Usvan satuaiheiseen teemanumeroon on tullut ehdokkaita, ja niitä on tullut jo ruodittuakin. Numeroa toimittaa kanssani Liisa Rantalaiho, ja hyvä on ollutkin, että saa jakaa jonkun kanssa ajatuksia. Törmäsimme nimittäin heti mielenkiintoiseen ongelmaan: miten satu määritellään ja millaisia satuja haluamme tähän Usvan numeroon näytille.

Sadulla on omat kriteerinsä, ja niitä lähdimme Liisan kanssa perkaamaan. Sadun henkilöt ovat yleensä tyyppejä, eivät kompleksisia henkilöitä, vaikka tosin tunteet ja kuvailu eivät tietenkään ole kiellettyjä. Usein henkilöiltä on jätetty nimet pois ja he ovat vain prinsessoja, prinssejä, ei tosin aina, tunnetaanhan myös Tuhkimo ja Ruusunen, Hannu ja Kerttu jne. Arkkityypit ovat vahvasti mukana, hyvä on hyvä ja paha selkeän paha. Sadut ovat usein allegorioita ja niissä on opetus. Raakoja ne voivat olla, ja mitä vanhemmista saduista puhutaan niin sitä julmempia pahantekijöiden saamat rangaistukset voivat olla (eritoten kun synti on joskus ihan vain laiskuus).

Toisto kuuluu myös kuvioihin mukaan, moni varmaan muistaa Pekka ja Susi -tarinan toistuvuuden, samoin toivomuksia esitetään usein kolme.

Mitä satu sitten ei ole? Mikä tahansa fantasiaseikkailu ei voi olla satu. Tuntuu jopa, että mitä pidemmäksi teksti muuttuu, sitä todennäköisemmin se on jotakin muuta. Elokuvallisuus, tarkat kuvailut ja kohtaukset eivät tunnu sadun kuvastolta. Sadun dialogi on usein juonta eteenpäin vievää, kun taas vaikkapa novellissa dialogin tulisi tarinan eteenpäin viemisen lisäksi kyetä kertomaan puhujasta enemmän kuin mitä sanat päällisin puolin ovat.

Saduissa myös kuultaa sen alkuperäinen käyttötapa: niitä kerrottiin ulkomuistista. Siinä on varmasti korostunut tarinan sisältö ja sen koukuttavuus kuin täsmätarkat yksityiskohdat. Prinssin miekkaa on siksi turha kuvata tarkasti, oleellista on vain se käyttääkö prinssi sitä miekkaa lohikäärmeeseen vai ei.

Mutta täsmälliset toisinnot vanhoista saduista voivat olla koko numeron täydeltä puuduttavaa luettavaa. Siksi näkisimme mielellään numerossa mukana myös jotakin sellaista, mitä Gwyneth Jones kertoili Jyväskylässä muutama vuosi sitten (oliko 2004 Finnconissa): hän on uudelleen kirjoittanut lukuisia vanhoja satuja ja kansanperinteen tarinoita. Jonesin mukaan sadut olivat vanhan ajan elämänohjeita, joiden avulla esim. opeteltiin irtaantumaan omista vanhemmista, elämään omilla ehdoilla, kohtaamaan seksuaalisuus jne. Kaikki tämä on vain melko tiukasti siellä rivien välissä, ja pintatasossa on tarina käänteineen.

Siis, vanhojen satujen kaltaisia satuja tai modernisoituja, uusia versiota vanhoista saduista. Mutta silti satumaisia. Haasteellista, en itsekään noin vain usko saavani hyvää satua aikaiseksi, tutkimista ja pohdiskelua se vaatisi.

Voi olla, että saduista joudutaan laajentamaan nuorille sopiviin tarinoihin, mutta nyt ensi alkuun etsimme satuja!


Mahtaako blogin lukijoilla olla saduista salattua tietoa?