|
|
|||
|
12.04.2006 - 21:39
Kävin läpi Usvan lataustilastoja ajalta heinäkuu 2005 – maaliskuun loppu 2006. Ja tältä näyttää: 1/2005 234 latausta 2/2005 839 latausta 3/2005 475 latausta 4/2005 480 latausta Ykkösnumeron latausmäärät ovat pienemmät kuin muilla, koska ykkönen julkaistiin alun perin vanhoilla kotisivuillani, joiden kävijälaskuri ei suostunut H-hetkellä toimimaan. Meinasi mennä käämit muutenkin, kun julkistamishetkellä oli päivän mittainen huoltokatkos – enkä sitten ollut lukenut tiedotetta, ihmettelin vain miksi ftp-siirto ei toimi. Ja junttasin pdf:ää sitkeästi serverille. Eihän se sinne mennyt. Lehden käynnistämisessä oli muutenkin ikävä www-palvelinhässäkkä, jonka seurauksena sain usvazine.netin toimimaan omassa hotellissa vasta heinäkuussa. Mutta nyt seuranta toimii. Kakkosella jo yli 800 latauskertaa. Se on paljon se, jos vertaa siihen, että pienen yhdistyslehden levikki on 100 – 200 kappaletta. Tai että jonkun pienen runokirjan painos on muutama sata kappaletta. Osa paperilehdistä luonnollisesti kulkeutuu kirjastojen kautta laajemmalle lukijakunnalle. Mutta se hyvä puoli tässä on, että verkossa lehdet ovat saatavilla jatkuvasti, ja lukijakunta laajenee koko ajan, kun lehteä linkitetään ja siihen viitataan verkossa. Vaikka moni lataakin pdf:n useampaan kertaan, niin silti Usvalla on tuntuvasti lukijoita. Kiitos teille, tämä kannustaa jatkamaan!
Kategoria:
Sorvin ääressä
|
Kirjoittaja
Verkkolehti Usva on spekulatiivisen fiktion äänenkannattaja. Lokikirja tiedottaa lehden uusista numeroista ja pureutuu toimittajaa kiinnostaviin ajankohtaisiin asioihin. Perin tärkeät linkit
Spefi-kirjoittajien sivuja
Tarkkailun alla
Antitäti kertoo kirjastoelämästä. Kirjallisuuskriitikko Maria Loikkasen blogi. Peliasiantuntijuutta ja mediahuomioita tarjoaa Kaiken pelitys Särö, lehti joka kannattaa hankkia. Finncon on ehdottomasti se tapahtuma, jonne on päästävä Netticolosseum - Suomen Tieteiskirjoittajien keskustelupalsta
Näitä mainostan
![]() Devoted Souls - peliromaani (2007) Kirjan omat verkkosivut täällä. ![]() Valkeita lankoja. Tarinoita toisista todellisuuksista novellikokoelma (WSOY 2006) Usva International 2007 ![]() Usva International 2006 ![]() Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen (STk ja Tutka 2006) ![]() Ihmeen tuntua. Näkökulmia lasten ja nuorten fantasiakirjallisuuteen (BTJ Kirjastopalvelu 2006) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Peilikuvarakkaus (WSOY 2005) ![]() Eija Laitinen ja Anne Leinonen: Saga (WSOY 2003) Palaute Usvan novelleista
|
||