|
|
|||
|
28.04.2006 - 12:21
Kollegani Juha-Pekka Koskisen kanssa käyty keskustelu sai minut pohtimaan suhdettani Portin kirjoituskilpailuun. Kilpailu on kahdenkymmenen elinvuotensa aikana toiminut koko spekulatiivisen kirjoittajakentän kokoajana, vuodesta toiseen innokkaat kirjoittajat lähettävät kisaan tekstejään ja toivovat menestymistä. Monet ovat nousseet Portin kautta pinnalle, osa on taas pärjännyt maailmassa muutenkin. Minulle kilpailu on ollut tärkeä aktivoija silloin, kun vasta haaveilin kirjailijuudesta. Voi sanoa, että löysin kotimaisen spekulatiivisen fiktion Portin kisan kautta. Nyt yli kymmenen osallistumisvuoden jälkeen minulla on (lopultakin) ensimmäistä kertaa sellainen olo, että en olekaan enää innostunut. Ideoita on, mutta en ole vieläkään tarttunut yhteen. Normaalisti olen kesään mennessä jo ehtinyt tehdä kaikenlaista viritelmää ja elokuun sumuisiin öihin jää vai loppuhiominen. Vaan ei tänä vuonna. Ideat lepäävät pöytälaatikossa. Muuta kyllä kirjoitan, mutta en Porttia varten. Ei huvita. Porttiin kynä täytyy virittää tietynlaiseen asentoon. Ihan mikä tahansa spekulatiivinen teksti ei menestyjäksi kelpaa, vaan on valittava ideoistaan se elinvoimaisin ja tuorein. Vuosien aikana on tullut tuntuma omiin teksteihin ja niiden menestymismahdollisuudet pystyy arvioimaan kohtuullisesti ainakin sinne päin. Joistakin näkee, että ne ovat Portin kisan suhteen kuolleita jo syntyessään. Juuri nyt en jaksa edes pohtia, mikä voisi menestyä ja mikä ei. Kirjoitan mitä ulos tulee, ja se ei näytä Portti-kamalta ollenkaan. Taidan vähitellen vaipua tuuriporttilaisten joukkoon: yritän pysyä kisasta kuivilla, mutta sortumisen vaara on olemassa ja osallistun ehkä vaivihkaa sittenkin. Tai ehkä keksin repäisevän salanimen ja alan kirjoittaa sen turvin. Jospa se toisi uutta potkua kirjoittamiseen. Uusille kirjoittajille on luonnollisesti hyvä uutinen, jos vanhukset jäävät kotiin kiikkutuoliinsa. Koko spekulatiivisen kentän kannalta olisi kumminkin tärkeää, että konkarit jatkavat spefi-tekstien parissa. Portin sivuilla kun on hyvä nähdä myös luottokirjoittajien tekstejä. Ja kyllä kova kilpailu nostaa spefin tasoa. Puhumattakaan siitä, että voitto maistuu voittajalle vielä paremmalta, jos on samalla päihittänyt koko spekulatiivisen fiktion kirjoittajien kerman...
Kategoria:
Kirjoituskilpailut
|
Kirjoittaja
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin. Perin tärkeät linkit
Spefi-kirjoittajien sivuja
Tarkkailun alla
Antitäti kertoo kirjastoelämästä. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi. Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys Särö, lehti joka kannattaa hankkia. Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta
Näitä mainostan
![]() Devoted Souls - peliromaani (2007) Kirjan omat verkkosivut täällä. ![]() Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista novellikokoelma (WSOY 2006) Usva International 2007 ![]() Usva International 2006 ![]() Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (STk ja Tutka 2006) ![]() Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003) Palaute Usvan novelleista
|
||