Voi ei, muistin juuri, että minun piti kirjoittaa arvostelu Elokuvan runousopista joulukuun loppuun mennessä. Vähän myöhäistä ehkä nyt...

Mutta olen samaa mieltä. Kirja on oikein pätevä hakuteos ja antaa mahdollisuuden valita itselle sopivia apuvälineitä kirjoittamiseen. Kun vain muistaa, että tikapuut pitää hylätä, jos ne alkavat muuttua hidasteeksi.

Elokuvan runousoppia on tosiaan kätevä opas, ei tietenkään kannata ottaa malleja liian vakavasti. Minusta kirjassa hyvää onkin se, että siinä on niin paljon erilaisia vaihtoehtoja ja näkemyksiä - jos yrittää käyttää vaikkapa kaikkia "tarinakaavoja" niin saa taatusti aikaiseksi vain sotkun omassa pääkopassaan.

Erilaisten asioiden havainnollistaminen on minulle ainakin hyödyllistä siksi, että jotakin uutta opittuani katson omia juttujani analysoiden. Yleensähän sitä kirjoittaa intuition varassa, ja vasta jälkikäteen näkee mitä olikaan tullut tehdyksi.

Aivan. Tuossa kirjassa oli esim. aivan loistava "kyselylomake", jossa kirjoittajan pitää kertoa (itselleen), mitä oikeasti on tekemässä. Sellainen on todella hyödyllistä siinä vaiheessa, kun intuitio ja alkuperäisten ideoiden imu alkaa laantua (mikä tapahtuu aina, ainakin romaanikäsikirjoituksen kanssa).

Elokuvan runousoppia varten on kasattu ja tiivistetty valtava määrä tietoa alan kirjallisuudesta ja tekijöiden omista kokemuksista. Se on tasoltaan samaa luokkaa parhaiden englanninkielisten teosten rinnalla. Kirjan kirjoittaja Anders Vacklin on lisäksi asiantunteva ja sympaattinen käsikirjoittamisen opettaja, jonka vetämille kursseille kannattaa mennä.

Olen samaa mieltä siitäkin, että tästä kirjasta - niin kuin elokuvakäsikirjoittamisesta ylipäätään - voi prosaistikin löytää hurjasti kaikkea hyödyllistä sovellettavaa. Esimerkiksi toimivien kohtausten rakentamiseen löysin monta hyvää vinkkiä.

Itse ajattelin, että Elokuvan runousoppia oli jopa kattavampi kuin ulkomailla ilmestyneet opukset (tavallaan monista eri kirjoista tehty tiivistelmä), mutta voi olla, että lukeneisuuteni on rajallinen.

Tavallaan hassua on se, että tämä Elokuvan runousoppi on parempi yleinen kirjoitusopas kuin suurin osa Suomessa ilmestyneistä (siis muillekin kuin elokuvakäsikirjoittajille).

Ehkä syynä teoksen erinomaisuuteen proosan kirjoittajan kannalta on se, että sitä ei ole tehty varsinaisesti proosan kirjoittajalle, jolloin mikään teoksen havainnollistava asia ei ole liian tyrkyllä.

Kirjoittajaoppaita yleensä vaivaa liika luovuuden ja taiteellisuuden korostaminen. Toki tarvitaan mielenkohotusteoksia, joissa kannustetaan uskaltautumaan tuottaa tekstiä, mutta vähänkin enemmän kirjoittanut ei enää kaipaa sen tyylistä apua, vaan uusia rakenteita, ajatusmalleja ja ylipäänsä materiaalia, jota voi hautoa ja jäsentää omien tarpeiden mukaisesti.

Totta, ja toinen asia, mikä tuosta kirjasta puuttuu on se rutiinivalitus, että kirjoittamisella ei elä, vaan melkein päinvastoin, se köyhdyttää ja on suuren henkisen ja ruumiillisen kärsimyksen lähde!

Siis tottahan tuokin osittain, mutta tuntuu, että Waltarin kirjoitusopas on jättänyt tuon piirteen vähän niin kuin pakkomaneeriksi kirjoitusoppaisiin. Ah, prometeaanista kirjailijan kärsimystä, you know.