Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
14.05.2006 - 17:09

Olen joko hellämielinen, tai sitten tämän vuoden Nova-sato on onnistunut tuomaan silmieni eteen ennätysmäärän hehkeitä ja riittävän kypsytettyjä novelleja. Olen lukenut ehkä puolet (tai alle, koska tämä on mahdollisesti huippuvuosi), ja olen löytänyt jo neljä novellia, joiden kohdalla olen piirtänyt lyijykynällä viitosen. Nelosiakin on löytynyt useampia.

Tekstit ovat keskenään erilaisia, mutta kaikkia yhdistää se, että niistä on löydettävissä kunnon tarina. Kaikki eivät edes ole pitkiä, on lyhyitäkin, muutaman liuskan mittaista lyhytproosaa.  Ensimmäisen kolahtaneen novellin kohdalla minun oli hetkeksi lopetettava lukeminen ja jäähdyteltävä, ennen kuin pystyin tarttumaan seuraavaan. Novellit voivat olla keskenään hyvin erilaisia, mutta  ne jättävät mukavan jälkimaun: kirjoittaja tietää, mitä tarinalta haluaa, ja kertoo sen vielä niin että muutkin saavat siitä kaikenlaista irti.

Harmi, etten nyt tässä yhteydessä voi hehkuttaa tekstejä enemmän. Täytyy odottaa kisan tuloksien ratkeamista, ja siihen on kyllä ikuisuus aikaa, tai ainakin toivon, että siihen on ikuisuus. Finncon tarkoittaa sitä, että kesä on jo ohi ja syksy painamassa päälle. Ensin on koettava kesä! Ja sehän on tulossa, linnut parkuvat yölläkin puussa,  sammakot kurnuttavat kuopassa ja rentukat ovat nupullaan.

Kategoria: Kirjoituskilpailut
Kirjoittaja

Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin.

Tarkkailun alla

Antitäti kertoo kirjastoelämästä.

Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi.

Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys

Särö, lehti joka kannattaa hankkia.

Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä

Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta


Erittäin hyvän uutuusluettelon scifistä ja fantasiasta tarjoaa
Risingshadow

Teron ylläpitämä kotimaisen sf:n tapahtumahorisontti: Partial Recall - Blogging the Finnish fandom

Näitä mainostan


Devoted Souls - peliromaani (2007)
Kirjan omat verkkosivut täällä.




Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista
novellikokoelma (WSOY 2006)

Usva International 2007




Usva International 2006



Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
(STk ja Tutka 2006)



Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005)



Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003)




Palaute Usvan novelleista

Anna palautetta Usvan novelleista täällä.