Ammatiliiton ja asianhoidon kannalta oli hyödyllistä myös ns. esijäsenyys. Eli, esikoiskirjailija voisi halutessaan hakea/liittyä esijäseneksi ja saada paljon sitä hyödyllistä tietoa juuri soppareista yms.

Tosin, K-liiton toimistoon saa tietääkseni soittaa muutoinkin ja kysyä apua, olipa jäsen taikka ei. Varma en tästä ole, mutta luulen joskus asiasta puhutun tähän suuntaan.

Minunkin saamieni tietojen mukaan sinne voi soittaa ja kysyä neuvoa, vaikka ei liittoon kuuluisikaan. Esikoiskirjailijoiden eritoten kannattaa niin tehdä heti jos alkavat soppparit ihmetyttää.

Tämä kysymys herättää mielestäni aika ajoin liikaa intohimoja. Annen asenne on tässä mielestäni terve. Liittoon kuulumattomuus ei millään muotoa estä kirjoittamista, joka on kuitenkin kai se tärkein juttu.

Aion itsekin hakea jossakin vaiheessa, ja varmaan ajallaan tärppää. Onnea jäsenyydestä!

Olen ihmetellyt miksi Liittoon on monella hinku jo tuon toisen kirjan jälkeen. Itse en tohtinut itseäni kutsua kirjailijaksi ennen kuin monen kirjan jälkeen - vaikka hyvää vastakaikua olin saanut esikoisesta asti osakseni.
Liittoon uskaltauduin hakemaan kuten Annekin, monen kirjan pullautuksen perästä.
Persoonakysymys.
Kyllä sinne ehtii, myöhemminkin. Ymmärrän kyllä eteläsuomalaisten rynnäkön.
Pippalot ja päivälliset pidetään lähinnä Helsingissä/Turussa. Mutta saahan niistä jäsenkirjeestä lukea, korpikirjailijakin.

Kiinnitin siinä Hesarin jutussa huomioni sellaiseen kohtaan, jossa todettiin, että liittoon kuuluminen auttaa toisiin kirjailijoihin tutustumisessa.

Jos kirjailija haluaa tavata toisia kirjailijoita, niin se onnistuu ilman Kirjailijaliittoakin. Jos taas hän ei halua tavata kollegoja niin liittokaan ei asiassa voi auttaa. Näin ainakin itse olen kokenut: messujen, erilaisten seminaarien ja tapahtumien tiimoilla tapaa kollegoja, samoin näin verkossa voi verkostoitua, ja kustantajien juhlissa on myös iso satsi ihmisiä.

Omalla kohdallani yksi tärkeä asia on ollut järjestötoiminta: vapaaehtoistyössä ihmiset tulevat väistämättä tutuiksi. Yksi tärkeimmistä kirjailijoiden suhteen on ollut Suomen Nuorisokirjailijat, jonka tapahtumissa on oppinut tuntemaan kollegoja kustantamorajoista riippumatta.

Aina on tietenkin sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua tutustua sen paremmin juuri sinuun, mutta tuskin se liitton kuuluminenkaan auttaa asiassa yhtään. Kaikkien kanssa ei voi kuitenkaan olla kaveri, ja kirjailijoissakin on joka lähtöön sakkia.

Vuosien varrella olen kyllä huomannut varsinaisen merkittävän verkostoitumisen keskittyvän Helsinki-Turku-akselille. NVL tästä esimerkki.
Liittoon kuuluminen ei todellakaan auraa teitä toisten luo - jos satut asumaan Tonkan tavoin akselin ulkopuolella.
Seuraelämän vuoksi ei Liittoon kannata hinkua. Sen sijaan asiantuntija-apua sieltä saa esim. juridisissa kysymyksissä. Ja sen vuoksi aion pitää K-liittoon kuulumistani yllä.

Niin, onhan minunkin ahterini raahattava täältä Ristiinasta aina muualle, koska harvemmin kotipihalle eksyy kollegoja sankoin joukoin. Toisaalta olen ollut aistivinani sellaista, että vilkkaasti liikennöidyllä paikalla asuminenkaan ei välttämättä auta yhtään siinä verkostoitumisessa. Oulunkylästä voi olla pidempi matka Helsingin keskustassa olevaan tapahtumaan kuin täältä maalta kolmen tunnin matkan päästä.

Kirjailijan työtä voi onneksi tehdä missä tahansa, ja asuinpaikan sijoittuminen jonnekin kauas voi taasen jopa auttaa apurahojen hakemisessa, ainakin paikallisten (kun päteviä hakijoita on määrällisesti vähän).

Mutta ehkäpä kokemukseni siitä, että kollegoja tapaa oman aktiivisuuden puitteissa, johtuu juuri siitä että täältä on hakeuduttava muualle tapaamaan toisia.