|
|
|||
|
03.05.2006 - 13:20
Muutama novelli luettu, ja jo alkoi sisäinen kielipoliisi riehua kahleissaan. Saavuttuaan mäelle (blink) hän lopetti juoksemisen. Blink? Siis pilkku väärässä paikassa, lauseenvastikkeen yhteydessä, siellä missä sen ei pitäisi olla. Lauseenvastike on kaunokirjallisessa tekstissä lataamaton ase. Sitä pitäisi käyttää hyvin vähän, jos ollenkaan, ja purkaa mieluummin lauseita reiluiksi päälauseen ja sivulauseen muodostamiksi kokonaisuuksiksi. Lauseenvastikkeilla saa lauseen helposti raskaaksi määritesumaksi, ja niitä on myös helppo käyttää väärin. Silloin tällöin mausteena ne toimivat, ja taitavan kirjoittajan käsissä niillä saa paljon kaunista aikaan. Mutta kun se vielä kruunaa pilkulla! Lauseenvastikkeen yhteydessä oleva pilkku on hikirätti vasten kasvoja. Samankaltainen keskeytys kuin kesken eroottisen hetken partneri osoittaisi ovelle ja tokaisisi, että "meillä on ihan kivaa mut miun mummoki haluaa mukaan" (tähän voi kuvitella Juha K. Juntusen tyyliin piirretyn kuvan) En ole itse kieliopin mestari, teen kielioppivirheitä ja typoja, pilkkusäännöistäkin osa on vaipunut unholaan, mutta lauseenvastikkeiden väärinkäyttö saa minut kiukkuiseksi. Siinä on selkeä esteettinen ärsytyspisteeni. Ja yllättäen näissä tuomaroimissani kirjoituskilpailuissa lauseenvastikkeet ovat pop. Johtuneeko se siitä, että esim. Nova on suunnattu nuorille, ja ne lauseenvastikkeet on juuri lukiossa opetettu, joten on jokin kumma sisäinen pakko harrastaa niitä. Muistan, että itsellänikin oli lukioikäisenä sellainen olo, että ne ovat cool, ja niitä piti sitten joka paikassa käyttää. Vaikka useimmiten ne vain sotkevat ja hämmentävät, muuttavat tekstin kapulakieliseksi eivätkä sovi edes selkokieliseen virkakieleen. Vaikka novelli olisi muuten kuinka hyvä, on lauseenvastikkeessa oleva pilkku ärsyttävä tyylirikko, joka antaa semmoisen kuvan, ettei voiko näkemäänsä muutenkaan luottaa. Yksi virhe menee vielä typon piikkiin, kaksi ei. Yhtä paha kuin yhdys sana virhe. Ja että mitä väliä sillä on, vaikka kirjoittaisikin vähän sinne päin? Kyllä kuitenkin oikeakielisyyttä kannattaa vaalia. Tai muuten jälki on tällaista: http://jenkkireki.te.nu/uimaallas/
Kategoria:
Kirjoituskilpailut
|
Kirjoittaja
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin. Perin tärkeät linkit
Spefi-kirjoittajien sivuja
Tarkkailun alla
Antitäti kertoo kirjastoelämästä. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi. Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys Särö, lehti joka kannattaa hankkia. Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta
Näitä mainostan
![]() Devoted Souls - peliromaani (2007) Kirjan omat verkkosivut täällä. ![]() Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista novellikokoelma (WSOY 2006) Usva International 2007 ![]() Usva International 2006 ![]() Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (STk ja Tutka 2006) ![]() Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003) Palaute Usvan novelleista
|
||