Ihmiset antoivat toisilleen tärkeitä asioita --- kätkivät ensin että toinen voisi yllättyä, kun saisi lahjan. Piti muistaa ensin kätkeä ja sitten näyttää. (Toisinkainen)
Huomasin, etten ole ehtinyt omille kotisivuillenikaan laittaa mitään kirjan sisällöstä. Asiantila täytyy korjata, joten bloggaan nyt alkajaiseksi ajatelmia novelleistani. Minua lisäksi pyydettiin erääseen oppilaitokseen puhumaan scifin realistisuudesta mm. omien tekstieni esimerkkien avulla, joten tekstejä on syytä kelata taas uudelta kantilta. Realismiosuus onkin reaalifantasian valossa ihan mielenkiintoinen asia pohdittavaksi...palaan siihen myöhemmin.
Novellikokoelma on, no, kokoelma: 14 novellia, 9 ennen julkaistua, 5 ennen julkaisematonta.. Käsikirjoitus on alun perin lähetetty kustantamoon syksyllä 2004. Silloin testasin kokonaisuuden kiinnostavuutta, ja kun aikanaan sain positiivista palautetta, täydensin kokoelmaa uudella tuotannolla. Varhaisin novelli, Umpipuun lapsi, on kirjoitettu alun perin vuonna 1999. Se on toinen Portissa menestynyt novellini, sen edeltäjä, Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, oli mielestäni liian vanha ja tyylillisesti epäsopiva kokonaisuuteen, velkaa vähän turhan paljon Pratchettin ja Gaimanin Hyville enteille. Jos joku haluaa siihen tutustua, niin sen löytää Portista 2/1999
Minua on aiemmin kiitelty siitä, että kirjoitan hyvin erilaisia tekstejä, ja kokoelma heijastaa innostukseni erilaisia kohteita. Osa novelleista, kuten Kerran Gotlannissa tai Rusakko, on kevyesti spefillä maustettuja. Osa taas menee scifin työkalulaatikolle ja operoi siellä tosissaan, kuten Toisinkainen. Velhonaisen salli elää, Lautturin tytär ja Jäiden lähdön aikaan muodostavat suomalaiskansallis-kalevalahenkisen kokonaisuuden, johon on myös sotkettu muita myyttejä mausteeksi.Taikuus on novelleissani myyttishenkistä, ei sellaista korkealle fantasialle ominaista mahtipontista magian loitsintaa.
Dystopioihin olen myös näköjään mielistynyt: Mestariseppä lähestyy maailmaa hyvin totalitäärisestä näkökulmasta (vaan toivoa on!) ja Koska he olivat liian pyhiä kuvaa entäpä jos –tulevaisuutta (jossa siinäkin on toivoa). Ei mene kertojan kansalla kovin hyvin Hiekkameren jumalissakaan.
Erilaiset valtasuhteet, rajojen rikkominen ja yksilö vs yhteisö näyttävät kummittelevan teemoina tuotannossani. Metsä, suo ja vesi pilkahtavat tarinasta toiseen. Velhonaisen salli elää on sijoitettu lähes kokonaan suolle, Umpipuun lapsessa suunnistetaan ja perehdytään suonsilmäkkeen saloihin. Jäiden lähdön aikaan sivuaa metsään liittyviä uskomuksia ja siinä soudetaan, kuten Lautturin tyttäressäkin.
Vahvoja naishahmoja kokoelmasta löytyy useitakin. Koiperhoset, Mestariseppä ja Huomenlahja antavat äänen miehelle, itseriittoiselle toimittajalle, vanhalle työteliäälle ammattilaiselle ja nuoruuden päivänsä menettäneelle itsetuhoiselle uhrautujalle. Henkilögalleriasta löytyy myös kaksi tyttöä, olento – ja kissa.
Ihmiset ovat muutosten kourissa tai kohtaavat jotakin sellaista, joka aukaisee heidän silmänsä.Tarinoissa on melankoliaa ja kaihoa, menetyksen tuskaa mutta myös uuden alkua.
Muutama huomio vielä, mitä novelleista on sanottu. Shh, shh, ne sanoivat luettiin ääneen Boris Hurtan luona kirjallisessa iltapäivänvietossa pari vuotta sitten. Boris totesi, että jos hän ei olisi tiennyt tekstiä minun kirjoittamaksi, ei novellin jujua olisi osannut odottaa ja se olisi ollut enemmän ylläri, kuin mitä se nyt genrelasien läpi on. Rusakko on luettu niin, että sen kummitustarinaviitteitä ei ole huomattu olleenkaan. Ja Valkeita lankoja on nähty puhtaana dementoituneen naisen sielunelämän kuvauksena ilman superpositioita ja häilymistä.
Kun itse nyt selaan kokoelmaa, soi päässäni samaan aikaan Viikate, Värttinä ja CMX, jossakin taustalla kuuluu The Gatheringin seesteinen laulajan ääni.
Näen edessäni lankakerän, jossa on mustia säikeitä ja muutama valkoinen. Valitsen sellaisen langan, jonka päässä huoneeni ovi on auki. (Valkeita lankoja)
