|
|
|||
|
26.08.2006 - 17:45
Saana kirjoitti blogissaan fokalisaatiosta ja näkökulmasta. Minä olen mieltynyt minä-muotoiseen kerrontaan. Sen avulla minun on helpompi heittäytyä ajatuksiin ja aistimuksiin mukaan.Kokoelmassa vain kahdessa novellissa on tarina kerrottu kolmannessa persoonassa. Nyt seuraa seuraava spoilaava ajatelma novellista. * Koska he olivat liian pyhiä lähti liikkeelle ajatuksesta, että mitäpä jos jokin kaunis päivä kaikki naiset katoaisivat maapallolta. Ihan kaikki. Jäljelle jäisivät vain ne, joiden kromosomit tekevät heistä enemmän miehiä kuin naisia. Maailma on sen jälkeen miesten hallussa. Novelli käynnistyy 70 vuotta naisten katoamisen jälkeen, aikana, jolloin miehet ovat jo keksineet, kuinka naisia saadaan keinokohtujen avulla synnytetyksi. On selvää, että naisen asema on kaikkea muuta kuin vapaa tässä yhteiskunnassa.
Kukaan ei tullut minun viereeni. Ei koskaan. Ja siksi minä vihasin veljeäni yli kaiken. Hän vei kaiken sen rakkauden, joka oli tarkoitettu minulle. Kun se toistui viikosta toiseen, vuodesta vuoteen, tiesin mikä oli vikana. Olin kummajainen, joka ei kelvannut isilleen, tyhjä rukkanen, tarpeeton. En ollut edes ihminen.
Kategoria:
Oma kirjallinen tuotanto
|
Kirjoittaja
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin. Perin tärkeät linkit
Spefi-kirjoittajien sivuja
Tarkkailun alla
Antitäti kertoo kirjastoelämästä. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi. Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys Särö, lehti joka kannattaa hankkia. Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta
Näitä mainostan
![]() Devoted Souls - peliromaani (2007) Kirjan omat verkkosivut täällä. ![]() Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista novellikokoelma (WSOY 2006) Usva International 2007 ![]() Usva International 2006 ![]() Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (STk ja Tutka 2006) ![]() Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003) Palaute Usvan novelleista
|
||