|
|
|||
|
11.08.2006 - 00:03
MInut haastettiin vastaamaan meemiin. Koin tähän haasteeseen vastaamisen todella vaikeaksi. Koska olen keskellä kirjoittamisrupeamaa, en oikeastaan paljon lue muiden tekstejä, enkä oikeastaan pysty ajattelemaan kirjallisuutta laajemmin, ajatukset pipertävät vain omissa hommissa. Mutta yritetään nyt.
Ei ihan kirja, mutta kirjallisuutta kumminkin. Aku Ankka. Opin lukemaan, ja sain pariksi vuodeksi parhaat ystäväni sarjiksen hahmoista. Pari viikkoa sitten monissa blogeissa puhuttiin alkunäyistä. Ei ihan varhaisin, mutta kirjallisesti merkittävä on tämä: minä juoksentelen pihamaalla ja puhun Akulle ja Hessulle, kuten olen koko kesän puhunut. Yhtäkkiä tajuan, että aikuiset eivät näe tai kuule Akua ja Hessua, ja heille puhuminen voi olla vähän noloa. Joten alan puhua mielikuvitusystävilleni päässäni, hiljaa, seikkailla vähemmän äänekkäästi. Hämmentävää, miten viisi/kuusivuotias voi tajuta, mikä on valtavirran mielestä soveliasta ja mikä ei. Mutta tuo hetki on se hetki, jolloin olen kosketuksissa oman mielikuvitusmaailmani kanssa ja totean, että sitä on purettava jollakin toisella tavalla. 2. One book you've read more than once – Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran? Ennätyksen olen tehnyt omien kirjojen kanssa... ne kun on kirjoitusvaiheessa pakko lukea kannesta kanteen ja useasti. Mutta oikeasti? Orwellin 1984 ainaskin. Ja Lemin Kyberias.
Massiivinen, paksu sanakirja. Ehkä suomi-espanja tai englanti-espanja tai sitten joku muun vastaava. Olisi jotakin tekemistä, sitä voisi pelastajia odotellessa opetella sanomaan "Viekää minut pois täältä ja heti". Ja sitten olisi mukava huomata, että olisikin pitänyt osata kiinaa, jotta ne ottaisivat mukaansa... 4. One book that made you giddy – Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi. Mikael Niemen Nahkakolo. Nimeä myöten hilpeä teos. 5. One book that wracked you with sobs - Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin? Joku Maarit Verrosen novelli kosketti tosissaan, mutta en muista enää mikä, ja miksi. Hassua, harvemmin minä nauran kaunokirjallisuuden äärellä, mieluummin sitä liikuttuu. Koin myös Sari Peltoniemen Ainakin tuhat laivaa -novellikokoelman koskettavana, mionia sellaisia novelleja, joissa on iso tarina pienessä kompaktissa paketissa.
Varmaankin joku klassikko, jonka sitten voisi itse kirjoittaa uusiksi ja paistatella oivallisen menestyksen kanssa... ... mutta jos oikeasti, niin osa uskonnollisista hurmoskirjoista, joiden vuoksi ihmisten mielenterveys järkkyy Ja kaikki pinnalliset "näin sinusta tulee kaunis ja rohkea" – tyyliset elämäntapaoppaat. Paperisaastetta. 8. One book you're currently reading – Kirja jota parhaillaan luet? Tällä hetkellä luen vain omaa kässäriä. Lukemattomien lukemattomien kirjojen hyllystö huutaa, mutta olen sulkenut korvani. 9. One book you've been meaning to read - Kirja jonka aiot lukea? Syksyn kirjasato ja sieltä tutut tekijät: Sinisalo, Jääskeläinen, Mäkelä, Koskinen, Holopainen, nyt ensi alkuun. Turun kirjamessuja varten luen myös muutaman teoksen. 10. Now tag five bloggers – Haasta viisi bloggaajaa
Kategoria:
Off topic
|
Kirjoittaja
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin. Perin tärkeät linkit
Spefi-kirjoittajien sivuja
Tarkkailun alla
Antitäti kertoo kirjastoelämästä. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi. Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys Särö, lehti joka kannattaa hankkia. Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta
Näitä mainostan
![]() Devoted Souls - peliromaani (2007) Kirjan omat verkkosivut täällä. ![]() Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista novellikokoelma (WSOY 2006) Usva International 2007 ![]() Usva International 2006 ![]() Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (STk ja Tutka 2006) ![]() Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003) Palaute Usvan novelleista
|
||