Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.07.2006 - 12:20

Natalia Laurila, joka on kanssani Nova-tuomaristossa, on raadittanut oman arvionsa Novan kärjestä. Niin minäkin, ja Natan lausunnon kanssa olen pitkälti samoilla linjoilla, jonkin verran poikkeamia on yksittäisten novellien kohdalla. Kärki on kovin kapea, vain muutama novelli ottaa ja koskettaa, ja monessa muussa semifinalistissa on paljon korjattavaa ja paikattavaa.

Novan kaltaisessa kisassa, kun kyse on kumminkin aloittelijoille tarkoitetusta rupeamasta, voi jonkin verran asioita antaa anteeksi. Joutuu tasapainoilemaan sen kanssa, arvottaako teknistä ja kaunokirjallista taitavuutta sisällön yli. Joillakin kehityskelpoisilla kirjoittajilla on nimittäin erittäin mielenkiintoisia ideoita, joissa on oivallisen spefitekstin ainekset kasassa, mutta toteutus ei ole idean tasolla. Vähän siis semmoinen tilanne, että palkitseeko erittäin taitavasti kirjoitetun vampyyritarinan (kun vampyyritarinoita on jo ziljoona kirjoitettu) vai vähemmän hyvin kirjoitetun tarinan, jossa on uniikki idea.

Olen kirjoittanut kaikista novelleista arviot ja muutkin tuomarit ovat kirjanneet aatoksiaan. Kaikki 25 loppukisassa mukana ollutta tulevat saamaan palautteen. Toivon mukaan niistä palautteista on apua, ja kirjoittajat kehittyvät. Vaikka teksti ei sijoittuisikaan, se saattaa löytää julkaisukanavan ja editointi olisi monelle tarpeen. Eikä editointi ole välttämättä pahitteeksi kymmenen sakkiin päässeillekään.

Sille uniikin idean omaavalle tekstille on paljon tehtävissä: kun korjaa rakenteen / kielen/ lapsukset, on kasassa kokonaisuus, joka sykkii ja elää kiehtovasti. Mutta miten toimia sen hyvin kirjoitetun, ei niin tuoreen tekstin kanssa? Se joutuu todennäköisesti isompaan remonttiin, koska siitä olisi saatava tuoreempi. Itse olen käytännössä kokenut niin, että usein vain täydellinen uudelleenkirjoitus auttaa. Ziljoona kertaa nähdystä vampyyritarinasta voikin tulla mainstream-runo, ja sen jälkeen se toimii ihan toisin.

Lienee paikallaan mennä sorvin ääreen ja pöllyytellä omia luutuneita testejään uuteen uskoon. Onhan täällä metsässä näitä novellintaimia, osasta ovat myyröt syöneet kärjet tai juuret pois... toiset ovat kuivuneet, mutta muutama vielä sinnikkäästi pyrkii kasvamaan.

Kategoria: Kirjoituskilpailut
Kirjoittaja

Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin.

Tarkkailun alla

Antitäti kertoo kirjastoelämästä.

Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi.

Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys

Särö, lehti joka kannattaa hankkia.

Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä

Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta


Erittäin hyvän uutuusluettelon scifistä ja fantasiasta tarjoaa
Risingshadow

Teron ylläpitämä kotimaisen sf:n tapahtumahorisontti: Partial Recall - Blogging the Finnish fandom

Näitä mainostan


Devoted Souls - peliromaani (2007)
Kirjan omat verkkosivut täällä.




Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista
novellikokoelma (WSOY 2006)

Usva International 2007




Usva International 2006



Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
(STk ja Tutka 2006)



Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003)




Palaute Usvan novelleista

Anna palautetta Usvan novelleista täällä.