Alastair Reynoldsin Timanttikoirat, turkoosit päivät on kahdesta pienoisromaanista tai pitkästä novellista muodostuva kokonaisuus, joka hyödyntää Reynoldsin aiemmin luomaa Ilmestysten avaruuden universumia. Timanttikoirissa sekalainen onnensoturien seurakunta lähtee selvittämään eräältä planeetalta löytynyttä tornimaista rakennelmaa, joka on selvästikin älykäs, ehkä vieras eliömuoto tai sen rakentama kone. Torniin huipulle pääseminen on oikea kärsimysten taival, sillä se koettelee uumeniinsa pyrkijöitä erilaisilla arvoituksilla ja rankaisee virheistä rankemman mukaan. Kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään, jotta saisi haasteen voitetuksi?

Turkoosit päivät -kertomuksessa sisarukset Mina ja Naqi tutkivat kotiplaneettansa meressä eläviä Mielenmuovaajia. Toinen sisaruksista hukkuu ja toinen jää yksin. Kun pari vuotta myöhemmin planeetalle tulee vierailijoita, jäljelle jääneen on kohdattava yhä tuoreena mielessä oleva onnettomuus ja selvitettävä omalta kohdaltaan, mistä oikein oli kysymys, ja mitä sisaren kuolema voikaan merkitä.

Molemmissa tarinoissa kysytään tärkeitä kysymyksiä siitä, miten sujut ihminen on itsensä ja ympäristönsä kanssa. Toinen tarina palauttaa ihmisen luonnon ääreen, toinen lähentää koneeseen, ja yhdessä nämä muodostavat mielenkiintoisen vastakohtaisuuden. Ihminen on ihminen tavoitteistaan huolimatta: raadollinen, sankaritekoihin kykenevä, mutta myös pelkuri. Yhden aikakauden tuho ja toisen tuleminen väijyvät molempien tarinoiden taustalla.

Reynoldsin kirjoitustyyli on barokkisen runsasta, lukija saa nautiskella hienoista kuvauksista ja oivalluksista. Kunnollista, viihdyttävää avaruusopperaa, joka tempaa mukaansa ja jossa ideoita ei säästellä.