa omanaan. Siksi oli luonnollista, ettei hän halunnut tulla nähdyksi sen seurassa. Tai sitten tämä: ..elämänsä aikana hän lukisi ja korjaisi vielä noin 74 148 kirjoitelmaa. Sitten hänet lähetettäisiin eläkkeelle pää vieraista lauseista lommoisena.

Tämmöiset lauseet saavat minut kehräämään: lukunautinto on tätä, itsekseen kihertelyä kirjan kanssa. Kirjoittava ihminen ei voine irrottaa lukijaa ja kirjoittajaa toisistaan, mutta ainakin tällaisten teosten äärellä on rikkaus olla itsekin kirjoittava ihminen.

Lumikko saa minut ajattelemaan kirjoittamista ja himoitsemaan sitä pöytälaatikossa uinuvaa käsikirjoitusta, joka vielä hakee muotoaan. Mutta pois se mielestä, nyt on palattava tähän elämykseen, sillä Peli on vasta alkanut...

Kategoria: Yleinen
Kirjoittaja

Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin.

Tarkkailun alla

Antitäti kertoo kirjastoelämästä.

Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi.

Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys

Särö, lehti joka kannattaa hankkia.

Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä

Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta


Erittäin hyvän uutuusluettelon scifistä ja fantasiasta tarjoaa
Risingshadow

Teron ylläpitämä kotimaisen sf:n tapahtumahorisontti: Partial Recall - Blogging the Finnish fandom

Näitä mainostan


Devoted Souls - peliromaani (2007)
Kirjan omat verkkosivut täällä.




Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista
novellikokoelma (WSOY 2006)

Usva International 2007




Usva International 2006



Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
(STk ja Tutka 2006)



Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003)




Palaute Usvan novelleista

Anna palautetta Usvan novelleista täällä.