Mutta kun elämää mitataan hiuksenhienoina säikeinä, katse takertuu kaikkeen epäoleelliseen, ja ne asiat muuttuvat niin tärkeiksi että ne saattavat täyttää koko maailman...

 
Huomenlahjaa kirjoittaessani mielessäni oli alussa ihminen, joka tietää kuolevansa seuraavana päivänä. Millainen hän on, miten hän suhtautuu lähestyvään kuolemaan - ja miksi hän on valmis kuolemaan vapaaehtoisesti? Tähän mieltä vaivaavaan hetkeen yhdistyi ajatus siitä, että teleportaatio olisi kätevä keksintö: semmoinen olisi vain ensin keksittävä ja sitä olisi testattava... ja kukapa sitä sitten testaisi jos kuolema on todennäköinen vaivanpalkka, ensin rikolliset, kunnes aktivistit älähtävät ja kieltävät touhun epäeettisenä. Mutta kun koko hommasta tekee kulttuurillisesti merkittävän teon ja uhrauksesta mielekkään, löytyy vapaaehtoisia varmasti.

Päähenkilö Anarai Moketo kirjoitti oikeastaan itse itsensä. Minun oli helppo päästä hänen ajatusmaailmaansa, kun kuuntelin Anatheman A Fine Day to Exit – levyä, ja katselin levyn kannessa olevaa kuvaa: siinä katsotaan auton tuulilasin läpi aavaa merenrantaa, ja puhelinkin on jäänyt siihen eteen, joku on yrittänyt soittaa, mutta kukaan ei enää vastaa...

Anarai lausuu muutaman sellaisen ajatuksen, joka on itseänikin usein vaivannut, ja vaivaa yhä: kuolemanpelko ja lähestyvän kuoleman ajattelun umpikuja, erityisesti siitä näkökulmasta, että ateistin tulkinta on synkempi kuin uskovaisen, joka sentään voi lohduttautua kuolemanjälkeisen elämän toivolla. Ateistin lopussa on vain tyhjää, ei mitään, ja se on abstraktimpi ja vaikeammin hyväksyttävä ajatus kuin millä tahansa selityksellä kuvitettu taivasosuus.

 Preesens kuuluu tähän kerrontaan oleellisena osana. Onhan kyse miehen viimeisestä päivästä, hetkistä ennen hänen kuolemaansa, ja pienet yksityiskohdat ja aistihavainnot korostuvat preesensissä.

Novellissa on kohta, jossa päähenkilö käy läpi menneisyyttään välähdyksenomaisesti: olen viisi / olen viisitoista/ olen kaksikymmentäviisi. Kari Hotakaisen Iisakin kirkossa oli samankaltainen rakennelma. Tässä vaiheessa on tietenkin ihan turha sanoa, että minä keksin tämän ennen kuin olin lukenut Hotakaista... Monet ideat ovat universaaleja, ja tuokin on aivan pieni asia: minulle se oli kirjoittaessa kuitenkin sellainen kaunokirjallinen yksityiskohta, joka antoi kirjoittamiseen hyvän fiiliksen.

Huomenlahja on perinteen mukaan lahja, jonka sulhanen antaa morsiamelle hääaamuna.

Miksi maailma alkaa/ kun kello viimeistä kierrosta kuuluttaa
kun loppukaarretta alan suoraksi taivuttamaan / ja työllä henkeni salpaan

(Viikate: Katoan)