|
|
|||
|
03.06.2006 - 14:03
Päivän linkkivinkki. Pasi Jääskeläisen kotisivut on uusittu ja blogiakin löytyy täältä.
Mainittakoon, että kyseessä on Pasi Ilmari Jääskeläinen, ei joku niistä muista Pasi Jääskeläisistä. Erityisesti minua ilahdutti Jääskeläisen kuvaus siitä, millaista proosaa hän kirjoittaa. Kohta, jossa hän toteaa, että " Lähtökohtainen genrekirjoittaminenkaan ei ole minun tapani kirjoittaa", sopisi ohjeeksi monelle kirjoittajalle: ei ole syytä ajatella lajityyppejä ja määritelmiä, vaan kirjoittaa juuri tarinan ja idean ja oman näkemyksensä ehdoilla. Ei väkisin scifiä tai fantasiaa, ei edes spefiä, jos asia ei sitä vaadi. Nyrjähtäneen näkökulman kyllä saa teksteihin helposti, jos outo, kummallinen ja erilainen kiehtovat. Vähän samalla linjalla oma novellikokoelmanikin on kasattu, yksittäiset novellit ovat keskenään hyvin erilaisia, ja noita eri lajityyppejäkin löytyy, mutta kirjoa on arkirealismista scifiin. Riittää, että ne ovat tarinoita toisista todellisuuksista. Sateinen päivä on ajatunut minut sisälle ja tietokoneen äärelle. Kahvipannu porisee ja raklattaa tihenevään tahtiin, sormet tanssivat näppäimistöllä. Ja välillä on tulostettava. Ilmassa on selkeästi kirjoittamisen tuntua. Ja se jos mikä on hyvä asia. Kevät on ollut oman työn suhteen rikkonaista, mutta nyt tie on selkeä ja tekstiä syntyy.
Kategoria:
Yleinen
|
Kirjoittaja
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin. Perin tärkeät linkit
Spefi-kirjoittajien sivuja
Tarkkailun alla
Antitäti kertoo kirjastoelämästä. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi. Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys Särö, lehti joka kannattaa hankkia. Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta
Näitä mainostan
![]() Devoted Souls - peliromaani (2007) Kirjan omat verkkosivut täällä. ![]() Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista novellikokoelma (WSOY 2006) Usva International 2007 ![]() Usva International 2006 ![]() Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (STk ja Tutka 2006) ![]() Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003) Palaute Usvan novelleista
|
||